Hiilijalanjäljestäni

Keväällä kun emme vielä tienneet mitään viime kesän lämpöennätyksistä emmekä liioin eri puolilla maailmaa esiintyneistä katastrofaalisista tulvista ja maanvyörymistä, laskin hiilijalanjälkeni. Olin vain vähän aikaisemmin siirtynyt tuulienergiaan ja ostanut uuden 7-vaihteisen polkupyörän käyttääkseni lähiliikenteessäkin mahdollisimman vähän metroa ja bussia. Yli kolmekymmentä vuotta vanha Crescentini siirtyi minijälleni, joka polkee sillä nyt työmatkansa Herttoniemestä Viikiin.

Testitulokseni ei ollut hullumpi.

Keskikesällä päätin laskea hiilijalanjälkeni uudestaan, koska olin alkanut epäillä keväällä saamani tuloksen totuudenmukaisuutta. Niinkö vähillä ponnistuksilla maapallo pelastettaisiin? Olinkohan sittenkään osannut tehdä laskelmat oikein? Mutta totta se oli, mitä olin keväällä lukenut ruudustani, mutta jota en ihan helposti siis todeksi uskonut: minun hiilijalanjälkeäni ei tarvitse hävetä. Ei se nyt ihan niin pieni ole kuin Oras Tynkkysellä (4300) tai Aleksi Neuvosella (5400), mutta pienempi kuin Risto Isomäellä (9300). Erkki Pulliaisenkin (7100) voitan. Keskimääräinen hiilijalanjälki on suomalaisilla muuten 10.000 kiloa. Nämä julkkisten luvut sain Anu Nousiaisen Helsingin Sanomiin pari vuotta sitten kirjoittamasta artikelista.

Näinkö helpolla maapallon pelastaminen siis todella kävisi? Minun hyvässä tuloksessani ratkaisevaa ovat ekosähkö, kohtuullinen määrä asuinneliöitä, ei kakkosasuntoa, lähimatkailun suosiminen kaukomatkojen sijaan, ei yksityisautoilua, julkisenkin liikenteen vähäinen käyttö, kierrättäminen, jätteiden lajittelu, lähiruoka, kalaa useammin kuin lihaa ja niin edelleen. Säästölamppuihin siirryin jo vuosia sitten. Julkisen liikenteen käyttöäni pitää kurissa se, että kaikki kolme lastani asuvat 10-15 minuutin kävelymatkan päässä asunnoltani. Harrastukseni keskittyvät vuosi vuodelta pienemmälle alueelle: Itä-Helsinkiin ja täällä Roihuvuoreen, joka on asuinlähiönä loistava.

En kuitenkaan täysin sokeasti usko noihin hiilijalanjäljen mittareihin. Toisaalta pohdin, viitsisivätkö ihmiset mitata kulutustaan, jos se vaatisi nykyistä enemmän vaivannäköä. Aikamme ihminen rakastaa mukavuutta, ja useimmat meistä haluavat päästä mahdollisimman vähällä. Vähällä tänään merkitsee kuitenkin vaivalloisempaa huomista.