Sain 2000 markkaa idean tuomisesta Suomeen

Kuten blogissani (20.1.2012) kerroin, minut valittiin vuoden 2001 asuntovaikuttajaksi. Yhdistys sai sen ansiosta mediajulkisuutta, mihin olin tähdännytkin. Samoihin aikoihin sijoituin toisessakin kilpailussa palkinnoille ja sain uurastamisestani 2000 markkaa. Tässäkin kilpailussa kollegallani Eija Pulkkisella oli sormensa pelissä.

Olin edellisenä kesänä Eijan kanssa Kunnallisalan kehittämissäätiössä tapaamassa asiamies Lasse Ristikalliota. Hän kehoitti meitä senioreita osallistumaan ideakilpailuun, joka järjestettiin joka kolmas vuosi. Käydessämme Ristikallion luona avustusten hakuuaika oli menossa juuri umpeen. Toimitin kaavakkeet Marja Dahlströmille, puheenjohtajallemme, ja Sirkka Minkkiselle, sihteerillemme, täytettäviksi. Koska ideakilpailussa oli yhteisöjen lisäksi sarja myös yksityishenkilöille, kerroin uskovani enemmän omiin mahdollisuuksiini kuin yhdistyksen mahdollisuuksiin saada palkinto. Loppukiri, yhteisöllinen senioritalohan oli vasta idea-astella, idea paperilla, mutta minä olin tuonut sen idean Suomeen ja hanke oli kovaa vauhtia toteutumassa: olimme saaneet tontin, yhdistys oli perustettu, jäseniä suorastaan tulvi yhdistykseen, arkkitehtikin oli jo valittu. Lisäksi media oli tehnyt asiaamme kiitettävällä tavalla tunnetuksi. Myös muutamilla muilla paikkakunnilla Helsingin ulkopuolella hanke oli herättänyt kiinnostusta. Kesän ja syksyn aikana 2001 kuulin useammalta taholta, että hankkeemme edistyi loistavasti.

Odotin lähes hakemuksen sisäänjättöaikaan asti, että Marja ja Sirkka ottaisivat minuun yhteyttä ja ehdottaisivat palkinnon hakemista minulle. Olisi tuntunut kivalta! Sirkka oli ollut yhdistyksen jäsen vasta muutaman kuukauden, Marjalla oli pitempi historia Aktiivisissa Senioreissa ja hän oli meidän ensimmäinen puheenjohtaja, mutta hän oli ollut hankkeemme käynnistämisessä huomattavasti minua passiivisempi. Minun juostessa lobbaamassa eri tahoja - mm. Kunnallisalan kehittämissäätiötä - milloin kenekin kanssa, Marja kirjoitteli steinerpedagogisia kirjasia ja jatkoi vuosikymmeniä aikaisemmin aloittamiaan taidehistorian opintojaan yliopistossa. Totta totisesti työt eivät jakautuneet tasan.

Kun hakemuksen sisäänjättöaika oli umpeutumassa, eikä naisista kuulunut mitään, menin heidän luokseen - muistaakseni Marja Dahlströmin kotiin - hakemaan allekirjoitusta täyttämääni kaavakkeeseen. Sainkin sen, mutta samalla kuulin, että Marja ja Sirkka olivat postittaneet jo oman hakemuksensa. Sain kuitenkin Marjan allekirjoituksen.

Ideapalkinnoista kilpaili 540 osallistujaa eri puolilta Suomea, palkittuja oli nelisenkymmentä, joukossa minä. Palkintojen jakotilaisuudessa itse Pentti Arajärvi ojensi minulle todistuksen uudenlaisen senioritalomallin tuomisesta Suomeen. Sillä rintamalla siis ainakin uskottiin Loppukiri-ideaan.