Tunnelma tiivistyy - lähtöni lähestyy

Saatuani Siikarannan tapaamisen jälkeen Eila Puotilan raportin viikonlopusta kirjoitin hänelle kirjeen, jota en tainnut koskaan lähettää. Osoitin sen koko hallitukselle, mutta kuten sanottu, se ei tainnut lähteä koneeltani. En kai halunnut sitä eteenpäin, koska en uskonut sillä olevan mitään vaikutusta hallituksessa istuviin. Joka tapauksessa jos sen lähetin se ei ainakaan herättänyt jäsenten keskuudessa minkäänlaista keskustelua.

"Hei Eila, pitikö se Sinun tehdä yhteenveto Siikarannasta? Eikö tehtävä annettu Marja-Riitta Hakalalle? Miksi vihjailet? Minähän se olen, joka olen huolestunut rahasta. Miksi et mainitse nimeltä? Mutta miksi minä en olisi huolestunut? Kuinka paljon Sinä olet saanut kerättyä yhdistykselle rahaa? Montako hakemusta kirjoittanut? Montaklo ilmaista kokoontumistilaa hankkinut? Jos olisin puhunut kuten Sinä, käyttäytynyt kuten Sinä, ajatellut kuten Sinä, näyttänyt siltä miltä Sinä, Taideteollisen korkeakoulun hallinnollinen johtaja Ilkka Huovio ei olisi tarjonnut kokoustiloja käyttöömme. Sinähän yritit. Minä sain lähes yrittämättä. Ja kaupunginarkkitehti Mikael Sundman antoi Aktiivisille Senioreille tontin juuri siitä syystä, että me - Eila Raikaslehto ja minä - puhuimme asioista oikeilla nimillä, olimme innostuneita ja aitoja. Muista ilmaiseksi saamistamme asioista, joihin vaikutin ratkaisevasti: tyttäreni teki Aktiivisten Senioreiden ensimmäiset kotisivut ilmaiseksi, poikani hommasi Alppilan koulun juhlasalin käyttöömme. Ja jo silloin kun Sinä et vielä mitään yhteisöllisesta senioritalosta tiennyt, saimme Yleisradiosta tilat perustavan kokouksen pitämistä varten. Myös ensi kuussa (19.4.2002) pidettävän seminaarin tilat saamme LEL:ltä ilmaiseksi, samoin asiantuntijan käyttämään salin teknisiä apuvälineitä. Niin ikään esiintyjät saamme ilmaiseksi.

Eivät nämä asiat ole onnistuneet pelkällä käden heilautuksella!

Koko raporttisi Siikarannasta on muiden arvostelua ja nimettömiä vihjailua. Jatkuva kaasun painaminen on tarpeen. Monet ovat ilmaisseet huolestumisensa siitä, että emme edisty tärkeissä asioissa. Pitkän kokemukseni pohjalta saan olla huolestunut, kovastikin huolestunut. Lomakuukaudet ovat edessä ja toiminta on edellisinäkin kesinä lähes sammunut. Viime vuonna hiljaista suvea seurasi vaisu syksy. Monet aikaisemmin aktiiviset jäsenet kaikkosivat pitkiksi ajoiksi kesämökille tai ulkomaille. Kaikkien jäsenten on syytä tietää totuus taloudellisesta tilanteestamme niin, että emme jysähdä kiville kuten kävi Helasille.

Jos kaikkiin tekemisiini ja sanomisiini - mutta ei ilmeisesti hankkimiini rahoihin - ollaan tyytymättömiä, näillä marisijoilla ei liene muuta ratkaisua kuin siirtyä toiseen tonttijonoon ja toisen rakennuksen, Loppukiri Kakkosen, rakennuttamiseen. Silloin Sinä, Eila, pääset myös arvostelemasta niin yhdistyksemme (Aktiiviset Seniorit) kuin talommekin (Loppukiri) nimiä. Molemmat ne keksi sisareni, mikä Sinua ilmeisesti ärsyttää. Uuden talon uudenlaisen ideologian voitte sitten kirjoittaa niin harvalla ja kevysesti kuin todella haluatte. Voitte silloin myös priorisoida lobattavat asiantuntijat ja virkamiehet, voitte myös valita juuri sopivan määrän julkisuutta eikä liikaa, kuten nyt ajattelette meidän saaneen.

