Loppukiri - edelläkävijä

Ennen kuin muuta kirjoitan, haluan todeta että sitten edellisen kirjoitukseni blogini lukijamäärässä on ylitetty 10.000 raja. Onhan se saavutus, vaikka sen itse sanonkin.

En muista tarkalleen, milloin toimittaja Salla Korpela otti minuun yhteyttä ja pyysi haastattelua kirjoittaakseen jutun Loppukiri-hankkeesta. Minä olin tainnut tarjota aihetta Kirkko ja kaupunki -lehteen, ja lehden toimitussihteeri Marja Kuparinen oli arvatenkin sitten pyytänyt taitavaa free lance -toimittajaa kirjoittamaan jutun. Olimme kuitenkin molemmat kiireisiä, joten lähetin Sallalle kahden liuskan ideologiapaperimme, joka kertoi suunnitteilla olevasta talosta ja jonka olin kirjoittanut alkuvuodesta 2000 heti Tukholman Färdknäppenistä palattuani. Sen pohjalta teräväkynäinen toimittaja kirjoitti erinomaisen juttunsa.

Juttu täytti jos nyt ei ihan koko aukeamaa, niin ainakin melkein kokonaiset kaksi sivua. Kuvituksena oli seniorielämää hyvin havainnollistavia piirroksia. Vai oliko vain yksi hyvä piirros? Toinenkin toimittaja, nimittäin Savon Sanomien Pirjo Ronkainen oli tehnyt juttunsa samoin eväin: tekstin kirjoittamista edelsi vain puhelinkeskustelu ja ideologiapaperini lukeminen.

Ymmärrettävästi lukuisat Kirkko ja kaupunki -lehden lukijat kiinnostuivat Loppukiristä ja ottivat yhteyttä yhdistykseen. En muista lehden ilmestymisajankohtaa (enkä viitsi nyt ruveta kaivelemaan arkistojani), mutta vuotta 2001 me elimme. Puheenjohtajamme Marja Dahlströmin piti päivystää lehden ilmestymispäivänä kotonaan ja ottaa puhelut vastaan. Jostain syystä Marja ei ollut koko päivänä kotona, eikä miehensä Harri tajunnut, että olisi ollut yhdistyksen edun mukaista kirjoittaa soittajien yhteystiedot paperille myöhempää yhteydenottoa varten. Salla Korpelan ansiokas artikkeli meni siis suurelta osin harakoille.

Yhdistyksen ensimmäinen tiedotustilaisuus oli kuitenkin pidetty 23.1.2001 ja sen seurauksena muutamat tiedotusvälineet - etunenässä Helsingin Sanomat - olivat kertoneet edellisenä vuonna (elokuussa 2000) perustetusta uudesta yhdistyksestämme, joka oli puuhaamassa yhteisöllistä senioritaloa Arabianrantaan. Yhdistys sai HS:ssa ilmestyneen Marja Salmelan kirjoituksen johdosta liiankin kanssa uusia jäseniä. Mutta Aktiivisille Senioreille olisi epäilemättä ollut eduksi, että ihmiset olisivat liittyneet yhdistykseen tasaisena virtana eikä yhtenä hallitsemattomana ryppäänä. Uusiin jäseniin tutustuminen olisi siten ollut helpompaa. Nyt moni kiinnostunut jätti jäsenmaksun maksamatta, koska koki etteivät toiminnassa jo mukana olevat jäsenet olleet hänestä kiinnostuneita. Sihteereiksi meillä myös valikoitui introvertteja luonteita, joiden torjuva käytös herätti ihmisissä kummastusta. Aivan kuin sihteeri ei olisi halunneetkaan jäsenmäärän kasvua. Minä olin tietysti tyhmä, kun en kertonut kenellekään saamistani valitussoitoista, yritin vain puhelimessa puolustella naisten "myrttiä" käytöstä.

Emme siis Salla Korpelan kanssa tavanneet vuonna 2001 Kirkko ja Kaupunki -lehden merkeissä. Kuulin hänestä seuraavan kerran muutamaa vuotta myöhemmin, jolloin taisin jo asua Roihuvuoressa: hän oli perustamassa Koti kaupungissa - Hem i stan -yhdistystä. Sain Sallalta kutsuja yhdistyksen tilaisuuksiin ja seurasin sitten hankkeen etenemistä Helsingin Jätkäsaaressa. Kasvotusten tapasimme kuitenkin vasta kesällä 2010 hänen tullessaan haastattelemaan Roihuvuori-Seuran aktiiveja. Hänen tarkoituksensa oli kirjoittaa myönteisesti asuinalueestamme pariinkin lehteen. Kuten blogiani lukeneet muistavat, Suomen Kotiseutuliitto nimesi Roihuvuoren viime vuonna vuoden parhaaksi kaupunginosaksi.(Jos alue kiinnostaa, lue artikkelini "Roihuvuori on Itä-Helsingin helmi", http://hiidenkivi-lehti.fi)

Mediajulkisuutta
Jätkäsaaren Malta 62:ne huoneistoineen (Loppukirissä on 58) valmistuu vuonna 2013. Se saa ilmeisesti yhtä paljon mediajulkisuutta kuin Loppukiri alkuaikoina. Laskin Aktiivisista Senioreista erotessani(kesän kynnyksellä 2002), että lehdistö sekä radio- ja televisiokanavat olivat 13-14 kuukaudessa huomioineet Arabianrantaan nousevan yhteisöllisen senioritalomme nelisenkymmentä kertaa. Voisiko olla paremmin?

