Kaoottinen huhtikuu 2001

Olen jo aikaisemmin kertonut, kuinka kaavoittaja Mikael Sundman, jonka tapasin ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivän alla 2000, yritti keväällä 2001 järjestää Saton ja meidän Aktiivisten Senioreiden yhteistä tapaamista (blogini xxx). Yllättävä kutsu palaveriin (30.3.2001) oli puhelinautomaatissani kun palasin Madeiran lomaltani muuan päivä aikaisemmin. Tapaamisen syynä oli rakennuttajasopimus. Satosta piti tapaamiseen tulla johtajien Pekka Häyhän ja Jaana Närön lisäksi ainakin arkkitehti Kari Ristolan. Minä en muista, että olisin aikaisemmin tavannut Ristolaa.

Minun ulkomailla ollessa puheenjohtajamme Marja Dahlström oli osoittanut poikkeuksellista aktiivisuutta ja tavannut Terttu Putilan, Eila Raikaslehdon sekä Kalevi Falckin kanssa Saton ihmiset kaksi kertaa. Vai aktivoituiko Sato entisestäänkin? Painosti Marjan tapaamisiin? Kauan ei kuitenkaan mennyt kun Kari Ristola jo hahmotteli suunnittelemaamme taloa meille ja teki alustavia laskelmia. Muistan nähneeni paperit. Miksi moinen kiire? Käyttivätkö Terttu Putila, Eila Raikaslehto ja Saton neuvottelijat poissa oloani hyväksi? Myöhemmin olen kuullut Suoma Karjalaiselta (joka nykyisin puuhaa Kalasatamaan Loppukirin kaltaista senioritaloa), että nimenomaan Eila Raikaslehdolla ei ollut mitään sitä vastaan, että rakennuttajasopimus olisi kirjoitettu jo tuona keväänä. Ilmeisesti häntä tuki myös Terttu Putila. Niin ikään Reijo Pesonen Saarijärveltä halusi varmasti vähentää palkattomia konsulttikäyntejään Helsingissä. Rakennuttajaopimuksen sai loppuun asti neuvoteltua vasta yhdistyksen kolmas puheenjohtaja Päiviö Salo kuukausia eroni jälkeen (joulun alla 2002). Neuvottelut eivät silloinkaan kuulemma olleet helpot, Saton puolelta kuvioissa ei enää ollut edes Jaana Närö, joka kuitenkin koko sen ajan kun minä olin mukana, ajoi sopimusta kuin käärmettä pysyyn.

Kaavoittaja Mikael Sundmanin suunnittelema tapaaminen Saton ja senioreiden kesken ei toteutunut. Sato kieltäytyi tulemasta palaveriin. Koska aikaa tapaamiseen oli niukasti, minäkään en lyhyessä ajassa saanut mukaani yhtäkään Aktiivisten Senioreiden hallituksen jäsentä - itseni lisäksi. Nyt tätä kirjoittaessani mietin miksi puheenjohtajammekaan ei tullut mukaan? Eikö tämä tapaaminen ollut hänen intressissään? Hän oli loistanut poissaolollaan myös siitä ensimmäisestä Mikael Sundmanin tapaamisesta, jossa kaavoittaja ensimmäisen kerran väläytti meille tonttia Arabianrannasta. Nyt sain joukoistani puhuttua mukaani ainoastaan kaksi yhdistyksen rivijäsentä: Eila Raikaslehdon ja Kalevi Falckin (blogini 28.3.2010 ja 31.7.2010). Eila tuli varmasti erittäin mielellään mukaan, mutta Kalevia joka oli diplomi-insinööri ja Marja Dahlströmin - vaiko Harri Dahlströmin? - Aktiivisiin Senioreihin houkuttelema/kutsuma, minun varmaan täytyi patistaa. Kuvaavaa lyhytjänteiselle toiminnallemme, jossa sitoutumisen aste oli olematonta, oli se, että Kalevi erosi vaimoineen yhdistyksestämme melko pian tämän jälkeen.

Kaavoittajan työhuoneeseen oli kutsuttu myös projektijohtaja Heikki Somervuo Helsingin kaupungin kanslian kehittämistoimistosta. Muistiinpanoihini olen kirjannut tapaamisesta seuraavaa: "Palaveri oli mielenkiintoinen. Mikael Sundman ei hyväksy Saton valitsemaa arkkitehtia eikä liioin Saton lähes yksipuolisesti sanelemaa sopimusta. Miehen mukaan Sato ei voi olla rakennuttaja. Sato ei ole saanut Arabianrannan tonttia, vaan Aktiiviset Seniorit. Miesten mielestä Aktiiviset Seniorit voisi järjestää arkkitehtikilpailun. Se maksaisi noin 150.000 markkaa, mutta yhdistys voisi saada hankkeen edetessä summan takaisin - tai ainakin osan siitä. Keskustelumme aiheina olivat Loppukirin rahoitus ja vastuut."

