Välähdyksiä matkan varrelta

Kun kaavoittaja Mikael Sundman ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivän alla 2000 puhui Kaj Franckinkadusta Loppukirin sijoituspaikkana, hänellä oli visio joka koski samalle tontille kaavailtua MS-liiton taloa. Hanke oli muistaakseni jo silloin alkua pitemmällä. Väläyttäessään nyt Eila Raikaslehdolle ja minulle Hitas-tonttia Arabianrannasta Mikael Sundman esitti hienovaraisesti ajatuksen MS-potilaiden ja Aktiivisten Senioreiden mahdollisesta yhteistyöstä. Minusta toivomus tuntui luontevalta. Sieluni silmin näin yhteistyön mm. rullatuoleihin sidottujen ihmisten ulkoiluttamisena. Ajattelin, ettei uhraus olisi terveille eläkkeellä oleville ihmisille liian suuri. Rantaan vievä katu olisi loistava päiväkävelypaikka: samalla kun saisin itse liikuntaa työntäisin rullatuolia niin että liikuntakyvytön naapurikin saisi haukata raitista ilmaa. Keskustelu saattaisi olla hyvinkin avartavaa. Vakavaan tautiin mahdollisesti hyvinkin nuorena sairastuneen ajatusmaailmassa olisi varmasti ollut paljon opittavaa.

Mainitessani Sundmanin ehdotuksesta puheenjohtajallemme Marjalle, hämmästykseni oli suuri kun tämä hetkeäkään asiaa mietittyään suhtautui asiaan kielteisesti. "Minä en ainakaan halua sitoutua sellaiseen." Se ei ollut ainut kerta kun huomasin yhteisöllisyyskäsityksissämme olevan suuren eron.

Kävimme sitten aika pian Sundmanin toivomuksen mukaisesti tapaamassa MS-liiton ihmisiä Vallilassa tai Kalliossa. Olihan viisasta tutustua uusiin naapureihin ajoissa olipa yhteistyömme sitten mitä tahansa. Nyt vuosia myöhemmin olen kuullut, ettei Aktiivisilla Senioreilla ja MS-liitolla ole ollut mitään kontaktia keskenään.

Saattoi olla, että suhtautumiseni MS-tautia sairastaviin oli erilaista kuin muilla hallituksessa istuvilla. Pitkäaikainen kollegani Seija Pukonen sairasti koko 33 vuotta kestäneen ystävyytemme ajan tätä hitaasti mutta varmasti etenevää tautia. Se asetti kyllä rajoituksia Seijan liikkumiselle, mutta ei koskaan ystävyydellemme.

Marja otti useaan otteeseen puheeksi sen, ettei senioritalomme yhteisöllisyys saisi olla sellaista, että ruokapöydässä pyytäisimme pientä juridista apua samassa yhteisössä asuvalta juristilta ja terveyteen liittyvää neuvoa terveydenhoitajalta tai lääkäriltä. Ihmettelin sitä siksi, että koko sen ajan kun Aktiivisissa Senioreissa toimin, annoin nimenomaan toimittajan työssäni hankkimani kokemukseni ja taitoni yhdistyksemme käyttöön. Esimerkiksi hankkeen markkinoinnissa ansiotyössäni hioutuneet taitoni olivat ensi hetkestä lähtien yhdistyksen käytössä. Samoin kaikki se tietämys, mitä minulla oli vanhenemisesta ja vanhusten hoidosta hankittuna, tuli yhdistyksessä hyödynnettyä.

Suuri olikin sitten yllätykseni, kun olimme lähdössä toiselle matkalle Tukholman Färdknäppeniin. Silmää räpäyttämättä Marja esitti, että hän toimisi oppaana tuolla matkalla, jos yhdistys maksaisi hänen laivamatkansa. En muista, menikö ehdotus läpi, mutta tuntuihan se nyt ihmeelliseltä, että hän olisi yhtäkkiä ruvennut ansaitsemaan yhteisöllisen yhdistyksemme avulla. Minä henkilökohtaisesti pidin sitä hyvin harkitsemattomana senkin takia, että itse olin tehnyt yhdistyksen hyväksi moninkertaisesti työtunteja Marjaan ja muihin jäseniin verrattuna.