Harkittua vaiko ajattelemattomuutta?

Oliko Kaarina Hughesin käytös minua kohtaan harkittua vai pelkästään ajattelemattomuutta? Yhden lyhyen keskustelun hänen kanssaan muistan selvästi. Kokoonnuimme maaliskuussa 2002 ns. Annalan kartanossa Toukolassa, missä Kaarina esitteli paperille panemiaan laskelmia ja aikatauluja rakennushankkeestamme. Kokouspaikka kuului Hyötykasviyhdistykselle ja sen oli hankkinut meille Toukola-seuraan kuuluva Salme Rautio.

Salme on mieleltään yhteisöllisin kaikista elämäni aikana tapaamistani ihmisistä. Tämä opettajana elämäntyönsä tehnyt seniori oli valmis jopa siivoamaan erinäisten yhdistysten ja yhteisöjen tiloja, jotta Aktiivisille Senioreille järjestyi ilmaisia kokoustiloja Toukolan alueelta läheltä Arabianrantaa. Niin ikään Salme - jouduttuaan sairastamistapauksen takia tuuraamaan Paavalin seurakunnan iltapäiväkerhon vetäjää - ohjasi saamansa palkkion Aktiivisten Senioreiden tilille. Hän selitti teon sillä, ettei omasta mielestään osannut tehdä monia sellaisia asioita, joita Loppukiri valmistuakseen edellytti. Salme oli sitoutunut talon rakennuttamiseen. Hän ei kuitenkaan koskaan muuttanut Loppukiriin, vaan asuu edelleen Toukolassa.

Kaarina Hughesin Annalan kartanossa esittämästä paperista näki, että uusi puheenjohtajamme oli todella nähnyt vaivaa sen tekemisessä. En kuitenkaan muista miten paperi otettiin vastaan eli herättikö se keskustelua.Tekstistä kuitenkin huomasi, että hän oli työstänyt sen itsekseen ja yksin.

Minä olin poikkeuksellisen ahdistunut tuona iltana. Tajusin uuden puheenjohtajan valitseman linjan. Hän oli nainen, joka ahersi mieluummin yksin kun tunnusti kokemattomuutensa. Mihin se johtaisi? Turhiin mutkiin matkalla kohti päämääräämme? En muista saaneeni häneltä yhtään viestiä Skotlannista, jossa hän sentään viipyi kolmisen kuukautta. Saikohan Marja Dahlström? Tuskin.

Jos olin ahdistunut uuden puheenjohtajamme valitsemasta linjakäytännöstä, vielä ahdistuneempi olin kokouksen lopussa. Joku ystävällinen jauhopeukalo oli leiponut pullaa. En ollut uskoa silmiäni kun seniorit illan päätteeksi kävivät ylimääräisiin pulliin käsiksi viedäkseen ne kotiinsa. Minusta meidän olisi pitänyt myydä ylimääräiset leivonnaiset jäsenille ja panna näin saadut pennoset siihen samaan niukkaan kassaan, mihin kirpputorimyyjäistenkin tuotot pantiin. Pakko tunnustaa, että en puhunut ääneen mitä ajattelin. Pohdin itsekseni mitä yhteisöllisessä Loppukirissä tapahtuisi, jos oma suu olisi aina lähempänä kuin kontinsuu?

Sen tuolta ajalta muistan myös, että päivän tai parin päästä oli Kaarlenkadun toimistossamme hallituksen kokous, johon myös Reijo Pesonen (blogini 26.6.2010; 10.10.2010) palkattomana konsulttinamme oli Saarijärveltä kutsuttu. Se oli se kokous, johon tullessaan Reijo heti oven avatessaan teki kysymyksen: missä luuraavat miehet Aktiivisten Senioreiden hallituksesta?

Miehiä ei arvostettu
Satuimme Annalan kokouksesta poistuessamme Kaarina Hughesin kanssa yhtä aikaa oven eteen. Kysyin puheenjohtajaltamme, onko hän ilmoittanut kokouksesta myös Heikki Sirénille. Oliko tämä vuoden vaihteessa yhdistykseen liittynyt jäsen kutsuttu palaveriin? Heikissä oli minun mielestäni potentiaalista ainesta rakennustyöryhmään. Hän oli entinen rakennusalan yrittäjä ja edusti alan kokemusta enemmän kuin me hallituksessa istuvat yhteensä. Annalan kartanon edessä Kaarina nyt kysyi: "Pitäisikö Sirén kutsua? Oletko sitä mieltä?" Olinhan minä. Mutta mielipiteeni ei painanut Kaarinan vaa´assa yhtäkäs mitään, joten Heikki ei ilmestynyt kokoukseen. Pettymykseni oli suuri.