Tarpeellisia kontakteja
Rahasta puhuessaan Mikael Sundman mainitsi useita tahoja, joihin Aktiivisten Senioreiden kannatti ottaa yhteyttä. Ensimmäisenä hän mainitsi Lipposen hallituksen asuntostrategin Peter Fredrikssonin, jonka minä olin Loppukirin merkeissä tavannut ensimmäisen kerran maaliskuussa 2000 melko pian Tukholman Färdeknäppenistä paluuni jälkeen (blogini 14.3.20109). Mies oli silloin yllättäen ilmestynyt Seurahuoneelle, minne olin mennyt Marja-Leena Salkolan ja Terttu Putilan kanssa tapaamaan saarijärveläistä Reijo Pesosta, jonka yhteisöasumisen asiantuntemusta meille oli suositeltu. Muita hyödyllisiä kontakteja olivat miesten mielestä mm. aluejohtaja Alpo Uski Valtion asuntorahastosta (ARA) ja Tulevaisuuden koti -instituutin (Future home institute) hallituksen puheenjohtaja prof. Anna-Maija Ylimaula Oulusta. Olin tavannut Anna-Maijan kerran aikaisemmin kun olin haastatellut tätä pitkän kirjailijauran tehnyttä oululaista kulttuurivaikuttajaa radio-ohjelmassani. Arkkitehtina hän oli minulle kuitenkin tuntematon.

Mikael Sundmanin arkkitehtiehdokkaita Loppukirin suunnittelijaksi olivat mm. professori Tuomo Siitonen sekä Kirsti Sivén, jonka sitten valitsimmekin tehtävään (blogini 10.2.2010). Siitonen edusti Teknillistä korkeakoulua Future home institutessa, joka oli perustettu Taideteollisen korkeakoulun ja Helsingin kaupungin aloitteesta 1997. Instituutti oli monialainen tutkimusyksikkö, joka tekee soveltavaa tutkimusta keskittyen elämisen ympäristöihin. Tarkastelun kohteena on asumisen, työn tekemisen ja palvelujen käyttökokemus. 1990-luvun lopulla myös senioreiden asuminen alkoi nousta tutkimuksen keskiöön.

En muista mainitsiko Mikael Sundman tai Heikki Somervuo tapaamisessamme Kimmo Röngän nimen. Joka tapauksessa törmäsin pian Kimmoon, josta tuona kyseisenä vuonna tuli Future Home Instituten projektijohtaja ja pari vuotta myöhemmin johtaja. Tästä alle nelikymppisestä miehestä tuli minulle arvokas kontakti muutamaksi kuukaudeksi. Hän oli yksi kannustavimmista tapaamistani ihmisistä sinä aikana kun toimin Aktiivisissa Senioreissa. Minun on kuitenkin tunnustettava, että en ymmärtänyt näistä akateemisista verkottumisista mitään. Toimittajan työssäni kiinnostukseni kohteet olivat aivan muualla. Idea Loppukirista syntyi käytännön kokemuksista (blogini 29.1.2010), joita työstin myös muutamissa radio-ohjelmissani. Liukastelin siis ihan oudoilla jäillä. En tiennyt mitään sen kummemmin arkkitehtuurista, rakentamisesta kuin taiteistakaan, joita kaikkia talousymmärryksen ja juridiikan lisäksi olisi yhdistyksen toiminnassa tarvittu. Minulle jos kenelle olisivat taidehistorian luennot yliopistossa tehneet hyvää. Olin aikoinani suorittanut työn ohessa loppututkinnon valtiotieteellisessä tiedekunnassa pääaineenani poliittinen historia ja taidenäyttelyt olivat kolmen lapsen yksinhuoltajalle olleet ulottumattomissa ollutta ylellisyyttä.

Kesällä 2001 Kimmo ilmoitti minulle järjestävänsä tilaisuuden, jossa seminaariväelle esiteltäisiin paitsi Loppukiri-hankketta myös toista, jo 60-luvulla rakennettua poikkeuksellisen suurta helsinkiläistä Asunto Oy Säästökartanoa. Tähän taloyhtiöön oli luonnostaan ilman erityisia ponnisteluja syntynyt vuosien saatossa toimiva asukasyhteisö, josta olisi malliksi muillekin: vaihtuvuus talossa oli ollut yllättävän vähäistä. Nyt toisensa jo hyvin tuntevat asukkaat - monet heistä jo iäkkäitä - halusivat viettää loppuelämänsäkin yhdessä. Noihin aikoihin muutkin kuin aktiiviset seniorit olivat havahtuneet vanhusten asumisessa oleviin puutteisiin ja epäkohtiin.

Mikael Sundmanin luona käynti poiki todella paljon antoisia tapaamisia. Tuossa huhtikuisessa palaverissa minulle viimeistään selvisi, että Arabianrannan parissa työskentelevät Sundman ja Somervuo halusivat Loppukiristä todella jotain uutta ja erinomaista. Future Home Institute, josta yksikään meistä senioreista ei ollut aikaisemmin kuullut, oli vain yksi niistä tahoista, jonne nimenomaan Sundman meidät ohjasi. Ymmärsin, että sen kautta Aktiivisille Senioreille avautuisi monia uusia kontakteja, joista jotkut ehkä mahdollistaisivat jonkinlaista rahallistakin tukea. Keskustelussa vilahtelivat nimet Tekes, Sitra ja Suomen Akatemia, joista Tekesissä ja Sitrassa kävimmekin ennen pitkää lobbaamassa. Molemmissa käynneissä oli mukana Sirkka Minkkinen, joka oli alkuvuodesta liittynyt yhdistykseen ja aktivoitui muutaman kuukauden kuluttua.

Kaiken kaikkiaan Aktiiviset Seniorit oli keväällä 2001 siinä pisteessä että yhä useammat tahot ja ihmiset alkoivat olla kiinnostuneita toiminnastamme - ja Loppukiristä. Ideamme olivat hyviä, mutta rahaa meillä ei ollut muuta kuin mitä jäsenmaksuista saimme. Minä olisin ainakin tekemääni työmäärään nähden ansainnut muutaman ammattitaitoisen palkatun henkilön viemään hanketta eteenpäin. Mutta tyhmä mikä tyhmä!