Kevään (2001) edetessä

Tapaaminen Kansakoulukadulla Saton ihmisten kanssa ei siis toteutunut kaupunginarkkitehti Mikael Sundmanin suunnitelmien mukaisesti. Niin menetin sen ainoan mahdollisuuden tavata myös Saton meille valitseman arkkitehdin. Emme päässeet neuvottelemaan Sundmanin suunnittelemassa kokoonpanossa vaan pienellä joukolla ilman rakennuttajafirmaa. Aktiivisista Senioreista minä sain mukaani ainoastaan Eila Raikaslehdon ja Kalevi Falckin, joten edustin yksin yhdistyksemme hallitusta. Tällainen oli sitä jatkuvuuden puutetta, josta olen aikaisemminkin maininnut ja joka leimasi yhdistyksemme työskentelyä. Epäilemättä joku lahjakas ihminen, jolla olisi ollut kokemusta yhdistystoiminnasta ja rakennuttamisesta ja joka olisi lukenut nopeasti, olisi selvinnyt siitä. Mutta minä lukihäiriöisenä en. Tässä oli epäilemättä yksi niitti arkkuuni!

Kansakoulukadulle tuli Mikael Sundmanin kutsusta meidän senioreiden lisäksi projektijohtaja Heikki Somervuo kaupunginkanslian kehittämistoimistosta. Olen kirjannut muistiinpanoihini: "Mikael Sundman ei hyväksy arkkitehtia eikä Saton lähes yksipuolisesti sanelemaa sopimusta. Sundmanin mukaan Sato ei voi olla rakennuttaja. Sato ei ole saanut tonttia Arabianrannasta, sen on saanut Aktiiviset Seniorit. Miesten mielestä me voisimme järjestää arkkitehtikilpailun (150 000 mk), rahat tulisivat (ainakin osittain) takaisin. Rahasta puhuttaessa miehet mainitsivat monta tahoa, joihin meidän olisi syytä ottaa yhteyttä."

Keväästä muodostui rankka. Todellinen rumba minulle. Sundmanin ja Somervuon keskustelussa vilahtivat mm. Valtion asuntorahaston aluejohtajan Alpo Uskin ja ympäristöministeriön Peter Fredrikssonin nimet, joista viimeksi mainitun olin tavannut jo vuosi aikaisemmin (blogini 14.3.2010). Loppukirin suunnittelijaksi Sundman suositti mm. arkkitehti Kirsti Sivéniä tai arkkitehtuurin prof. Tuomo Siitosta. Sundman kallistui itse naisarkkitehdin kannalle. "Talohan on vahvasti naisten talo," hän totesi. Siitonen edusti Teknillistä Korkeakoulua Arabianrannan Future home -projektissa, jonka puheenjohtajana oli oululainen kirjailija ja arkkitehti, prof. Anna-Maija Ylimaula.
Kaikkiin näihin Sundmanin ja Somervuon mainitsemiin ihmisiin otin yhteyttä. Ennestään tunsin heistä Peter Fredrikssonin ja Anna-Maija Ylimaulan. Molemmat olivat entisiä haastateltaviani. Viimeksi mainitulle kirjoitin pitkän kirjeen ja ehdotin yhdistystämme mukaan Future home -projektiin.

Arkkitehti Kirsti Sivéniä lähti kanssani tapaamaan Marja Dahlström. (19.4. 2001). Tapaamisestamme olen kirjoittanut jo aiemmin (blogini 10.2.2010; 26.2.2010 ja 7.9.2010).

Terttu Putila hiihteli näihin aikoihin monta viikkoa Lapissa, Eila Raikaslehto lomaili Espanjassa, yksi jäsen matkusti Unkarissa, toinen Ranskassa, kuka missäkin. Lisäksi ensimmäinen kymmenen ihmisen ryhmä, johon itsekin kuuluin, oli aloittanut yhteisöllisyyden opiskelun Terapiataitojen instituutin toiminnanjohtajan Raili Rinteen johdolla. Instituutti oli Suomen Mieleneterveysseuran alainen. Sekin vei aikaa. Lisäksi olin tuolloin vielä työelämässä mukana, joten työtä riitti.

Se joukko, joka jollain lailla oli toiminnassa mukana, alkoi unohdella tapaamisia. Asiantuntijoiden mukaan ihminen unohtaa halutessaan niin. Joka tapauksessa Madeiralla ollessani Marja huomasi johtavansa kokousta, joka ei ollut päätösvaltainen. Luultavasti yleisökadon syynä oli se, että yleensä minä pidin hallituksen jäseniin aktiivisesti yhteyttä ja estin näin unohtamiset.

Valitettavasti puheenjohtajamme ei ollut mikään yhteyksien ottaja tai -pitäjä. Järjestin tapaamiset lähes kaikkien yhteistyökumppanienkin kanssa. Marja tuli yleensä ns. valmiille. Hänen puhelinlaskunsa oli varmasti vain murto-osa omastani. Mutta ehkä se ei ollut Marjan vika. Minun olisi pitänyt heti alkuunsa älytä testata yhdistykseen mukaan tulevien aktiivisuus ja kyky omatoimisuuteen ja poikkeuksellisen suureen sitoutumiseen. Kuitenkin: jos niin olisin tehnyt, Loppukiri ei varmasti nyt seisoisi Arabianrannassa. Minunhan piti kaikista ensimmäiseksi lanseerata koko yhteisöllisen senioritalon idea Suomen kansalle. Toin talomallin ohjelman tekomatkaltani Tukholmasta loppiaisen aikaan 2000 (blogini 9.1.2010; 9.1.2010; 5.5.2010 ja 28.3.2010).

Siihen sitoutumisen puutteeseenhan kariutui Reijo Pesosenkin senioritalohanke Jyväskylässä (blogini 22.4.2010;5.5.2010; 31.7.2010; 13.8.2010 ja 9.2.2011). Nyt Reijon toimesta kuitenkin nousee yhteisöllinen senioritalo Saarijärvelle (kts www.omatoimi.fi). Siellä hankkeeseen on saatu mukaan paitsi kunta, myös sikäläinen vanhusneuvosto. Lisäksi Reijo ehtii viriilinä eläkeläisenä antaa konsulttiapua myös muille vastaaville hankkeille. Ilman häntä eivät selviä Aktiiviset Seniorit Helsingissäkään, siis ne jotka nyt rakennuttavat Loppukiri Kakkosta Kalasatamaan. Kuitenkin yhdistyksessä on tätä nykyä huomattavasti enemmän koulutusta ja kokemusta ja toimivia jäseniä kuin käynnistäessäni Loppukiriä.