Loppukiriin muutti voimakastahtoisia naisia

Monet asiat Aktiivisten Senioreiden jäsenissä ihmetyttivät minua. Esimerkiksi keväällä 2001 yhdistykseen liittyneen yleläisen Sirkka Minkkisen käyttäytymisessä oli paljon sellaista mitä en käsittänyt alkuunkaan. Niistä enemmän seuraavissa kirjoituksissani. Tietysti ymmärtämättömyyteni häntä kohtaan liittyi erilaiseen historiaamme. Näin sitä varovasti selittelin itselleni 2002. Nyt en enää selittele varovasti. Monta solmua on auennut. Sirkka on nuoruudestaan lähtien ollut aktiivisesti politiikassa mukana. Hänet kutsuttiin aikoinaan jopa Urho Kekkosen "lastenkutsuille". Kun luin Hannu Mäkelän kuvausta taistolaisten toiminnasta 1970-luvulla (Isä, Otava 2004; s.168-175) aktiivisten vasemmistolaisten nuorten kuva kirkastui entisestään. Sieltähän se häikäilemätön omien etujen ja etujoukkojen asioiden ajaminen tulee. En olisi voinut toimia nuoruudessani - enkä liioin nytkään - sellaisessa porukassa, jossa kyynärpäiden käyttö on enemmän sääntö kuin poikkeus.

"Alkukristillisyys ja alkukommunismi ovat aina olleet samaa aatetta ja kummankin perustusta ovat liikkeeseen joutuneet ihmiset itse jo alkuunsa nakertaneet, heti kun ovat päässeet valtaan. Ja vallan saatuaan he ovat alkaneet käyttäytyä kuin kiinalaisen kirjallisuuden esittelemät kaikkein suurimmat varkaat.He vievät saavutetun yhteisyyden ja aatteen vähitellen joka tavalla käytännön elämästä pois; piiloon doktriinien taa. Ja siksi, etteivät he tyydy vähään, heitä ei mikään laki enää voi teoistaan tuomita. Suurimmat varkaat kun varastavat valtakuntia."

Minä en ole ollut koskaan poliittisesti sitoutunut, äänestäjänä olen ollut liikkuva. Vasta Riitta Tarkkolan Radiopersoona-ohjelmassa viime keväänä Hannu Taanila aukoi minulle niitä solmuja, joihin törmäsin Yleisradioon mennessäni syksyllä 1977. Jonkinlainen porvarillinen mandaatti kai oli kysymyksessä, kun Yleisradioon ylipäätään pääsin. Porvariksi minut yleensä miellettiin, paitsi että kerran muistan istuneeni Alueradion Olli Saaren ja Pentti Paavilaisen kanssa samassa pöydässä Elitessä miesten väittäessä kivenkovaa, että olen demari ja päässyt sen takia Yleisradioon. Demareita taisi noihin aikoihin tunkea taloon ovista ja ikkunoista. Yleensä minua syytettiin kepulaiseksi, mutta kumpaakaan en siis ollut. En ole koskaan sympatiseerannut demareita lukuunottamatta Lauri Ihalaista ja paria muuta nimeltä mainitsematonta henkilöä, mutta maalaistaustani takia olen tuntenut nuoruudestani lähtien alkiolaisuuden ja vähempiosaisten olojen parantamisen ja auttamisen läheiseksi. Siis juttuvalinnoissani. Mutta graduni Helsingin yliopistossa tein sosiaalidemokraatista, agitaattori Eetu Salinista.

Oli totta vie loukkaavaa kuulla alkuaikoinani Yleisradiossa kollegoiltani, että ainoa syy radiossa olooni oli jäsenkirjassa, ei toimittajankyvyissäni. Olin sentään ollut toimittajana 16 vuotta ennen Yleisradioon tuloani. Seppo Konttinen, jota voin kutsua yhdeksi harvoista Yleisradion aikaisista ystävävistäni, väitti aluksi, että olen talossa ainoastaan poliittisen jäsenkirjani takia - jota minulla ei siis ollut. Ensimmäisen kerran Seppo joutui tarkistamaan kantaansa toimittajankyvyistäni silloisen vaimonsa takia. Yhtenä päivänä hän tuli huoneeseeni ihmettelemään, miksi vaimo kuntelee ja kiittää minun juttujani - ja seuraa niitä ennen kaikkea säännöllisesti - mutta ei ole juurikaan kiinnostunut hänen jutuistaan. Myöhemmin Seppo tunnusti suoraan, että ansioni toimittajana juontavat kyllä ohjelmistani eikä mistään jäsenkirjasta. Se oli lohdullista kuulla. Vaikka sain kai minä keskimääräistä enemmän yleisöpalautettakin radiojutuistani. Kirjoittavaksi toimittajaksi olen kuitenkin itseni aina kokenut, vaikka olin Ylessä peräti 24 vuotta. Radio-ohjelmieni avulla tunsin kuitenkin parantavani enemmän maailmaa kuin lehtijuttujeni kautta. Siksi en Yleisradioon mentyäni koskaan edes harkinnut palaavani takaisin lehdistöön.

