Yhteistyö ei sujunut

Palaan vielä Arja Jääskeläisen erokirjeeseen maaliskuun lopulta 2002. Hän oli siis vihdoin päässyt rakennustyöryhmään vuoden vaihteessa 2001-2002. Työryhmä - ja koko toiminta Aktiivisissa Senioreissa - oli kuitenkin hänelle suuri pettymys. Hän koki, ettei häntä kuultu eikä häntä liioin informoitu työryhmää koskevissa asioissa. Esimerkiksi tieto Satoon menosta tuli viime tingassa. Lisäksi hän ihmetteli, miksi Terttu Putila, joka kuului kyllä hallitukseen, mutta ei rakennustyöryhmään, lähti Saton neuvotteluihin, mutta minutkin yritettiin sivuuttaa rakennuttajasopimuksesta neuvoteltaessa. Ketkä tässä yhdistyksessä päättivät asioista, Arja kysyi erokirjeessään.

Erokirjeessään Arja kertoo myös Terttu Putilan soittaneen hänelle ja kysyneen, miksi hänellä oli kielteinen kanta Satoon. Terttu ei ilmeisesti halunnut myöntää, että Arjalla oli enemmän tietoa ja kokemusta pääkaupunkiseudun rakennusprojekteista kuin yhdelläkään toisella hallituksessa. Hänhän oli istunut pitkään kaupungin rakennuslautakunnassakin. Minäkin hämmästelen nyt, kun levännen aivoin käyn läpi Aktiivisten Senioreiden papereita vuosilta 2000-2002, kuinka monet virkamiehet ja poliitikot varoittivat meitä juuri Satosta. Myös Pirkko Tarvainen törmäsi lobatessaan ainakin yhteen vaikuttajaan, joka ihmetteli valintaamme ja varoitti yhteistyöstä. Asiantuntijoiden varoitukset menivät kuitenkin kuuroille korville.

Arja näki ajojahtini. Hän totesi erokirjeessään, ettei missään ole aikaisemmin törmännyt sellaiseen nälvivään käytökseen, mitä Eila Puotila minua kohtaan sähköpostiviesteissä harrasti. Arja piti kiusantekoa erittäin raskauttavana siksikin, että minä olin kuitenkin tehnyt kaikista eniten työtä Loppukiri-hankkeen eteen.

Mielenkiintoista oli sekin, ettei hallitus Arjan erokirjeen saatuaan keskustellut sen sisällöstä. Ei ainakaan niin, että minä olisin ollut mukana. Paperi haudattiin mappeihin. Omista papereistani en edes löydä kokouspöytäkirjaa päivältä 26.3. 2002, jolloin erokirje piti Arjan toivomuksesta hallituksessa käsitellä.

Arjan kohtaloksi muodostui epäilemättä se, että hän oli niin monista asioista samoilla linjoilla kanssani. Esimerkiksi me molemmat halusimme Loppukirin neliöhinnan pysyvän kurissa. Poikkeuksellisen rehellisestä ja suoraselkäisestä Arjasta tuli tahtomattaan väline, jonka avulla minut piti raivata tieltä pois lopulliseen päämäärään pyrittäessä. Minulle taas muodostui kohtalokkaaksi se, että yhdistys profiloitui liikaa minuun. Minut piti syrjäyttää. Niin kuin usein kiusaamistapauksissa, suuri osa ympärillä olevista ei edes huomannut mitä Aktiivisten Senioreiden hallituksessa itse asiassa tapahtui.

