Muistan, ahdistun

Roihuvuoren toiset kyläjuhlat ovat takana. Kylmä sää ei aiheuttanut meillä samanlaista yleisökatoa kuin muualla Helsingin Taiteiden yössä. Lehtitiedon mukaan Taiteiden yön kävijämäärä olisi tänä vuonna tipahtanut peräti 100.000:sta 70.000:een. Roihuvuoressa tapahtumat oli levitetty edellistä vuotta laajemmalle alueelle, joten jotkut saattoivat saada sen vaikutelman, että yleisöä olisi ollut vähemmän. Ei se pitänyt paikkaansa. Roihuvuorelaisiin kolea sää ei todellakaan vaikuttanut. Juhlijoita oli meilläkin tuhansia.

Järjestin jo viime vuonna kyläjuhlien kylkiäisenä joukkotapaamisen kotonani. Kekkerini alkoivat nytkin aika pian sen jälkeen kun päiväkotilapset olivat lopetelleet torstaina aloittamansa ja perjantaina aamupäivällä lopettamansa katujen värittämisprojektin. Tästä perheiden pienimpien loistavasta ohjelmanumerosta on tulossa perinne, vaikka torstain sade huuhteli tällä kertaa ensimmäiset taideteokset valitettavan pian pois.

Perinne on tulossa myös omasta kyläjuhlien kylkiäistapahtumastani. Sain perjantaina ystäviäni eri puolilta Helsinkiä - ja jopa eri puolilta Suomeakin - saman pöydän ääreen vaihtamaan mielipiteitä, syömään ja juomaan. Kekkerit kestivät yli kaksitoista tuntia, joten paljonhan me ehdimme. Kaikkea iltapäivän aikana sanottua en kuullut, koska minun piti vastata myös tilaisuuden emännöinnistä. Jotain kuitenkin tavoitin, mm. sen kun eräs entinen kolleegani kertoi kymmeniä vuosia sitten tapahtuneesta avioerostaan. Hän tunnusti avoimesti, ettei muista noilta vuosilta juuri mitään, lähes kaikki on pyyhkiytynyt muistista pois.

Minä en tunnista omasta avioerostani moista muistikatkoa, sen sijaan Loppukiri-hankkeen ajalta minulla on katkoksia. Vanha nainen ei siis voi blogissaan kevyesti kompuroida tapahtumasta toiseen, vaan valitettavia aukkoja jää - mitä pitemmälle vuosien 1999-2002 muistelemisessa etenen. Mieleeni tuli taannoin Bo Carpelanin vuonna 1980 ilmestynyt teos "Muistan, uneksin". Tästä blogistani voisin nimittäin sanoa "muistan, ahdistun".

Kokemuksistani johtuen terapiassa istuminen ei ole minulle ihan vierasta, kuten olen kertonut.

Seuratessani nykyisin TV-1:stä HBO:n laatudraamaa "Terapiassa" motivoin tavallaan itselleni luvan kertoa Aktiivisissa Senioreissa kokemistani vääryyksistä ja epäoikeudenmukaisuuksista ihmiset nimeltä mainiten. Minun ei tarvitse selvitä noista taannoisista tapahtumista tunkemalla mieltäni rasittavat asiat unholaan ja jatkamalla matkaani raskasta reppuani yksin raahaten.

Pari ihmistä on kehoittanut minua unohtamaan Aktiiviset Seniorit, siirtymään seuraaviin projekteihini. Mutta ei se niin onnistu. Ihmismieli ei ole sellainen, sen tajusin jo kolmikymppisenä. Jos haluaa säilyttää toimintakykynsä ja tarmonsa, ikävät tapahtumat pitää työstää.

Muutamat blogiani lukevat taas ihmettelevät, miksi yksikään kirjoituksissani mainitsemani "loppukiriläinen" ei ole ottanut kantaa tekstiini. Lukijoideni mielestä vaikeneminen merkitsee selvästi sitä, että kukaan ei ole löytänyt blogistani suoranaisia virheitä.