Uusia tulokkaita hallitukseen

Alkupuolella vuotta 2001 yleläiset Sirkka Minkkinen ja Pirkko Tarvainen liittyivät Aktiivisiin Senioreihin. He tulivat mukaan tavallaan kimpassa, toisistaan tietoisina (blogini ). Heitä ei tarvinnut kovasti houkutella seuraavana syksynä uuteen hallitukseenkaan. Kumpikin oli innostunut haasteista, koska ne edistivät senioritalohanketta. Kumpikin edusti myös kulttuuria, joka edellyttää kansalaisilta vanhanakin uusien asioiden oppimista. He olivat kumpikin yliopistosta valmistuneita perheettömiä naisia, joilla oli ilmeisen toimivat verkostonsa. Sirkka on kasvatustieteiden kandidaatti, Pirkko valtiotieteen. Näiden naisten vanavedessä tuli Loppukiriin muitakin yleläisiä.

Verkostoista sen verran, että Sirkka on ollut - ja on ehkä vieläkin - keskivertosuomalaista aktiivisempi politiikassa. Nuoruudessaan hän osallistui jopa Urho Kekkosen "lastenkutsuille". Aluksi Sirkka on ilmeisesti ollut taistolainen, niin ainakin Yleisradion käytävillä kerrotaan, mutta liukunut sitten vähin äänin demareiden leiriin. Ehkä se edisti uraakin Yleisradiossa. Yhteen Sirkalle tyypilliseen luonteen piirteeseen olen kiinnittänyt huomiota: hän on osallistunut useamman kirjan tekemiseen, mutta ei ole tietääkseni koskaan kirjoittanut kirjaa ihan yksin. Hän on aina tarvinnut yhteistyökumppanin. Arkuuttako? Vaiko ideoiden vähyyttä?

Muistan, kuinka myönteisenä koin Sirkka Minkkisen puhelinsoiton kesän kynnyksellä 2001. Siihen mennessä hänen panoksensa yhdistykselle oli vähäinen. Keskellä työpäivää kuulin langan päästä kysymyksen, jonka olisin toivonut kuulevani muiltakin ja useammin: "Mitä minä voin tehdä?" Sirkka soitti minulle Yleisradion toiselta laidalta, koska hän oli TV1:n johtajan Astrid Garzin oikea käsi. Vaiko vasen? Minä olin tässä vaiheessa ollut jo pitkään lopeensa ylikuormitettu. Olin edelleen osa-aikaisena toimittajana, mutta Aktiiviset Seniorit olivat vieneet minulta kaiken liikenevän vapaa-ajan jo yli kahden vuoden ajan.

Arassa käyntejä
Olin tuona kyseisenä aamuna saanut sähköpostiviestin Valtion Asuntorahaston aluepäälliköltä Alpo Uskilta. Olin käynyt huhtikuussa Marja Dahlströmin, puheenjohtajamme, ja Eija Pulkkisen, rivijäsenemme, kanssa esittelemässä Arassa hankettamme ja tiedustelemassa mahdollisuuksiamme korkotukilainaan. Muistan, kuinka mitättömänä Marja piti silloisen tapaamisemme antia. Hän ei todellakaan nähnyt nenäänsä pitemmälle. Sen sijaan Eija, joka oli paitsi toimittaja myös suurlähettilään vaimo, ymmärsi varsin hyvin käyntimme merkityksen. Eihän nukkuvan kissan suuhun hiiri juokse!

Kuvaavaa Uskin yhteydenotossa oli se, että hän kirjoitti viestinsä minulle eikä Marjalle. Sähköpostiviestillään mies muistutti minua lainan hakuajan päättymisestä. Hän oli kirjoittanut viestinsä siinä luulossa, että hankkeemme olisi ollut jo paljon pitemmällä. Emme kuitenkaan voineet toistaiseksi edetä tällä rintamalla enempää. Loppukirin valmistumisaikakin oli siirtynyt.

Jouduimme käymään Arassa sittemmin useamman kerran. Eija Pulkkisesta sen verran, että menimme kahdestaan vuosi myöhemmin tapaamaan Aran johtajaa Teuvo Ijästä. Tämä oli Eijan ja hänen miehensä opiskelukaveri vuosikymmenten takaa. Vuonna 2002 vähän ennen eroani kävimme muistuttamassa Ijäkselle Loppukiristä ja tiedustelemassa mahdollisuuksistamme Casa Humana -palkintoon. Kaarina Hughes, puheenjohtajamme, kävi sitten puheenjohtajan ominaisuudessa pokkaamassa palkinnon Asuntomessuilla kesällä 2002 minun jo jätettyä yhdistyksen. Sanomalehdet huomioivat uutisen. Sen varmistaakseni olin ottanut keväällä aika monta kertaa yhteyttä Helsingin Sanomiin, jotta lehti tekisi juttua Kaarinasta, uudesta puheenjohtajastamme, joka oli haastateltavana ihan neitseellinen.