Ikävää todella, että yhdistyksessämme puhutaan edessä yhtä ja selän takana toista. Kaikista surullisin olen kuitenkin sen takia, että Sinä, Eila, vaivaudut tulkitsemaan ihmisten puheita väärin ja levittämään niistä täysin subjektiivisia tarinoitasi eteenpäin.

Sen sijaan: jos sinulla on päivät pääskytysten työpaikallasi tietokone käytössäsi, ota selvää kuinka monta RAY:n investointiavustusta meni viime jaossa sellaisille yhdistyksille, jotka alkavat rakentamisen vasta kahden vuoden päästä."

Tällaisen kirjeen siis kirjoitin 5.3.2002. Lähettämisestä en siis ole varma. Tunnoistani kirje kuitenkin kertoo. Jospa olisin tiennyt, että saan riehtaistua itseni parin kuukauden kuluttua yhdistyksestä ja hankkeesta eroon - kenenkä muun kuin Eilan ratkaisevalla myötävaikutuksella. Ei kuitenkaan kannata spekuloida! Juna kulki eteenpäin teinpä minä mitä tahansa tai olinpa tekemättä.

Media piiritti minua
Olin paljon esillä mediassa yhteisöllisen senioritalon takia. Sain siitäkin kritiikkiä. Minä en kuitenkaan julkisuutta rakastanut, mutta kollegani painostivat. Epäilemättä minä tiesin suunnittelemastamme Loppukiristä eniten. Marja Dahlström, joka oli toiseksi pisimpään ollut yhdistyksessä mukana, kävi kokouksissamme harvakseltaan. Esimerkiksi Siikarannan tapaamiseen hän ei tullut, ei liioin Siikarantaa seuranneisiin kokouksiin, joista olen viime aikoina kirjoittanut. Eihän minua tarvitse uskoa, mutta totta oli se, että yritin saada muitakin hallituksen jäseniä ja aktiiveja toimittajien eteen. Turhaan. Huhtikuun 21. päivänä 2002, pari päivää varainhankintaseminaarimme jälkeen sisareni Marja-Leena kirjoitti minulle lyhyehkön kirjeen, jossa koitti lievittää tilaisuuden yleisökadosta johtuvaa pahaa oloani:

"Ei tarvitse olla morkkis. Ei pidä jäädä tuijottamaan jo tapahtuneeseen, varsinkaan omiin tekemisiin. Omia töppäyksiään liioittelee aina. Jos ihmiset sanoivat, että olit rento ja nauruakin salista kuulit, kaikki on ihan OK. Se osallistumissmaksu oli kyllä liian suuri. Ainoa asia minkä minä kansantaloustieteen approbaturista opin, oli se, että jossakin kohden hinta nousee niin korkeaksi, että myynti alkaa laskea...

Ja kyllä Sinun pitäisi päästä siitä pois, ettet anna haastatteluja. En voi ymmärtää, miten ikänsä toimittajana työtä tehnyt voi katsella noin kapea-alaisesti. Ne toimittajat, jotka haastattelua pyytävät, eivät tiedä kaikkea mitä Sinä eivätkä myöskään tavalliset ihmiset. Sinulla on syuhtautumisharha, kun kuvittelet, että kaikki on jo sanottu. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Tiedottaminen auttaa saamaan hankkeelle huomiota, rahoitusta, ystäviä jne. Vain julkisuuden avulla yhteiskunnalle tärkeä uudenlainen senioritalo saa myös seuraajia."