Puheenjohtajat jaksoivat tehtäävässä vain vuoden
Jos en olisi potkaissut Loppukiriä liikkeelle alkuvuodesta 2000 ja jos en olisi ollut niin keskeinen toimija hankkeessa, olisin varmasti eronnut yhdistyksestä jo aikaisemmin. Tai ainakin siirtynyt passiiviseksi rivijäseneksi yhdistykseen. Sen verran kovaa kohteluni oli. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi hallituksessa, koska minusta tuntui, ettei yksikään sen silloisista jäsenistä ollut kykenevä viemään hankketta loppuun. Olin mieltänyt oman loppuunpalamiseni ja tähyillyt sen vuoksi jo pitkään ympärilleni löytääkseni kyvykkään ihmisen seuraavaksi hallituksen puheenjohtajaksi. Sellaista ei ilmaantunut minun yhdistyksessä mukana olo aikanani. Kaarina Hughesin aloitettua puheenjohtajana Marja Dahlströmin jälkeen olin tajunnut varsin pian, että hän ei kauan jaksaisi, vaan kompastuisi lillukanvarsiin. Hän näperteli. Kaarina ei sitten jaksanutkaan puheenjohtajana edes täyttä vuotta. Hän aloitti puheenjohtajuutensa viettämällä useita viikkoja Skotlannissa syksyllä 2001. Tämä kertonee hänen sitoutumattomuudestaan. Jo kesällä 2002 korviini kantautui tieto Kaarinan halusta päästä eroon puheenjohtajuudesta.

Kun Loppukiri keväällä 2006 valmistui, Kaarina ei myöskään mennyt taloon asumaan, mutta tähyää ilmeisesti nyt Loppukiri Kakkoseen. Se valmistunee lähivuosina Kalasatamaan.

Finnairin entinen projektipäällikkö Päiviö Salo, joka loppuvuodesta 2001 liittyi Aktiivisiin Senioreihin vaimonsa Hertan kanssa, ei sukupuolensa takia päässyt yhdistyksessä näkyvään rooliin ennen minun eroani. Kuten olen kirjoittanut, Aktiivisten Senioreiden hallitus ei arvostanut kaksilahkeisia (blogini 12.9.2010). Kun minä erosin yllättäen yhdistyksestä, hallituksen oli kuitenkin pakko hyväksyä tämä mies joukkoonsa. Hänestä tuli ensin muutamaksi kuukaudeksi minun seuraajani varapuheenjohtajana ja seuraavana syksynä hänet valittiin puheenjohtajaksi. Sirkka Minkkinen hyppäsi minun saappaisiini. Työskentely hallituksessa ei kuitenkaan ollut saumatonta. Sirkka Minkkiselle ei kelvannut mikään, mitä Päiviö ehdotti. Onneksi mies sai kuitenkin allekirjoitettua sopimuksen Saton kanssa joulun alla 2002. Erään seniorin mielestä Päiviö vanheni silmissä puheenjohtajavuotensa aikana.

Myöskään Päiviö ja Hertta Salo eivät muuttaneet Loppukiriin. Vähän ennen talon valmistumista joku suhteellisen pienesta erimielisyydestä alkanut riita sai heidät eroamaan yhdistyksestä.

Todennäköisesti Eila Puotila tuki Sirkka Minkkistä hallituksen ratkaisuissa. Sirkka oli ehdottanut Eilaa hallitukseen ja saanut hänet sinne. Heillä oli erityinen suhde. Vaikka suurin osa senioreista jäi minulle tuiki tuntematomiksi, uskoin kuitenkin syksyllä 2001 jonkun yhteistyökykyisemmänkin ja pätevämmän ihmisen löytyvän hallitukseen. Esimerkiksi Marja-Riitta Hakala samoin kuin Aili Savolainenkin olivat rivijäseninä olleet ahkeria ja innostavia. Molemmat olivat yhdistyksen nuorimpia jäseniä. Marja-Riitta oli kemisti Fortumilla ja Aili kaupungin palveluksessa oleva sosiaalialan ihminen. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut Sirkka ja Eila löysivät toisensa hyvin pian yhdistykseen liityttyään ja heidän tiivis yhteydenpitonsa takasi sen, että klikkejä alkoi syntyä.

