Erimielisyydet - riitelyäkö?

Arja Jääskeläinen erosi siis Aktiivisista Senioreista maaliskuussa 2002. Hänen pitkästä erokirjeestään olen kertonut jo blogissani 18.2.2012.

Erotessaan Arja kuului sekä Aktiivisten Senioreiden hallitukseen että rakennustyöryhmään. Alusta alkaen hän oli halunnut nimenomaan rakennustyöryhmään. Keväällä 2001 Eila Raikaslehto oli kuitenkin torjunut hänen rakennustyöryhmään tulonsa (blogini 16.1.2011;25.1.2011). Tultuaan saman vuoden syksyllä (2001) valituksi Kaarina Hughesin ehdotuksesta Aktiivisten Senioreiden hallitukseen, Arja ilmaisi uudestaan halunsa päästä rakennustyöryhmään.

Aktiivisten Senioreiden hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi Kaarina Hughes päätti vetää jonkin aikaa myös rakennustyöryhmää. Ilmeisesti hän halusi saada sen vihdoinkin toimimaan. Tarkoituksena kuitenkin oli, että hän luopuisi ryhmän vetämisestä kevään aikana. Se ei kuitenkaan onnistunut. Ainakaan minä en muista, että hän olisi luopunut tehtävästä sinä aikana kun minä vielä olin yhdistyksessä mukana. Sen sijaan muistan hyvin, että hän pian puheenjohtajuuden otettuaan valitti uupumustaan.(Kaiken kaikkiaan Kaarina Hughes ei ollut puheenjohtajana täytttä vuottakaan ja syksyllä 2002 miesvihamielisen hallituksen oli myönnettävä, että Päiviö Salo olisi kuitenkin paras vaihtoehto puheenjohtajaksi. Joulun alla 2002 mies joka tapauksessa neuvotteli loppuun sopimuksen Saton kanssa - ilman Jaana Näröä, joka oli siirretty toisiin tehtäviin. Niille, jotka ovat Närön vaiheista kiinnostuneita, voin kertoa että Helsingin Uutisissa oli mm. 4.7.2012 suuri juttu Jaana Närön nykyiseltä työmaalta: "Remonttikiista jätti vuokratalon liki tyhjilleen". Jaana Närö on ollut jo jonkin aikaa Helsingin kaupungin asunnot -konsernin palveluksessa.)

Sekä Aktiivisten Senioreiden hallituksessa että rakennustyöryhmässä Arja Jääskeläinen koki kuitenkin kohtelunsa epäoikeudenmukaiseksi. Olen aikaisemminkin maininnut siitä, kuinka vaikeaa meidän oli löytää kokousaikoja, jotka olisivat sopineet kaikille. Arjan osallistumista rajoitti se, että hän oli vielä työelämässä mukana ja lisäksi hän lähti jo perjantaisin mökilleen. Lisäksi hän kuului Kallion demareihin, joka kokoontui kerran kuussa. Marja Dahlström taas oli lähes samanaikaisesti kun yhdistyksemme perustettiin, aktivoitunut taidehistorian opinnoissaan. Hänen osallistumistaan rajoittivat paitsi akateemiset opinnot, myös niihin liittyvät harrastukset. Muistan kuinka hän kerran ilmoitti poissaolonsa syyksi muraalinäyttelyyn menon. Minua se ihmetytti. Myös lastenlapset vaativat Marjan aikaa. Epäilen kyllä, että Marja myös tarkoituksella jäi tulematta sellaisiin tapaamisiin, jotka koki aiheen takia itselleen ylivoimaisiksi. Hän ei ollut taistelija. Muistan hänen ainakin kerran todenneen, ettei hän ymmärrä rakentamisesta, rahoituksesta tms mitään, mutta ei liioin aio ottaa asioista selvääkään. Hän siis sysäsi vaikeat asiat muille, aivan samoin kuin hänen miehensä Harri sysäsi KAIKKI asiat naisille! Loppukiri-hankkeessa oli kuitenkin paljon ongelmallisia asioita hoidettavana.

Pirkko Tarvainen oli myös edelleen työelämässä, mutta lisäksi hänellä oli paljon joogaan liittyviä menoja. Terttu Putilalla taas oli sekä Lapissa että Algarvessa talot, eikä ollut harvinaista, että hän hiihti ja golfasi yhteen menoon kolmekin viikkoa lomakohteissaan. Kesällä 2001 hän myös keksi tuoda Portugalista löytökoiran. Se oli muutosta niin häiriintynyt, ettei emännällä ollut aikaa istua kokouksissa kerrallaan kuin 30-45 minuuttia. Ilmeisesti koira olisi tarvinnut psykiatrin!

Sirkka Minkkisen ja Eila Puotilan oli minun lisäkseni ongelmattominta osallistua kokouksiin ja tapaamisiin. Minä olin tuohon mennessä luopunut kaikista harrastuksistani ja omistauduin yksinomaan Aktiivisille Senioreille. Kaarina Hughesin oli tietysti puhenjohtajana pakko olla paikalla tapaamisissa, mutta ennen kuin hän tammikuun puolessa välissä 2002 aloitti puheenjohtajuutensa, hän vietti 2-3 kuukautta Skotlannissa. Sitoutumisessamme oli siis kaiken kaikkiaan toivomisen varaa.

