Toisen hallituksen työskentely käynnistyy

Kynnys kirjoittaa jatkoa edelliselle blogilleni "Ennakkoaavistuksia tulevasta?" on ollut korkea. Arja Jääskeläisen lukihäiriöisen persoonallisella tyylillä maaliskuussa 2002 kirjoittama erokirje Aktiivisille Senioreille lamaannutti minut täysin. Oliko se todella niin kauheaa? Kirje nostatti suuren joukon kysymyksiä omasta ja Aktiivisten Senioreiden menneisyydestä. Julkaisisin sen mielelläni blogissani kokonaisuudessaan, mutta Arjan lukihäiriöstä johtuen siinä on sen verran virheitä, että katson parhaaksi vain referoida sitä.

Arja valittaa erokirjeessä sitä, että yhdistyksessa ei tieto kulkenut jäseneltä toiselle. Palattuaan useiden viikkojen Skotlannin matkaltaan Kaarina Hughes, joka oli syksyllä 2001 valittu puheenjohtajaksi, ryhtyi vetämään tammikuussa myös uudelleen henkiin herätettyä rakennustyöryhmää. Kuten blogissani olen kertonut Arja oli pyrkinyt työryhmään keväällä 2001, mutta silloinen ryhmän vetäjä Eila Raikaslehto oli hänet torjunut (blogi XXX) Ryhmään valikoitui/halusivat nyt Arjan lisäksi Sirkka Minkkinen ja insinööri (?) Raimo Myöhänen. Viimeksi mainittu vaihtui pian Heikki Siréniksi. Arja ihmettelee erokirjeessään, missä päätökset ylipäätään tehtiin, kun hän ei ollut niistä tietoinen. Hän ei olisi kuulemma koskaan suostunut toimintaan mukaan, mikäli olisi tiennyt kokouspäivistä sopimisen niin vaikeaksi kuin se sitten oli. Yhteisiä, kaikille sopivia kokousaikoja ei koskaan löydetty eikä niistä siis neuvoteltu. Tuntuu näin jälkikäteen aika ihmeelliseltä, kun katsoo tuon rakennustyöryhmänkin kokoa. Vaivaiset neljä jäsentä!

Arja kertoo erokirjeessään, että Kaarina Hughes ilmoitti tammikuussa 2002 perustetun rakennustyöryhmän ensimmäisestä kokouksesta sanomalla, että "sinne sinä et tietenkään pääse". Kokous oli päätetty pitää perjantaina siitä huolimatta, että Arja oli heti ryhmään valituksi tullessaan ilmoittanut viikonloput itselleen sopimattomiksi. Tuo ensimmäinen kokous oli ilmeisesti ainoa, josta Arjaa koskaan sai tiedon. Hänet tavallaan "erotettiin" tällä lailla heti alkuunsa. Muistan tuolta ajalta, että Kaarina Hughes ilmoitti yhdistyksen hallituksen kokouksessa hoitavansa rakennustyöryhmän puheenjohtajan tehtävää vain väliaikaisesti. Hän oli ilmoittautunut useamman muunkin työryhmän jäseneksi. Niistä ryhmistä enemmän myöhemmin. Kun erosin kesän kynnyksellä, Kaarina istui edelleen ryhmän puheenjohtajana ja asiat junnasivat. No, eihän muilla asioilla ollut kiire kuin Saton kanssa tehtävällä sopimuksella. Sen neuvotteli joulun alla 2002 Päiviö Salo, josta tuli Kaarina Hughesin jälkeen Aktiivisten Senioreiden kolmas puheenjohtaja.

Kaarina Hughes oli puheenjohtajaksi aivan liian varovainen ja pikkutarkka. Muistan seuraavanlaisen tapauksen: olin käynyt Eija Pulkkisen kanssa Asuntorahaston johtajan Teuvo Ijäksen luona. Halusimme tietää, olisiko Aktiivisilla Senioreilla mahdollisuutta asuntomessuilla jaettavaan Casa Humana -palkintoon seuraavana kesänä. Hallitus - etenkin Pirkko Tarvainen - arvosteli Eijan lähtöä Araan, koska tämä oli vain rivijäsen eikä aikonut edes asumaan Loppukiriin. Halusipa vain auttaa yhdistystä! Minulla oli syyni lähteä Ijäksen luo juuri Eijan kanssa: Ijäs ja Eija tunsivat toisensa opiskeluajoilta. Varsin hyvin miehen tunsi myös suurlähettiläs Kimmo Pulkkinen, joka oli luvannut kirjoittaa suosituksen Casa Humanan saamiseksi.

