Jyväskylän Aktiivisista Senioreista

Maaliskuu 2002 oli Aktiivisissa Senioreissa todella kiireistä aikaa. Tehokas tiedottaminen sekä lukuisten ihmisten tapaamiset olivat alkaneet poikia mm. monenlaisia seminaarikutsuja. Siikarannan omaa viikonloppuseminaaria (2.-3.3.) seurasi heti alkuviikosta pienimuotoinen jäsentilaisuus Annalassa. Siellä oli koolla melkein sama joukko kuin Siikarannassakin. Puheenjohtaja Kaarina Hughes teki selväksi käsityksensä Loppukirin rahoitusvaihtoehdoista. Esityksen sävy oli pessimistinen, siitä sai myös vaikutelman, että puheenjohtajamme oli kallistumassa osaomistusasuntojen kannalle. Miksi? Onneksi sain kuitenkin jo saman viikon aikana napakan viestin Päiviö Salolta. Mies näki minun laillani omistusasunnot pitkässä juoksussa edullismmiksi. Pidin Kaarinan sinänsä arvokasta pohdintaa vastikään yhdistykseen liittyneelle Päiviölle puutteellisena ja kirjoitin hänelle vapaamuotoisen selvityksen Aktiivisista Senioreista ja Loppukliristä. Päiviö oli osoittautumassa aktiiviseksi jäseneksi, sellaiseksi jonka kokemukset ja taidot projektityöskentelystä oli syytä jatkossa tarkasti hyödyntää.

Loppuviikosta hallituksen jäsenet saivat vastaanottaa puheenjohtajamme selontekoa täydentävän paperin Päiviöltä. Sitä oli todella ilo lukea. Asiaan vihkiytymättömällekin asiat aukenivat sen avulla helposti.

Siikarannassa Päiviö oli kiteyttänyt osuvasti mukanaolon ja sitoutumisen eron. Yhdistyksessämme oli tuolloin noin 60 jäsenmaksun maksanutta, mutta ainoa mitä monet olivat Loppukirin hyväksi tehneet, oli jäsenmaksun suorittaminen.

Tiistaina 5.3. hallitus kokoontui Kaarlenkadun uudessa toimistotilassa, jonka Arja Jääskeläinen oli meille löytänyt. Palkaton konsulttimme Reijo Pesonen tuli tilaisuuteen ja esitteli Jyväskylän Aktiivisten Senioreiden toimintaa. Hänen hankkeeseensa oli ilmoittautunut mukaan 26 perhettä, ikähaitari liki kuudestakymmenestä yli kahdeksaankymmeneen. Joukon Reijo kuvasi Helsingin Aktiivisia Senioreita homogeenisemmaksi ja harmonisemmaksi. Ja mikä parasta: mukaan mahtui myös rakentamisen asiantuntijoita. Neuvottelut VVO:n kanssa heillä olivat vielä kesken ja yhtiömuodosta piti päättää lähiaikoina. Seuraavalla viikolla yhdistyksen oli tarkoitus päättää ensimmäisestä lehdistötilaisuudesta.

Kateellisena kuuntelin Reijon selostusta
Reijo oli paras mahdollinen ihminen potkaisemaan alulle ensimmäisen yhteisöllisen senioritalon Helsingin ulkopuolelle. Hän oli jo 1980-luvulla ollut mukana ensimmäisissä yhteisöllisyyskokeiluissa Suomessa. Tämä entinen pankinjohtaja oli ollut puuhaamassa opiskelijoille tarkoitettuja Tuulenkylää ja Vastatuulta Jyväskylän seudulle. Puhuessaan nyt projektinsa yhteistiloista Reijo oli kuitenkin varovainen. Tuulenkylän yhteisössä, joka aikoinaan käynnistyi myötätuulessa ja jossa nyt asui jo toinen sukupolvi asukkaita, oli viime vuosina ollut ongelmia yhteistilojen käytössä. Taloihin valmistui aikoinaan paljon yhteistiloja, joita on viime vuosina jouduttu remontoimaan senioriasunnoiksi.

Jyväskyläläiset kävivät siis neuvotteluja Reijon johdolla VVO:n kanssa, me Helsingissä taas Saton kanssa Reijon ohjailemina. Sirkka Minkkisen tekemän keskustelumuistion (5.3.2002) mukaan meidän ei tässä vaiheessa kannattanut enää lähteä neuvottelemaan muiden rakennusliikkeiden kanssa. "Hallitus hyväksyi aikanaan Saton tarjouksen ja suullinen hyväksyntä on Pesosen mukaan yhtä sitova kuin kirjallinenkin." Minun mielestäni neuvotteluasemamme oli alusta lähtien huono. Aktiiviset Seniorit ja Sato eivät olleet neuvottelijoina tasavertaisia, joten Saton Jaana Närö, juristi, vei meitä kuin pässiä narussa. Siinä hallituksessa, joka alkuvuodesta 2001 Reijon mielestä hyväksyi sopimuksen, istuivat minun lisäkseni seuraavat seniorit: Marja Dahlström, 63, ent. opettaja, Terttu Putila, Kauppakorkeakoulun kirjeenvaihtajalinjalta valmistunut ent. yrittäjä, 60, Heli Jäderholm, vaatetusalan yrittäjä Tapiolasta, 71, ja Eino Jantunen häntä muutaman vuoden vanhempi armeijasta eläköitynyt mies(blogini 10.2.2010). Anita Wetterstrandista ei liioin ollut neuvotteluissa mitään apua. Hän oli alle kuusikymppinen keskikoulun käynyt musiikkitoimittaja Yleisradiosta. Hänelle kuitenkin kuuluu kiitos ja kunnia siitä, että hän ohjasi minut ensimmäisen kerran Färdknäppeniin, missä hänen sisustusarkkitehtisisarensa asui. Yhdistyksestä Anita erosi 2001. Itse olin valtiotieteen maisteri,63, pääaineenani poliittinen historia.
Yksikään meistä leikkiin ryhtynneistä ei ollut aikaisemmin rakentanut edes leikkimökkiä.

Oletteko kuulleet toisesta porukasta, joka näillä eväillä olisi potkaissut käyntiin ison uudenlaisen senioritalon, josta on sitten ollut malliksi muillekin?