Vielä pieni yksityiskohta kompuroinnistani - vai pitäisikö sanoa kapuloista rattaissani. Kun ilmoitin (2002) hallituksen kokouksessa lähteväni Eija Pulkkisen kanssa Teuvo Ijästä tapaamaan, Pirkko Tarvainen ihmetteli kovasti ratkaisuani. Miksi mukaani ei tullut joku hallituksesta? Miksi menisin Araan rivijäsenen kanssa? En muista kuinka tarkasti jouduin selittämään, että Eijalla oli valmis kontakti talossa, muilla ei - niin hallituksessa kuin istuivatkin.

Annoin Sirkka Minkkisen tehtäväksi hoitaa korkotukilaina-asiaa, minkä hän tekikin. Tuen saaminen ratkesi kuitenkin vasta vuoden päästä, jolloin minä olin jo eronnut yhdistyksestä. Asian hoiti järjestykseen Päiviö Salo, joka myös kävi loppuun neuvottelut Saton kanssa. Päiviöön olen pakotettu palaamaan myöhemmin, moneenkin otteeseen (blogini 26.6.2010).

Olisikohan Loppukiri muuten koskaan valmistunut ilman Päiviön panosta tuossa vaiheessa?

Pinnan alla kyti
En voi sanoa, että minulla olisi ollut suoranaisia vaikeuksia Sirkka Minkkisen kanssa. Hän oli sen verran lukenut psykologiaa ja muita ihmistieteitä, että vältti tulen raapaisemista. Hän myös halusi taata sen, että pääsee tulevaisuudessa asumaan yhteisölliseen senioritaloon. Mahdollisimman korkealle. Minä olin hankkeessa Loppukiri-idean äitinä avainasemassa. Pinnan alla kuitenkin kyti. Sirkalla oli pieni toverijoukko ympärillään - ilmeisesti myös Aktiivisten Senioreiden ulkopuolella - joiden ihmisten kanssa hän vaihtoi mielipiteitä Loppukiriinkin liittyvistä asioista.

Pohjimmiltaan Sirkka Minkkinen on sulkeutunut yksin kulkija, jonka tumma - etten sanoisi synkkä - olemus saa hänet vaikuttamaan torjuvalta. Joogapatjallahan hän ei minulle edes päivää sanonut (blogini s. ), ja samoin hän torjui monia muitakin yleläisiä. Samalla tavalla hän jätti yhteisömme ulkopuolelle useamman yhdistykseemme pyrkivän seniorin. Käytös saattaa olla ihan tiedostamatonta. Joka tapauksessa sain hänen sihteerikaudellaan puhelinsoittoja, joissa häntä arvosteltiin ankarasti. Nämä yhteydenotot tulivat ujoilta ja hiljaisilta, mutta myös kiukkuiset ihmiset löysivät minut ja soittivat.

Hyvin varhaisessa vaiheessa aavistin, että Sirkka aiheuttaa nimenomaan minulle henkilökohtaisesti ongelmia. Olisin toivonut avoimuutta. Minä en juntannut eikä minulla ollut yhdistyksessä samanlaista tiivistä hovia kuin hänellä. Aktiivisissa Senioreissa minä kuitenkin tutustuin lukuisiin ihmisiin, joista aika monen kanssa pidän vieläkin yhteyttä.

Sirkka ei tietääkseni ole koskaan halunnut Aktiivisten Seniorien puheenjohtajaksi, mutta hyppäsi minun erottuani hyvin vikkelästi saappaisiini - varapuheenjohtajaksi. Aivan kuin olisi tiennyt odottaa eroani.

Siinä kun puheenjohtajat ovat Aktiivisissa Senioreissa vaihtuneet niin tiuhaan tahtiin, että ulkopuolisetkin sitä ovat ihmetelleet, Sirkka on edustanut varapuheenjohtajana jatkuvuutta. Hän on oman arvonsa tunteva ja kunnianhimoinen. Yleisradiossa kerrotaan, että hän hyvin mielellään myös TV1:ssä otti suorittaakseen työtovereidensa tehtäviä eli hyppäsi siis arkisessa mittakaavassa muiden saappaisiin. Eroni yhdistyksestä oli hänelle kuin taivaan lahja.

Luulen, että Sirkka Minkkinen on myös yksi, mutta ei ainoa, arkkitehti Kirsti Sivénin mainitsemista vahvoista - ja samalla vaikeista - naisista senioreissa. Hän oli myös se, joka torpedoi lähtöni jälkeen tilalleni hallitukseen tulleen Päiviö Salon toimintaa teilaten järjestelmällisesti miehen esille nostamat ideat ja ehdotukset.