Kun vein kirjoittamani anomuspaperin Kaarinan allekirjoitettavaksi, hän yllätyksekseni takertui tilinumerossa oleviin tyhjiin lyönteihin. Pitikö niitä olla vai? Hän käski minun tarkistaa ne. Minusta se tuntui saivartelulta. Kehoitin häntä käyttämään järkeään. Olipa numerossa muuan tyhjä lyönti tarkoituksella tai ei, se ei voinut estää rahojen menemistä oikealle tilille. Jos tyhjä lyönti olisi niin tärkeä, se sotkisi koko rahaliikenteen.

Aktiiviset Seniorit muuten sai sitten Casa Humana -palkinnon, muistaakseni 5000 euroa. Se oli viimeinen rahasumma, jonka yhdistykselle lobbasin, siis hankin. Kun tieto palkinnosta tuli, olin jo eronnut yhdistyksestä. Soitin välittömästi asiasta Kaarinalle, joka kävi sitten pokkaamassa rahat yhdistykselle.

Kaarinalla oli varmasti pedanttina ihmisena vaikeuksia Aktiivisten Senioreiden papereiden kanssa. Minun suurpiirteisyyteni ärsytti. En pitänyt tiukkoja kokouskäytäntöjä kovin merkittävinä. Enemmän arvostin tuloksia - sitä, että hanke eteni, päämäärä häämötti. Aktiivisten Senioreiden ensimmäinen hallitus olikin saanut kosolti tuloksia aikaan, vaikka ei kaikilta osin kokoustekniikkaa hallinnutkaan. Me olimme saaneet ensimmäisen vuoden aikana perustettua yhdistyksen, saaneet haluamamme tontin Arabianrannasta ja hirmuisen määrän julkisuutta, hankkineet jäseniä liiankin kanssa, anoneet monesta lähteestä rahaa ja jostakin saaneetkin... vieneet ensimmäisen joukon senioreita tutustumaan Tukholman Färdknäppeniin, hankkineet niin tietotekniikasta kuin yhteisöllisyydestäkin koulutusta jne. Minusta ylipäätään oli käsittämätöntä se arvostelu, jota etenkin minuun kohdistettiin.

Kaarina jäi minulle monilta osin mysteeriksi. Hänet oli valittu Marja Dahlströmin seuraajaksi eikä paikalle ollut pyrkijöitä. Saattoi jopa olla niin, että minä ehdotin häntä puheenjohtajaksi, koska ketään muuta ei löytynyt. Hän oli valtiotieteen maisteri pääaineenaan poliittinen historia (kuten minullakin), mutta hän oli ollut työttömänä, mitä kokemusta minulla taas ei ollut. Hän oli eronnut, lapseton sinkku, joka oli viettänyt pitkiä aikoja ulkomailla yhteisöissä, jollaisten olemassaolosta meillä muilla senioreilla ei ollut aavistustakaan saati kokemusta. Ainoastaan Terttu Putilalla, joka oli yhtä sulkeutunut kuin Kaarinakin, oli jonkinlainen kosketus johonkin ulkomaiseen yhteisöön. Liekö ollut sama, missä Kaarina vietti aikaansa?

Tarjoamani apu ei kelvannut
Kun Kaarina palasi ulkomaisesta yhteisöstään joukkoomme tammikuussa 2002 ja rupesi vetämään Aktiivisia Senioreita, ehdotin hänelle, että kävisimme kahdestaan läpi kaikki yhdistystä käsittelevät paperini ja luovuttaisin ne sitten hänen haltuunsa. Ajattelin, että ajaisin sillä lailla hänet sisälle yhdistykseen. Siirtämällä paitsi paperit myös harmaan tiedon uudelle puheenjohtajalle, minä voisin myös vähentää mieltäni painavaa tietolastia. Olin loppuun palanut. Se näkyi.