Ärsyttävää toimintaa
Takaisin Arjan erokirjeeseen. Hänenkin kohdallaan Aktiiviset Seniorit syyllistyi eristämiseen/syrjäyttämiseen. Kaarina löi lukkoon kokouspäiviä toteamalla Arjalle vain, että sinähän et sitten pääse paikalle. Lopulta tilanne meni niin pahaksi, ettei Arja erokirjeen mukaan kuullut mitään tapaamisistamme. Myös rakennustyöryhmä koottiin häntä kuulematta. Missä kokoonpanossa, Arja erokirjeessään ihmetteli. Olisihan Arjan pitänyt saada tieto viimeistään kokouspöytäkirjasta. Mutta ei. Erokirjeessä Arja ihmettelikin, milloin ja missä yhdistyksen asioista ylipäätään päätettiin.

Arja kirjoitti kirjeessään myös Satossa käynnistä. Ne tapaamiset kuuluivat Arjan mielestä rakennustyöryhmälle, mutta hänelle ei ainakaan ilmoitettu aina tapaamisaikaa etukäteen, vaikka hän oli työryhmän jäsen. Hän oli kuitenkin kertonut kahden viikon ajalta itselleen sopivat päivät, joten yhteinen aika olisi pitänyt löytyä. Ennen pitkää Arja tuli siihen johtopäätökseen, ettei hänen mukanaoloaan pidetty toivottavana. Kuultuaan lopulta muutama päivä ennen Satoon menoa tapaamisen ajankohdan hän ihmetteli, miksi Terttu Putila osallistui käyntiin, jos minäkään, varapuheenjohtaja, en saanut olla mukana. Missä Tertun mukaan tulosta päätettiin? Missä ylipäätään tehtiin päätöksiä? Tällaisia kysymyksia pyöri Arjan päässä keväällä 2002.

Erokirjeen loppupuolella Arja kirjoitti Aktiivisten Senioreiden ärsyttävimmistä puolista, joiden takia hän ei katsonut enää kuuluvansa joukkoomme. Hän ei saanut osallistua rakennushanketta koskevaan keskusteluun. Terttu Putila oli myös jossakin vaiheessa soittanut Arjalle ja kysynyt, miksi tällä oli niin kielteinen asenne Satoon. Terttu varoitti riitelystä. Arja ei kirjeessään erittele "riitelyn" syitä, mutta kysymys oli mm. Loppukirin neliöhinnasta. Tertulle oli yhdentekevää, kuinka suureksi Loppukirin neliöhinta lopulta muodostuisi. Arja taas ajatteli minun laillani, että muidenkin kuin kaikista varakkaimpien yhdistyksen jäsenten olisi pitänyt voida muuttaa Loppukiriin. Se mikä oli siis Tertulle riitelyä, oli Arjalle - samoin kuin minulle - keskustelua ja peräänantamattomuutta.

Arja muisteli kirjeessä myös projektijohtaja Heikki Somervuon luona käyntiä. Tilaisuuden päätyttyä Terttu oli tullut tiukkaamaan Arjalta, miksi tämä oli ottanut tapaamisessa puheeksi Saton neuvottelut. Näin pitkälle oli siis menty! Yhdistyksessamme ei voinut edes ajatuksiaan sanoiksi pukea.

Mitä tuli Loppukirin neliöhintaan, minua olivat kuukausien saatossa monet varoittaneet Saton ahneudesta. Kun yritin viedä varoituksia perille, minua ei kuunneltu.

Ennen näkemätön ajojahti
Arja tunnusti myös, ettei hän ollut missään yhteisössä aikaisemmin törmännyt sellaiseen ajojahtiin, joka minuun Aktiivisissa Senioreissa kohdistui. Hän ihmetteli Eila Puotilan minua panettelevia viestejä hallituksen muille jäsenille. Arjan mielestä asiat olisi pitänyt selvittää hallituksen kokouksessa kasvotusten. Jos puheenjohtaja Kaarina Hughes olisi ollut ajan tasalla, hän olisi ottanut asian esille ja vaatinut Eilalta asiallista käytöstä. Arja koki Eilan viestit kohtuuttomiksi senkin takia, että minä olin tehnyt Loppukirin eteen eniten vapaaehtoistyötä ja uhrannut kaikista eniten omaa aikaani. Arjan mielestä kukaan ei voinut kiistää minun panostani hankkeessa.

Tuntuu ihmeelliseltä, että Arjan erokirjeestä sen kummemmin kuin Heikki ja Anja Siréninkään yhdeksän päivää aikaisemmin päivätystä kirjeestä ei hallituksen kokouksessa keskusteltu lainkaan, ei halaistua sanaa. Käsittämätöntä!

