Jossakin vaiheessa kevättä 2009 ilmestyi Marja Dahlströmin ja Sirkka Minkkisen kirja "Loppukiri. Vaihtoehtoista asumista seniori-iässä" (WSOY). En ole lukenut kirjaa kokonaan, mutta selannut sitä toki useaan otteeseen - jo pelkästään bloginikin tähden. Myös monet ystäväni ja tuttavani, jotka ovat kirjan joko minulta tai kirjastosta lainanneet, ovat minun laillani tyytyneet vain selaamaan sitä. Kirjasta puuttuu jännite.
Käsikirjoitus olisi ollut viisasta luetuttaa ennen julkaisemista jollakin todella asiaa tuntevalla ihmisellä. Ei tekijöiden ystävillä tai pelkästään sellaisilla Loppukirin nykyisillä asukeilla, jotka ovat kuulleet Arabianrannan yhteisöllisesta senioritalosta paljon myöhemmin, kun sen syntysanat ensimmäisen kerran lausuttiin. Hyvä käsikirjoituksen lukija ei mielistele. Hän tohtii huomauttaa, jos kymmenen rivin kappaleeseen on osunut kahdeksan kertaa sama sana. Loppukiri-kirjaa ei paranna se, että siinä on liian paljon kuivaa asiaa, teksti hyppelehtii ja on sekava. Toisaalta paljon mielenkiintoista hankkeeseen liittyvää on jätetty kertomatta. Kirjan nimikin on harhaanjohtava: eihän kirja kerro juuri lainkaan vaihtoehtoisesta asumista, vaan siitä kuinka tuohon vaihtoehtoiseen asumiseen päästiin suunnittelemalla ja rakennuttamalla yksi talo. Kirja ei myöskään kerro aikaisemmista yhteisöllisistä talohankkeista Suomessa. Se olisi varmaan vaatinut liikaa Dahlströmiltä ja Minkkiseltä.
Minä ryhdyin kirjoittamaan blogiani "Vanhan naisen kompurointia - tai sitten ei" löydettyäni kirjasta lukuisia asiavirheitä kuten olen blogini alussa kirjoittanut. Olen myös todennut, että Marja Dahlströmin osuus kirjasta etenee ihan kuin väärää raidetta. "Juna" ei kuitenkin siirry oikealle raiteelleen ulkopuolisen tekemillä yksittäisillä korjauksilla. Yhtenä syynä on varmasti se, että Marja Dahlström ei loppujen lopuksi ollut koskaan täysin hankkeessa mukana. Tärkeämpää kuin prosessi hänelle oli se, että hän pääsi taloon asumaan. Mitään yhteiskunnallista näkökulmaa hänellä ei yhteisölliseen senioritaloon ollut. Häneltä jäi siis matkan varrella paljon näkemättä, kuulematta ja kokematta.
Sirkka Minkkisen osuus kirjasta on hyvin hänen itsensä näköistä. Hänen mahdollisia virheitään en välitä edes ruveta etsimään, koska hän käsittelee osuudessaan pääsääntöisesti sitä aikaa, jolloin minä en ollut enää hankkeessa edes fyysisesti mukana. Viikkoja ennen eroani olin taas jo niin pahasti loppuun palanut, etten ollut enää oma itseni. Pelkkä kuori kai vain. Sirkka on tunnollisesti käynyt läpi ne pöytäkirjat ja muistiot,jotka Aktiivisislla Senioreilla on hallussaan ja joista Sirkka itse on kirjoittanut suuren osan. Uskon Sirkka Minkkisen tehneen vähemmän virheitä kuin Marja.
Nyt joulun alla kuulin, että Dahlströmin ja Minkkisen kirjan myyntiluvut eivät ole vastanneet kustantajan odotuksia. Eikä tietysti kirjoittajienkaan. "Loppukiristä" otettiin liki 2000 kappaleen painos, mikä tuntuu varovaiselta määrältä varsinkin kun kirjoittajat uskoivat sen kuluvan myös opiskelijoiden käsissä (Loppukiri s. 19). Nyt joulun alla, kun ilmestymisestä oli runsas puoli toista vuotta aikaa, varastossa oli yhä myymättä noin 600 kirjaa. Arvostelu- ym. vapaakappaleina kirjaa oli jaettu yli 600.
Myynnin vauhdittamiseksi kustantaja järjesti 2009 myös tiedotustilaisuuden, johon tekijät saivat tehdä kutsuvieraslistan. Minun panokseni Loppukirin käynnistämisessä ei ilmeisesti ollut Marjan ja Sirkan mielestä merkittävä, koska en saanut tilaisuuteen kutsua.
Kirjan huono menestys tuntuu todella ihmeelliseltä, olihan mediakin alun alkaen todella kiinnostunut talosta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirja olisi todella voinut hyvä työkalu esim. kuntien kaavoittajille ja uudenlaisista asumismalleista päättäville luottamushenkilöille, mutta nykyisessä muodossa se ei sitä ole, koska siitä puuttuu yhteiskunnallinen näkemys, kuten tekstissä mainitsitkin.
VastaaPoistaLoppukiri-kirja on mielestäni kiinnostavaa luettavaa kaikille yhteisöasumista ja ryhmärakennuttamista pohtiville. Kirjan arvo on sen monipuolisuudessa: mukaan on otettu kaikki oleelliset vaiheet rakennussuunnittelusta yhteisöasumisen organisointiin ja haaveista asumiskokemuksiin. Kirjassa valaistaan myös senioriasumisen pulmia ja tuodaan esiin hieno vaihtoehto, millä niitä voi ratkoa. Seuraajien ei tarvitse hiihtää umpihangessa.
VastaaPoistaKirja on hyvin kirjoitettu kuvaus rohkeiden ja sinnikkäiden ihmisten vaikeasta matkasta kohti hienoa päämäärää. Tulos - mahtavasti onnistunut Loppukiri-talo - tulee olemaan esikuva lukuisille projekteille.
Anonyymille kirjoittajalle kysymys: Jos Loppukiri-kirja on niin hyvä kuin kirjoitat, miksi se ei ole mennyt kaupaksi?
VastaaPoistaLoppukiri-kirjassa ei myöskään edes yritetä määritellä sitä, mitä käsite yhteisö pitää sisällään. Yhteisöjä on vankiloista ja mielisairaaloista hippikommuuneihin asti ja kaikkea siltä väliltä. Olisi kiva tietää mihin kohtaan akselia Loppukiri-lopputulos asettuu tai on tarkoitettu asettuvan?
VastaaPoistaEi se riitä, että puhutaan hyvästä vanhuudesta tai naapuriavusta. Eksantimpaa odotin!