Kaarinan yhdistykseen sisälle ajaminen jäi pelkäksi ehdotukseksi ja haaveeksi, Kaarina vain hymähti tai äännähti ehdotukselleni, mutta ei koskaan ottanut asiaa esille. Häneltä varmaan meni tuhottomasti aikaa opiskella historiaamme, panna järjestykseen tapahtumia ja papereitamme. Viimeksimainitussa hän oli varmasti hyvä. Timrari, olisi äitini hänestä sanonut. Mutta eihän papereiden järjestäminen kuulu puheenjohtajalle, fiksu puheenjohtaja delegoisi sen jollekin muulle ja keskittyisi tärkeämpiin tehtäviin.

Epäilemättä Aktiivisten Senioreiden vaikeuksiin oli yhtenä suurena syynä se, että minä en ollut koskaan puheenjohtaja, ainoastaan varapuheenjohtaja (elokuusta 2000 toukokuun loppuun 2002). Tein kuitenkin hankkeen eteen yhdistyksen alkuaikoina moninkertaisesti sen, minkä Marja Dahlström tai Kaarina Hughes. Koska olin myös hankkeen idean äiti, minulle liukuivat käsiini monet sellaiset langat ja kontaktit, jotka olisivat kuuluneet puheenjohtajalle. Etsin ja solmin myös valtaosan hankkeeseen liittyneistä lukuisista kontakteista enkä usko, että Marja Dahlström olisi koskaan soitellut lobbaamillemme ihmisille. Ei etu- eikä jälkikäteen. Kuka kaupungin virkamiehistä soitti puheenjohtajallemme kun halusivat puhua hankkeestamme ja tavata meitä? Minulle he soittivat. Minä järjestin tapaamiset.

Marja Dahlströmin vahvin puoli ei ollut yhdistystoiminta, jos se ei ollut minunkaan. Mutta minä olin hyvä lobbari ja kirjoitin myyviä tekstejä. Sanovat ihmiset minua idearikkaaksi. mne, tiedä. Ilman noita taitojani Loppukiriä ei missään tapauksessa nyt olisi Helsingin Arabianrannassa. Eikä Helsingin Kalasatamaan ja Jätkäsaareen nyt nousisi yhteisöllisiä hankkeita. Ei liioin Reijo Pesonen puuhaisi senioritalohankettaan Saarijärvelle. Kaikille niille on Loppukiri ollut esimerkkinä ja mallina.

Syksy 2001 ja kevät 2002 ovat olleet elämäni raskain ajanjakso. Kyllä sen rinnalla jäivät toiseksi avioeroni kolmen pienen lapsen äitinä, raskas omaishoitajuus äitini elämän viimeisinä vuosina (blogini 29.1.2010) sekä aivokasvaimen leikkauksessa olleen ystäväni kuntoutus (blogini 7.11.2010). Muuten: niihin aikoihin kun aloimme kuntouttamaan kirurgi Juha Hernesniemen leikkaamaa ystävääni ja entistä haastateltavaa, elokuvateattereissa pyöri Almodovarin elokuva "Puhu hänelle". Uskallanpa väittää, että viimeinen kannustus kerätä kymmenen ystävän porukka ja alkaa herätellä potilasta koomasta tuli juuri Almodovarilta.

Myös jäsenten hankinnassa muiden jäsenten osuus oli minimaalinen. Minä "toin" yhdistykseen valtaosan toimintamme alkuaikojen jäsenistöstä. Laukussani kuljetin kirjoittamaani ideologiapaperia ja jaoin kaikille kiinnostuneille. Ilmeisesti vasta Sirkka Minkkinen pystyi hankkimaan uusia jäseniä minun laillani. Hänen ystäväpiirinsä Yleisradiosta siirtyi suurena laumana jäseniksi Aktiivisiin Senioreihin ja myöhemmin Loppukiriin asumaan. Joku toimittaja tuli muualtakin. Käsittääkseni heille on yhteistä demaritausta. Eikö olekin mielenkiintoista?

Palaan Arjan erokirjeeseen vielä uudestaan. Se oli pitkä.

Poistin edellisen blogini, jossa toivotin hyvää vuoden jatkoa. Ainoana tietona kerroin siinä löytäneeni viime syksynä kirjoittamieni blogien hänniltä kommentteja, joihin en ollut aikaisemmin vastannut. Vasta nyt ne olivat luettavissa. Toinen noista blogeista oli "Eroni Aktiivisista Senioreista aiheutti trauman" 26.9.2010 ja "Diapamin voimalla kokouksiin" 5.10.2010.