Äskettäin sekä Helsingin Energian Heli-lehti että Helsingin Uutiset kirjoittivat Jätkäsaaren yhteisötalosta, jonka nimi on siis Malta (www.maltamme.fi). Oletan, että Salla Korpelalla on ollut ratkaisevasti sormensa pelissä hanketta käynnistettäessä. Erityisen ilahtunut olen siitä, että Salla on saanut alusta lähtien yhteistyökumppaneikseen eri ammattialoja edustavia, hankkeeseen sitoutuneita ihmisiä. Taloon tulee kaikenlaista väkeä: nuoria ja vanhoja perheitä, sinkkuja, vanhuksia. Siinä suhteessa se eroaa Loppukiristä, joka on puhtaasti senioritalo. Jokaisessa huoneistossa on ainakin yhden asukkaan oltava joko 54 tai 55 vuotta. Anteeksi, kun en jaksa muistaa tarkasti. Kun kirjoitin ensimmäistä kertaa ideologiapaperiamme, Loppukirin ikähaarukan alaraja oli kuitenkin 58 vuotta, mutta saimme sen laskettua muutamalla vuodella alemmaksi.

Kun olen lukenut artikkeleita Maltasta, olen ajatellut, etteivät nämä kaksi helsinkiläistä yhteisötaloa kovin paljon eroakaan toisistaan. Suurin ero on siinä, että Loppukiriin pääsevät ainoastaan seniorit. Mutta Maltan puuhamiehet ja -naiset eivät taida tajutakaan, kuinka paljon Loppukiri on siloitellut heidän taivaltaan. Perässä on aina helpompi hiihtää kuin avata latua. Jätkäsaaren Maltaan kahden vuoden päästä vaimonsa kanssa muuttava Matti Sovijärvi kertoo Helsingin Uutisissa talon ylimmästä kerroksesta, joka on varattu talvipuutarhalle, kirjastolle, yhteissaunoille ja liikuntatilalle. Taloon tulee myös iso kattoparveke meren ja tähtien katselua varten. Kaikesta tuosta he ovat voineet päättää ilmeisen vaivattomasti, me aktiiviset seniorit sen sijaan jouduimme esittämään lukuisia tyhmiä ideoita ja ajatuksia kaupungin päättäjille, ennen kuin ne menivät läpi. Esimerkiksi suuret yhteistilat eivät todennäköisesti ole keskusteluttaneet maltalaisia samalla lailla kuin meitä. Omia saunoja emme mekään koskaan tahtoneet Loppukiriin, koska katsoimme ettei se olisi ollut ekologisesti viisasta.

Helsingin Uutisten juttu, jonka on kirjoittanut Kaisa Paastela, on otsikoitu "Yhteisötalossa voi syödäkin kimpassa" (HU 10.8.2011). Totta totisesti! Sehän oli koko yhteisöllisen senioritalon idea. Väitän, ettei yhteisruokailulla Maltassa tule olemaan niin suurta merkitystä kuin Loppukirissä. Siinä talossa piti kaikkien ratkaisujen tähdätä siihen, että kuusikymppisenä tai vielä vanhempana taloon muuttavat ihmiset eivät muutamassa vuodessa sohvaannu. Kerhotoiminta ja yhteistilojen siivoaminen olivat siksi yhteisruokailun ohella tärkeitä keinoja pitää ihmiset vireinä.

Rakennuttajaa Maltan yhteisö ei ole vielä valinnut, joten oletan heidän suhtautuvan Aktiivisia Senioreita kriittisemmin rakennusfirmoihin kuin Aktiiviset Seniorit aikoinaan. Meillä muutamat hätähousut olivat valmiita valitsemaan rakennuttajan jo keväällä 2002 eli 14-15 kuukautta tontin saamisen jälkeen. Silloin tontin saamisestaoli hädin tuskin kulunut vuosi aikaa. Maltassa "rakennuttajaa ei ole vielä valittu, mutta suunnitelmia on hiottu pitkään".

Helen-lehden jutun "Yksilöllisesti yhteisössä"(Helen 3/2011)on kirjoittanut Paula Ristimäki ja haastateltavana on Kaisa Nirkkonen. "Valmiita toimintamalleja tällaista projektia varten ei ole", ekonomin koulutuksen saanut Nirkkonen sanoo ja kertoo Helsingin kaupungin suhtautuneen myönteisesti projektiin. Maltalaiset ovat kuitenkin Loppukirin rakennuttaneita senioreita fiksumpia - tai varakkaampia: he ovat palkanneet projektijohtajan vetämään hanketta. Minä olin markkinoinut taloa jo useamman vuoden ennen kuin yhdistys palkkasi konsultin. Muutamille ensimmäisen hallituksen jäsenille ajatus palkatusta konsultista tuntui todella vieraalta. Kokemattomuuttahan se oli.

Konsultti, jolle maksettiin tehtyjen työtuntien mukaan, tuli kuvioihin vasta loppuvuodesta 2001. Vai tulikohan vielä silloinkaan? Ehtiköhän vuosi vielä vaihtua ennen kuin Eija Lehmusoksa tuli avuksemme. Sen muistan, että Eijan nimi vilahteli useammassakin palaverissa jo loppukeväästä 2001, mutta rakennustyöryhmämme vetäjä ei saanut otetuksi häneen yhteyttä. Onneksi minä törmäsin Eijaan sattumalta loppuvuodesta 2001 Folkahälsanin tiloissa pidetyssä rakennusalan ihmisten seminaarissa. Sinne minut oli yllätyksekseni kutsuttu puhumaan yhteisöllisestä senioritalohankkeestamme.

Muistan vieläkin muutaman kylmänkalsean insinöörin kuulijajoukosta. Loppukirin tapaisen talon mahdollisuuksiin ei uskottu.