Alakulosta tuli yhdistyksen arkea

Alkuvuodesta 2002 alakulo laskeutui Aktiivisiin Senioreihin. Kaarina Hughes oli pessimisti, hänen lisäkseen synkät tulevaisuuden näkymät levisivät Terttu Putilan ja Eila Puotilan puheissa/viesteissä. Huhtikuulle tultaessa ehti tapahtua kaikenlaista, mikä synkisti ennen niin optimistista joukkoa. Kirjoituksissaan Eila antoi ymmärtää, että "muut, toiset" vaikuttivat siihenkin, että yksi sun toinen irtaantui yhdistyksestä. Heikki ja Anja Sirénin eroa en minä ainakaan aiheuttanut, en liioin Arja Jääskeläisen lähtöä. Ystäväni Heli Jäderholm ja hänen avomiehensä Eino Jantunen, jotka istuivat ensimmäisessä hallituksessa, erosivat, koska eivät enää jaksaneet uskoa, että pääsisivät neliöhinnan nousun takia Loppukiriin asumaan.

Merkintöjeni mukaan yhdistyksestä pakoa ei ollut vielä 2001, mutta vuosi 2002 oli todellakin paha. Nimiä en ryhdy luettelemaan, vaikka monet niistä ovatkin muistissani. Eila Raikaslehdon lähdön syy oli varmasti se, että hän olisi halunnut puheenjohtajaksi eikä yltänyt edes ehdolle. Eila taas vaikutti ratkaisevasti insinööri Raimo Myöhäsen eroon. Mies jäi minulle mysteeriksi. Jossakin vaiheessa hän aktivoitua niin, että puhui enimmäisen puheenjohtajamme Marja Dahlströmin pään niin pyörälle, että tämä päästi hänet neuvottelemaan YKSIN Satoon. Olin järkyttynyt! Mies melkein pystymetsästä, kaiken lisäksi sairas! Vaikka olin varapuheenjohtaja en saanut Raimolta minkäänlaista selitystä mistä asioista hän Saton juristien kanssa puhui.

Raimo oli ilmaissut halunsa päästä rakennustyöryhmään ja sinne hän toki 2001 pääsikin, mutta työryhmä tappeli keskenään niin paljon, että Raimokin siis joutui sydämensä takia sairaalaan. Se tapahtui ennen Kaarinan paluuta Skotlannista. Kun mies kotiutui sairaalasta, hän oli utelias kuulemaan oliko häntä kaivattu. Olin vaivautunut: kukaan ei nimittäin ollut ottanut edes puheeksi miestä sinä aikana kun hän lasaretissa makasi. En jaksa muistaa, kuinka Kaarina-niminen "martta" vaikutti asiaan. Tämä istui joka tapauksessa myös rakennustyöryhmässä, mutta selvemmin kuin siitä yhteydestä muistan hänet syksyn 2001 vuosikokouksestamme. Jostain syystä Kaarina otti minut silmätikukseen ja yritti savustaa varapuheenjohtajan paikalta. Kokouksen aikoihin hän nimittäin ilmoitti eroavansa, jos jatkan varapuheenjohtajana. En ymmärtänyt naisen järjen juoksua. Koska silloinen puheenjohtajamme Marja oli aika passiivinen, minä taisin olla ainoa, jolla yhdistyksen langat olivat tuossa vaiheessa jotenkin käsissä. En siis voinut erota. Kysyinkin Kaarinalta, onko hän - tai joku muu - ajatellut, mitä tapahtuu, jos minä eroan. Tämä kertomani oli pieni sivujuonne. Kaarina, jonka sukunimeä en enää muista, rauhoittui ja kuului kai yhdistykseen vielä siinä vaiheessa, kun minä kesän kynnyksellä 2002 erosin. Hän ei kuitenkaan koskaan muuttanut Loppukiriin, vaan osti miehensä kanssa Arabianrannan vapailta markkinoilta asunnon.

Pitkin kevättä Eila Puotila pommitti minua ikävillä kirjeillään. Toukokuun 24. päivänä kirjoitin Päivio Salolle seuraavasti: "Puhuin eilen puhelimessa Kaarina (Hughesin) kanssa ja sanoin, että hänen on tehtävä jotain Eila (Puotilan) suhteen. Jos hän ei halua/kykene, haluan että Pirkko Lahti rupeaa selvittämään välejämme. Tiedätko, että aina kun näen, että Eilalta tulee email, vatsaani kouraisee ennen kuin luen riviäkään? Olen saanut häneltä viimeisen puolen vuoden aikana niin paljon ikäviä viestejä ja vielä enemmän sellaisia, joissa hän rivien välissä syyttää minua! Esimerkiksi Siikarannan raporttihan oli sitä: minä keskityin hänen mielestään liikaa rahaongelmaan. Minusta raha-asiat täytyy olla ajateltuina ennen kuin mennään eteenpäin."

Huhtikuun puolessa välissä kirjoitin sukulaiselleni kirjeen, joka on säilynyt arkistossani. Kerron siinä Kaarlenkadun toimistomme avointen ovien päivästä. Luultavasti sen järjesti Eila Puotila. Koko suureksi paisunut yhdistyksemme oli kutsuttu mutta harva vaivautui paikalle. Kuulin myöhemmin, etten mitään menettänyt vaikka en paikalle ehtinytkään. Ilta oli kuulemma ollut ikävä ja ankea. Työhuoneella istuivat lähes tyhjän panttina Kaarina Hughes, Marja Dahlström, Eila Puotila ja joku muukin.

Muistiinpanoihini olen noilta ajoilta myös merkinnyt, että poistuin useammasta hallituksen kokouksesta ennen aikojani. Minua ahdisti se hengettömyys, joka kokouksissa kumisi. Kaarina Hughesin vetämät tilaisuudet menivät kyllä kaikkien paragrafien mukaan, mutta henki ei kovin korkealla lentänyt vaan enteilevästi pihisi.

Samoihin aikoihin kun avoimet ovet pidettiin, edessä olevaan rahankeruuseminaariin oli ilmoittatunut vain kourallinen ihmisiä ja melkein jokaisen niistä minä tunsin. He olivat pääasiassa miehiä, joihin olin hankkeen tiimoilta törmännyt. Muut hallituksen jäsenet eivät siis olleet saaneet ketään tulemaan paikalle. Muistan kuinka nämä kaksi asiaa - avoimet ovet sekä vähäinenh kiinnostus seminaaria kohtaan - ahdistivat minua. Sängyssä maatessani tajuisin, että yhdistys lepäsi aivan liian paljon minun hartioideni varassa. Olin kuoleman väsynyt.