Voin olla hullu ja höyrypäinen, mutta...

Aktiivisten Senioreiden toimintakertomus vuosilta 2000-2001 on päivätty helmikuulle 2002, jolloin olin jo loppuun palamiseni vuoksi jokseenkin toimintakyvytön. En muista tuolta ajalta paljoakaan, pääasiassa vain ikäviä asioita. Jos olisin silloin vielä ollut työelämässä mukana, olisin epäilemättä saanut burn outini takia pitkän sairasloman - pyytämättäkin. Toimintakertomuksessa Kaarina Hughes - vaiko Sirkka Minkkinen? - toteaa virheellisesti, että yhdistyksen jäsenmäärä oli perustamisvaiheessa 6, vuoden 2000 lopussa 20 ja vuoden 2001 lopussa 80 ja että yhdistyksestä erosi vuoden 2001 aikana 5 jäsentä.

Minun kuulteni vuosien 2000-2001 jäsenmääristä ei keväällä 2002 keskusteltu. En usko, että sain minkäänlaista luonnostakaan toimintakertomuksesta. Jos sain paperin puhtaaksi kirjoitettuna eteeni, en ehkä enää välittänyt - vaiko ehtinyt? - siihen siinä vaiheessa korjauksineni puuttua. Eikä puuttunut näköjään muutkaan, ei Marja Dahlström, ei Terttu Putila tai kukaan muukaan. Kyllä meitä hankkeesta kiinnostuneita oli yhdistyksen perustamisvaiheessa likemmäs parikymmentä. Voin olla hullu ja höyrypäinen, mutta niin hullu en ole, että olisin uskaltanut kutsua koolle perustavan kokouksen ilman, että tiesin kiinnostuneita ja kannustukseen valmiita löytyvän enemmänkin kuin ne kuusi, jotka sain perustavaan kokoukseen tulemaan(blogini xxx). Olinhan ajatus yhteisöllisestä senioritalosta pyörinyt päässäni jo 1990-luvulta asti.

Kuten olen hankkeen käynnistämisestä kirjoittaessani kertonut, yksi jos toinenkin ilmoittautui joukkoihimme Loppukiristä kuullessaan. Yksi ensimmäisistä oli Suomen Mielenterveysseuran silloinen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti (blogini 22.4.2010), toinen oli Sonerassa työskennellyt fil. tohtori Marja-Liisa Viherä, joka oli ideoimassa yhteisöllistä senioritaloa kanssani jo 1999 (mm. blogini 21.2.2010 ja 28.3.2010). Hän ilmoitti yhdistykseen myös kälynsä, joka vuonna 2001 kuitenkin kuoli. Saattoi Marja-Liisa ilmoittaa puolisonsakin mukaan, mutta tämä ei kuitenkaan ollut kovin innostunut senioritalosta. Lisäksi oli Harri Dahlström, jonka Marja oli merkinnyt hankkeesta kiinnostuneiden listalle jo keväällä 2000, mutta jonka panos Loppukirin hyväksi kutistui pitkään pelkäksi jäsenmaksun maksamiseksi. Olikohan syynä passiivisuuteen vetämättömyys vai uskon puute? Kun Loppukiri kuitenkin keväällä 2006 vihdoin valmistui, Dahlströmit muuttivat Arabianrantaan. He ovat siis talossa asuvien joukossa ainoita, joiden nimet esiintyivät jo kesällä 2000 yhdistyksen nimilistalla (kts ed. blogini).

Oli edellä lueteltujen lisäksi muitakin kiinnostuneita, jotka antoivat jo yhdistyksen perustamisvaiheessa tukensa uhkarohkealle hankkeellemme. He eivät aikoneet Loppukiriin asumaan, mutta halusivat jäsenmaksun maksamalla tukea meitä. Heihin kuuluivat mm. Pirkan toimituspäällikkö Maija Kauppinen, kollegani Eija Pulkkinen sekä hänen miehensä, suurlähettiläs Kimmo Pulkkinen (mm. blogini 25.1.2010). Myös kaksoissisareni Marja-Leena Salkola lobbasi alkuaikoina aktiivisesti hankkeen hyväksi, tuli Helsinkiin aina Siilinjärveltä asti, vaikka ei koskaan itse aikonut muuttaa pääkaupunkiseudulle (blogini 25.1. 2010). Oli heitä muitakin, joten yhdistyksen perustamisen aikoihin joukkoihimme oli minun laskelmieni mukaan liittynyt jo lähemmäs kaksikymmentä ihmistä. Koska syksyn aikana tuli muutama lisää, vuoden vaihteestakin toimintakertomuksessa on liian pieni luku. Kaikista eniten osuu väärään tieto, että yhdistyksestä olisi eronnut vuonna 2001 ainoastaan viisi jäsentä. Heitä oli huomattavasti enemmän. Kymmeniä minun laskelmieni mukaan.

Marja-Liisa Viherä erosi Aktiivisista Senioreista minun lähtöni jälkeen loppuvuodesta 2002. Sinä vuonna taisi olla yhdistyksessä suuri jäsenkato. Vaihtuvuus jäsenistössä on ollut suurta, kuten Marja Dahlström Loppukiri-kirjassa tunnustaa (ss. 60-61). Minä olen kirjoittanut toukokuussa 2010 blogin samasta aiheesta otiskolla "Ovi on käynyt tiuhaan tahtiin - sisään ja ulos (blogini 31.5.2010).

Seuraavassa blogissani kerron Aktiivisten Senioreiden ensimmäisestä rahanhankintaseminaarista, joka oli minun ideani. Vuoden 2001 mennessä oli nimittäin alkanut vaikuttaa siltä, ettei RAY:lta heruisi aktiivisesta lobbaamisestamme huolimatta senttiäkään Loppukirille.