Ikävää sooloilua
Toistan vielä sen, että vaikka minä olin keskeinen henkilö potkaisemassa käyntiin Loppukiriä, minä en halunnut Satoa talon rakentajaksi. Yhtenä syynä oli varmasti se häikäilemättömyys, mitä Jaana Närö osoitti tunkiessaan itsensä yhteistyökumppaniksemme. Hän käytti työnantajansa hyväksi meidän kokemattomuuttamme. En myöskään muista panneeni nimeäni yhteenkään sitovaan paperiin. Tänäkään päivänä en tiedä, mitä kaikkea Marja Dahlström yhdistyksessä teki minua informoimatta. Hänhän oli puheenjohtaja. Kerran kun olin muutaman päivän poissa senioreiden kuvioista, hän "päästi" vain vähän aikaisemmin yhdistykseen liittyneen Raimo Myöhäsen menemään Satoon keskustelemaan/neuvotteklemaan. Näin siitäkin huolimatta, että olin jo keväällä 2000 hyvissä ajoin ennen yhdistyksen perustamista tehnyt selväksi, ettei kenenkään sopinut mennä Aktiivisten Senioreiden nimissä yksin neuvottelemaan talohankkeesta. Koska olimme kokemattomia rakennuttamisessa, mielestäni neuvotteluissa piti aina olla useampi ihminen mukana. Mitä useammat6 silmät ja korvat, sen parempi. Ehkä tähän kirjoittamattomaan sääntöön liittyi syy, miksi Terttu Putilan piti olla mukana Saton neuvotteluissa. Hänellä oli opintoja Kauppakorkeakoulusta ja hän lähti useammin lobbaamisiin ja muihin tapaamisiin kuin Marja.

Kun nyt vuosien jälkeen mietin tekemiäni / tekemiämme virheitä, yksi oli epäilemättä se, että en kyennyt alkuaikoina sitouttamaan ihmisiä hankkeeseen. Monet halusivat Loppukirin kaltaiseen yhteisölliseen senioritaloon asumaan, huomattavasti harvemmat olivat valmiit ponnistelemaan tosissaan päämäärään päästäksemme. Tämä näkyi poissaoloina. Jossakin vaiheessa esimerkiksi Marja Dahlström vain ilmoitti, ettei halunnut lähteä Saton Pekka Häyhää ja Jaana Näröä tapaamaan. Minun huolekseni jäi koota joukko, joka koko ajan vaihtui. Marjan aviomies Harri Dahlström oli niin vähän hankkeeseen sitoutunut, että myöhemmin yhdistyksen toimintaan mukaan tulleet toinen toisensa perään ihmettelivät ääneen, "mikä tämä Marjan mies on oikein miehiään, kun ei se juuri mihinkään toimintaan osallistu".

Kun me seniorit olimme ensimmäisiä kertoja Satossa, soitin Dahlströmeille puhuakseni Marjan kanssa huolistani. Koska hän ei ollut kotona, kerroin Harrille, etten ollut ymmärtänyt kaikkea mitä Satossa oli puhuttu. Miehen vastaus oli jotensakin seuraavanlainen: "Itsehän siellä olit, sinunhan se pitää ymmärtää." Hän ei ollut tippaakaan kiinnostunut hankkeestamme, vaikka oli jäsenmaksunsa yhdistykselle maksanut ja vaikka muutti sitten Marjan kanssa Loppukiriin 2006 - ainoina siitä kantajoukosta, jonka olin saanut kokoon taloa puuhaamaan.

Odottelin muuten koko illan ja seuraavankin päivän, että Marja olisi soittanut minulle Satossa käynnistämme. Puhelua ei kuulunut. Tällaista taustaa vasten lienee ymmärrettävää, että tunsin itseni Aktiivissa Senioreissa yksinäiseksi.

En tänäkään päivänä tiedä, mitä Raimo Myöhänen, jonka Marja valtuutti Satoon yksin neuvottelemaan, siellä puhui ja esitti. Mies erosi sitten aika pian yhdistyksestämme.

Varsin mielenkiintoinen oli kotiin paluuni Madeiralta maaliskuussa 2001. Automaatissani odotti kiireinen viesti kaupunginarkkitehti Mikael Sundmanilta. Hän oli järjestämässä tapaamista Saton ihmisten kanssa. Olin tavannut Sundmanin ensimmäisen kerran edellisenä syksynä käydessäni Eila Raikaslehdon kanssa pyytämässä yhdistykselle tonttia Arabianrannasta (blogini 24.2.2010).