En ymmärtänyt kaikkia naisia
En siis ymmärtänyt läheisimpiä yhteistyökumppaneitani Aktiivisissa Senioreissa. Toki muutamat koin läheisiksi, mutta he jäivät kanssani vähemmistöön yrittäessämme pitää Loppukirin neliöhintaa inhimillisenä. Monet heistä erosivat Aktiivisista Senioreista talven 2001-2002 aikana, loput lähtivät minun jälkeen. Niinpä olen ainoastaan kerran käynyt pikaisesti tutustumassa Loppukiriin, jonne minut houkutteli kutsun saanut Pirkan entinen toimituspäällikkö Maija Kauppinen. Hän oli muutamia vuosia yhdistyksen jäsenkin, mutta ei koskaan aikonut yhteisölliseen seniuoritaloon asumaan. Minun erottuani yhdistyksestä Maijakin erkani siitä. Lehtijuttua, jota kaavailimme Pirkkaan Aktiivisista Senioreista ja Loppukiristä 2002, ei koskaan kirjoitettu. Suomen suurilevikkisimmällä lehdellä olisi kuitenkin ollut suuri markkina-arvo talolle.

Vuonna 2006 valmistuneessa Loppukirissä ei asu yhtään sellaista senioria, jota olisin halunnut näinä vuosina tavata. Sirkka Minkkinen - oletan että se on hän - lopetti lähettämästä minulle postia yhdistyksesta heti eroni jälkeen. Siitäkin huolimatta, että olin maksanut jäsenmaksuni vuoden 2002 loppuun asti. Marja Dahlström ja Sirkka Minkkinen eivät liioin kutsuneet minua Loppukiri-kirjansa julkistamistilaisuuteen, mitä WSOY:lläkin ihmeteltiin. Vielä kauheampaa Marjan ja Sirkan käyttäytymisessä oli se, että he eivät vaivautuneet kirjaa kirjoittaessaan tarkistamaan Loppukirin alkuaikojen tapahtumia minulta, vaikka olin ainoa joka olin hankkeessa mukana ihan alusta - kesästä 1999 - lähtien. Marja tuli mukaan paljon myöhemmin, eikä hän ollut koskaan niin sitoutunut hankkeeseen kuin minä. Siksi Loppukiri-kirja vilisee virheitä, kuten olen kirjoittanut (mm. blogini 3.1.2010 ja 28.12.2010). Marjan panos tontin hankkimisessa oli minimaalinen, esimerkiksi Mirja Höysniemeä kuten ei monta muutakaan hankkeellemme tärkeää ihmistä hän ei koskaan vaivautunut edes tapaamaan.

En mennyt Loppukirin tupaantuliaisiin
Heli Stenvall, joka liittyi Aktiivisiin Senioreihin lähtöni jälkeen ja joka toimi jonkin aikaa yhdistyksen puheenjohtajana, oli se henkilö jonka kanssa olen ollut lähtöni jälkeen eniten tekemisissä. Kun talo valmistui, juuri Heli Stenvall kutsui minut avajaisiin, joihin en kuitenkaan mennyt. Helin lähettämä - ja ilmeisesti myös muotoilema - kutsu oli seuraavanlainen: "Hyvä Aktiiviset Seniorit ry:n perustajajäsen. Aina jollakin on ensimmäinen ajatus, ensimmäinen sana ja ensimmäinen päätös ryhtyä toimeen. Yhdistää voimat, perustaa yhdistys ja saada jotain suurta aikaan. Te perustajajäsenenä olette sanoneet sen ensimmäisen sanan, josta on syntynyt Loppukiri-talo. Tästä olemme Teille hyvin kiitollisia. Toivoisimme, että voisitte viettää iltaa yhdessä yhdistyksen nykyisen hallituksen jäsenten kanssa ruuan ja juoman saattelemina sekä samalla tutustua Loppukiri-taloon."

Tilaisuus oli 8.9.2006. Nyt en jaksa muistaa, olivatko Heli Jäderholm ja Eikka Jantunen tupaantulijaisissa. He olivat eronneet yhdistyksestä 2001 - muistaakseni. Anita Wetterstrand, jonka kanssa olin Färdknäppenissä loppaisena 2000 ja joka erosi aikaisemmin kuin Heli ja Eikka, oli varmasti paikalla. Todennäköisesti Terttu Putilakin oli. Hänkään ei kuitenkaan mennyt taloon asumaan, mutta saattaa olla että hän on edelleen yhdistyksen jäsen. Taloon muutti Loppukirin "rakentamisen" aloittaneista ainoastaan Marja Dahlström miehineen. Aika surkeaa!

Kirjassa Loppukiri Saton rakennuttaja-asiamies Riikka Vitakoski tunnustaa Aktiivisissa Senioreissa olleen monia voimakastahtoisia naisia (s.129). Myös arkkitehti Kirsti Sivénn sanoi samaa minulle. Ketähän he tarkoittivat? En muista koskaan tavanneeni Riikka Vitasaloa.
Ja vaikka olinkin pyytämässä Kirsti Sivéniä Loppukirin arkkitehdiksi, en ehtinyt juuri tehdä hänen kanssaan yhteistyötä.