Pian tuon illan jälkeen Heikki ja Anja Sirén erosivat yhdistyksestä. Heikki ilmoitti eroanomuksessa lähtönsä syyksi sen, ettei nauttinut Aktiivisten Senioreiden hallituksen luottamusta. Kyllä hänellä minun luottamukseni oli, mutta minun mielipiteeni hallituksessa oli siinä vaiheessa enää hyttysen ininää erämaassa, jonne Kaarina oli meitä johdattamassa. Sirénit eivät olleet ainoita alkuvuodesta 2002 yhdistyksestä eroavia. Heidän tapaan minulle tärkeä lähtijä oli myös Arja Jääskeläinen, josta olen kirjoittanut aikaisemmin jokseenkin kattavasti (blogini 6.7.2010; 16.11.2010; 16.1.2011; 25.1.2011; 11.2.2011).

Myös Eila Raikaslehto erosi yhdistyksestä vetäen mukanaan insinööri Raimo Myöhäsen, josta ehkä enemmän myöhemmin. Kaiken kaikkiaan vuonna 2002 yhdistyksestä erosi todella suuri joukko senioreita, mutta jokaista lähtijää kohden tuli aina useampi kuin yksi tilalle. Kirjassa Loppukiri oven tiuhat käymiset eivät kunnolla selviä, koska Marja Dahlström kiteyttää jäsenten määrän kasvun seuraavasti: "Ensimmäisessä jäsenten tiedotustilaisuudessa Alppilan koululla mukana olleista yhdeksän asuu Loppukirissä, vuoden 2002 jäsenistä 17, vuoden 2003 jäsenistä 35 ja ennen urakkakilpailua (huhtikuu 2004) tulleista 38. Melkein puolet asukkaista on tullut toisen myötäsuunnitteluvaiheen jälkeen." (Loppukiri s.61) Marja ei kerro, kuinka paljon Aktiivisista Senoreistakaiken kaikkiaan vuosien saatossa erosi ihmisiä.

Rakennustyöryhmästä vielä seuraavaa: se oli ensimmäisen kerran perustettu jo keväällä 2001, mutta toiminta ei oikein ottanut käynnistyäkseen. Ihmisiä vaihtui. Korviini kantautui, että ryhmässä riideltiin. Erimielisyydet kai olivat syynä siihenkin kun yksi työryhmän jäsen joutui peräti sydämen pallolaajennukseen joulun seudulla 2001. Muistan, kuinka mies soitti minulle ja kysyi, oliko kukaan rakennustyöryhmästä kaivannut häntä. Olin nolo vastatessani, etten ollut kuullut ryhmästä mitään. Tämä mies ei ollut ainoa seniori joukostamme, jolla tuntuivat välit täysikasvuisiin lapsiin olevan todella huonot. Etenkin joulun aikaan nuo tarinat korostuivat.

Sen vielä kerron, että kevään 2001 aikana joukkoihimme liittyi Kaarina Silventoinen, joka oli aktiivi martta. Hänellä oli siis järjestökokemusta. En muista, että olisin hänenkään kanssa varsinaisesti riidellyt, pitänyt puoleni vain hankkeen takia. Kokouksessa, missä Kaarina Hughes valittiin puheenjohtajaksi, tämä martta hyökkäsi agressiivisesti kimppuuni. Hän uhkasi erota tai tehdä jotain muuta, jos en eroaisi varapuheenjohtajan paikalta. Lause tuntui kummalliselta, se lähinnä hymyilytti minua, sillä siinä vaiheessa minä olin kyllä vielä jatkuvuuden kannalta hyvin tärkeä ihminen yhdistyksessä.

Martan viha tai ärtymys ei kauan kestänyt. Taisin kerran jopa istua hänen autossaankin, vaikka sellaista yhteisöllisyyttä aktiivisilla senioreilla ei ollut, että he olisivat auton rattiin istuutuessaan automaattisesti miettineet, oliko samaan suuntaan muita menijöitä.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2001, jolloin jäin loppuvuodesta eläkkeelle, oli ollut minulle aikamoista hölkkää, vuoden 2002 alkupuoliskoa kuvaisin höykytykseksi.