Kaikki eivät aikoneetkaan Loppukiriin

Tontin saamisen jälkeisestä ajasta eli alkuvuodesta 2001 Loppukirin kotisivut toteavat seuraavaa: "Kun lupa tontista oli saatu, ryhdyttiin heti toimeen." Lause ei ihmetytä ainoastaan minua, vaan monia muitakin Loppukirin syntyä ja nousua alusta lähtien seuranneita. Minä olin paahtanut siihenkin mennessä hankkeen hyväksi kuin paraskin heinämies kiireisimpinä heinäntekoaikoina. Lisäksi talkoisiin osallistui muitakin, myös sellaisia ihmisiä jotka eivät koskaan aikoneetkaan Loppukiriin asumaan. Yhdistyksen toiminnan ensimmäisenä viitenä kuukautena eli syksyllä 2000 olimme saaneet paljon tulosta aikaan. Myös pienen joukon tekemä taustatyö oli hankkeen lopputuloksen kannalta merkittävää.

Loppukirin kotisivut kertovat yhdistyksen lähettäneen vuoden 2001 alussa rakennuttamistarjouksen viidelle rakennusyhtiölle. Kolme vastasi, ja yhdistys valitsi rakennuttajaksi Sato Rakennuttajat Oy:n. Näin tapahtui. Tänäkään päivänä en ymmärrä, miksi rakennuttaja piti valita sellaisella kiireellä kuin se tapahtui. Varmasti Saton Jaana Näröllä oli asian kanssa jotain tekemistä. Nopealiikkeisellä mutta lyhytjänteisellä Terttu Putilalla oli myös sormensa pelissä. Itse muistan, että kaupungin arkkitehti Mikael Sundman vakuutti moneen otteeseen tonttilupauksen saatuamme, ettei meillä ollut mihinkään kiirettä. Olimme hänen mielestään edenneet hyvin. Monelta muultakin taholta saimme kiitosta siitä, että Aktiiviset Seniorit oli projektinsa kanssa edennyt yllättävän hyvin ja nopeasti. Kiirettä ei siis pitänyt olla.

Kotisivuilla jatkuu ilmeisen hätäisesti kirjoitettu historiikki kysymysmerkkeineen seuraavasti: "Kohta tontinvarauspäätöksen jälkeen järjestettiin tiedotustilaisuus, jonka tavoitteena oli saada hankkeeseen lisää ihmisiä ? kerrostalossahan tarvitaan aikamoinen määrä asukkaita. Tieto levisi nopeasti, kun onneksi mediakin kiinnostui hankkeesta. Tiedotustilaisuuden uutisointi Helsingin Sanomissa tuotti lähes 200 yhteydenottoa ? hankkeella oli totisesti yhteiskunnallinen tilaus. Osa kiinnostuneista odotti nopeaa ratkaisua, osa oli heikkokuntoisia ja tarvitsi itse asiassa palvelutalotyyppistä asumista, mutta pääosa tästä joukosta oli kiinnostunut yhteisöllisyydestä ja juuri tämäntyyppisestä talosta. Ensimmäiseen isoon Loppukiritilaisuuteen Alppilan koululle maaliskuussa 2001 kokoontui 75 uutta jäsentä. Näistä löytyi useita tulevien vuosien puurtajia, jotka kannattelivat hanketta sinnikkäästi talon valmistumiseen saakka."

Kummallisissa paikoissa tekstiä olevat kysymysmerkit kertovat kiireestä, siitä että kirjoitus on pantu kotisivuille viimeistelemättömänä eikä sitä sen jälkeen ole vaivauduttu korjaamaan eikä täydentämään. Entisenä toimittajana voin sanoa, että yleensä tiedotustilaisuuksilla on jokin tarkoitus, joku asia pitää julkistaa, meidän tapauksessamme se oli yhteisöllinen senioritalo. Sitä varten oli tammikuun alussa (9.1.2001) saatu tontti ja muuan kuukausi aikaisemmin (15.8.2000) oli perustettu yhdistys nimeltä Aktiiviset Seniorit. Meitä oli vuoden vaihteessa vielä vähän, mutta uusien ihmisten vetäminen hankkeeseen ei ollut itsetarkoitus. Enemmän kuin uusia ihmisiä tarvitsimme toimijoita, jotka sitoutuisivat hankkeeseen seuraaviksi vuosiksi. En epäillyt koskaan, etteivätkö tiedotusvälineet jatkossakin kiinnostuisi talostamme ja sen tavoitteista. Loppukiri oli muidenkin kuin minun mielestäni yhteiskunnallisesti merkittävä hanke.

Mitä tulee Alppilan koululla pidettyyn tilaisuuteen, olen jaksanut vuodesta toiseen ihmetellä miksi puheenjohtajamme Marja Dahlström ei koskaan ehdottanut kokoustemme pitopaikaksi Steiner-koulua, jossa oli vuosikymmeniä toiminut opettajana. Meillä oli vuosina 2000-2001 huutava pula tapaamispaikoista ennen kuin tapasin Taideteollisen korkeakoulun hallinnollisen johtajan Ilkka Huovion - muistaakseni loppuvuodesta 2001. Hoksasin kysyä häneltä - etten sanoisi kerjätä meille - riittävän suurta kokoustilaa käyttöömme. Joukkommehan paisui koko ajan. Ihmisiä tuli ja meni. Marja Dahlströmin passiivisuus kokoustilakysymyksessä kertoo sekin varsin vähäisestä sitoutumisesta talohankkeeseen. Alppilan koulun juhlasalin saimme veloituksetta maaliskuussa 2001 käyttöömme poikani kautta. Hän oli vain muutama kuukausi aikaisemmin saanut työpaikan koululta. Huovion järjestämiin Taideteollisen korkeakoulun tiloihin palaan myöhemmin.

Olen kirjoittanut blogissani tässä nyt sivutuista asioista mm. seuraavien otsikoiden alla: "Väärää tietoa median kiinnostuksen heräämisestä" (6.7.2010), "Ensimmäinen lehdistötilaisuus ei kiinnostanut toimittajia (7.7.2010) ja "Jäseniä ongelmaksi asti" (16.11.2011). Säästän itseäni ja lukijoita toistolta lopettamalla tällä kertaa tähän.

Sen verran vielä Loppukirin kotisivuilla olevista virheistä, ettei kuusi vuotta hankkeen käynnistämisestä riittänyt talon valmistumiseen kuten kotisivuilla väitetään. Siihen mennessä kun ensimmäiset aktiiviset seniorit kantoivat huonekalunsa Kaj Franckinkadun varrella sijaitsevaan taloonsa oli hankkeen käynnistämisestä vierähtänyt aikaa ainakin seitsemän vuotta. Vai lasketaanko hankkeen ideointi todellakin alkaneeksi vasta silloin, kun minä loppiaisena 2000 menin Anita Wetterstrandin opastamana ensimmäisen kerran Färdknäppeniin? Hyvät ideat, jotka myös toteutuvat, eivät yleensä synny helposti. Kuten vanha kompuroiva nainen on useaan otteeseen kirjoittanut, Loppukiri-hankkeella ovat juurensa alkuvuodessa 1999 - ellei peräti sitäkin kauempana. Tarvittiin ainakin seitsemän vuotta talon valmistumiseen - ja siemenet oli hankkeen synnyttämiseksi kylvetty jo ennen sitä.