Vielä Terttu Arjalle soittamasta puhelinsoitosta. Samanlaisen puhelun Terttu soitti myös sisarelleni Kaisulle ilmoittaen, että minä olin jäämässä vaatimuksineni yksin hallituksessa. Se oli tosiasia. Minä olin kuitenkin siinä vaiheessa jo niin loppuun palanut, etten kyennyt tekemään enää mitään. Maaliskuussa minua painoi ja työllisti rahankeruuseminaari, jota olin optimistina ehdottanut ja joka pidettiin huhtikuussa. Ja kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, minä en enää viikkoihin ollut uskaltautunut hallituksen kokouksiin ilman että otin Hakaniemen torilla Diapamin kieleni alle jaksaakseni kävellä Kaarlenkadulle (blogini 5.10.2010).

Sato - eli Jaana Närö - oli ihmeen innokas hyötymään Aktiivisten Senioreiden Loppukiri-ideasta ja jäsenten työpanoksesta. Se oli ilmeistä ensitapaamisestamme lähtien. Sain kyllä suurella työllä ja vaivalla puserrettua yhteistyökumppaniltamme pienen summan rahaa yhdistyksellemme, mutta summa oli aivan liian mitätön työpanokseemme nähden. Päivää ennen sitä kokousta, jossa pusersin "palkkaa" ponnisteluistamme, puhuin puhelimessa sekä Terttu Putilan että palkattoman konsulttimme Reijo Pesosen kanssa. Terttu, joka on kaupallisen koulutuksen saanut ja entinen yrittäjä, sanoi minulle jotenkin tähän tapaan: "Etkö sinä nyt yksinkertaisesti ymmärrä, ettei Saton tarvitse meille mitään maksaa. Sehän on liikeyritys. Lopeta palkkiosta puhuminen!" Heti sen jälkeen juttelin vielä Reijon kanssa, joka ei pitänyt korvauksen saamista mahdottomana. Mutta se summa, jota päädyin Reijon suosituksesta pyytämään, oli siis aivan liian mitätön. Mutta olihan se rikka rokassa! Ja rokkaa oli paljon.

Palaverissa, jossa Sato lupautui pienellä summalla korvaamaan ponnistelujamme, oli läsnä viitisen senioria. Ainoa, joka pöydästä noustessamme löi kätensä kiitokseksi olalleni, oli Eila Raikaslehto, joka erosi yhdistyksestämme jo ennen Arja Jääskeläistä ja Heikki ja Anja Siréniä. Terttu Putila ei kommentoinut sanallakaan jälkeenpäin sitä, että hän oli ollut väärässä ja minä oikeassa.

Ylioppilasasunnot
Aktiiviset seniorit kävivät useamman kerran Asuntorahastossa. Loppukeväästä 2002 otin siellä puheeksi Helsinkiin rakennetut ja rakenteilla olevat ylioppilasasunnot. Niitä oli tulossa myös Arabianrantaan. Miksi niiden neliöhinnat olivat paljon edullisemmat kuin mitä meille siinä vaiheessa väläyteltiin? Terttu ei pitänyt siitä, että Loppukiriä verrattiin opiskelija-asuntoihin. Hän halusi laatua. En tiedä oliko laatu osasyynä siihen, ettei hän lopulta ostanut yhteisöllisestä senioritalosta asuntoa vaan valitsi Arabianrannasta oman - arvatenkin - tilavan luukkunsa. Erään hallituksen kokouksen päätteeksi vähän ennen eroani kysyin Tertulta, milloin hän oli viimeksi käynyt ylioppilasasuntolassa. Tiesikö hän, millaisia nuorten asunnot nykyisin ovat? Kysymystäni seurasi pitkä hiljaisuus. Tein lisäkysymyksen: "Onko siitä ylioppilasasunnossa käynnistäsi kulunut 40 vai 50 vuotta?" Terttu myönsi, että siitä oli pitkä aika - siis liki 50 vuotta, jolloin me molemmet olimme nuoria pohjoisesta tulleita opiskelijoita. En tiedä, asuiko Terttu koskaan ylioppilasasuntolassa, mutta minä muutin 1960 Domukseen, missä viihdyin. Ilman aktiivista toimintaa osakunnassa en olisi huonetta sieltä saanut.

Ylioppilasasunnot ovat varmasti suuresti muuttuneet sitten minun nuoruuteni. Minun on myönnettävänä, että Tertun äykkäröinti sai minut uteliaaksi. Halusin nähdä, millaisia asuntoja HOAS kymmenen vuotta sitten rakennutti. Ehdotinkin Päiviö Salolle, jonka sisäänajo Aktiivisiin Senioreihin oli miesvihamielisyyden takia valitettavan hidasta, että lähtisimme kahdestaan katsomaan HOASin asuntoja. Se järjestyi vaivatta. Mutta muistaakseni en koskaan kertonut hallitukselle mitään tästä ekskursiosta. Olisin kuitenkin vetänyt kortin hihastani jossakin sopivassa vaiheessa, jos en olisi eronnut yhdistyksestä.