VASTENMIELISIÄ PÖLKKYKIRJAIMIA

Pirkko Tarvaisen kirjeen innoittamana selasin enemmänkin papereitani alkuvuodelta 2002. Pirkon lyhyet viestit ja pitkät selonteot antavat kuvan asiallisesta ihmisestä, jonka ainoana päämääränä tekstiä kirjoittaessa on tiedon välittäminen ja hankkeen eteenpäin vieminen. Hänen kysymyksissään ei ole koiraa haudattuna eikä hän koskaan kirjoita ilkeän hyökkäävästi, kuten Eila Puotila. Nyt kymmenen vuotta viimeisestä keväästäni Aktiivisissa Senioreissa pohdiskelen, saivatko muutkin hallituksen jäsenet Eilalta ikäviä kirjeitä niin kuin minä. Vai olinko ainoastaan minä hänen hampaissaan? Sainko minä paljonkin sellaista ilkeää tekstiä, joka ei saanut päätyä muiden käsiin? (Eivät ne päätyneet, koska vasta nyt siteeraan niitä.) Entä tiesivätkö muut ylipäätään minun saamistani kirjeistä? Huomasivatko mitään? Tiesikö totuutta edes Sirkka Minkkinen, jonka suhde Eilaan oli paljon läheisempi kuin kahden aktiivisen seniorin suhde?

Eila oli työelämässä ollessaan ehtinyt opiskella paljon enemmän tietotekniikkaa kuin moni meistä. Johtui kai työnkuvastakin. Se antoi hänelle aiheen olla ylimielinen. Ei ainoastaan minulle vaan kaikille tietotekniikan kanssa kompuroiville. Yleensä Eila kirjoitti viestinsä aamutuimaan, minä yömyöhään, mitä Eila jaksoi ihmetellä. Aamutuimaan kirjoittamisen selitti se, ettei hänellä ollut kotona internetyhteyttä, joten lähettäessään ja saadessaan viestejä hän istui aina työpaikallaan, ilmeisesti työajallaan. Sen takia hän yritti valjastaa minut korruption kelkkaan. Eila ja Sirkka tarvitsivat koneet eläkkeelle jäädessään ja Eilan mielestä Aktiiviset Seniorit olisivat voineet pyytää joltakin firmalta ne ja minä olisin sitten "maksanut" ne kirjoittamalla juttuja tai tekemällä radio-ohjelmia, joissa yritykset olisivat saaneet julkisuutta. Hyi olkoon, mutta tästä olen kirjoittanut jo aikaisemminkin eikä siitä tällä kertaa tämän enempää (bloginixxxx).

Eilalla oli ikävä tapa pilkkoa kirjeitäni, niitä joita hän lähetti minulle takaisin omine kommentteineen. Pitkiä pätkiä hän kirjoitti pölkkykirjaimin, joiden yleisesti tulkitaan paperilla ja ruudussa merkitsevän huutamista tai ainakin äänen korottamista. Suurin kirjaimin Eila puuttui tekemisiini ja tekemättä jättämisiini, ajatuksiini, eri ilmiöiden tulkintoihini. Minulla oli usein tunne, että hän käveli kannoillani ainoana tarkoituksenaan arvostella minua. Räksyttävä rakki?

Kyllä niissä Eilan minulle hähettämissä kirjeissä näin jälkikäteen lukien oli kysymys silkasta kiusaamisesta. Sen hän itse asiassa tunnustaakin kerran viestissään kun kirjoittaa sen loppuun seuraavan lauseen: "Sinisen tekstin allekirjoitan, tietoisena mitä siitä seuraa." Ei kai siitä mitään seurannut, koska olin maaliskuussa 2002 jo niin lopussa, että pienikin tönäisy olisi voinut syöstä minut raiteilta. Raahauduin päivästä toiseen. Se kirjeeni, josta nyt puhun ja johon Eila vastasi pölkkykirjaimin, oli pilkottu 2-4 rivin pätkiin. Viittaus siniseen tekstiin tarkoitti ilmeisesti Eilan koneen värinauhaa, mutta minun koneelta luettuna koko kirje oli samanvärinen.

Kun muistutin kirjeessäni hallituksen jäsenille, siis kaikille jäsenille, että pidin tärkeänä Helsingin poliitikkojen lobbaamista ja että voisimme delegoida tapaamisia myös muille kuin kiireisille hallituksemme jäsenille, Eila vastasi kirjeessä, jonka lähetti vain minulle. Hän ei ilmeisesti pitänyt delegointiajatuksesta. Totuus kuitenkin oli, että minun aikani ei antanut enempään myöten kuin mitä jo senioreiden hyväksi tein. Kun ehdotukseni jälkeen kirjoitin, että jossakin tapaamisessa "tuli selväksi, että uudella teknologialla on sama ongelma kuin Aktiivisilla Senioreilla", Eila vastasi huutavin kirjaimin: MUISTUTAT JA EHDOTAT YHTENÄ SEKAMELSKANA ASIOITA TÄYSIN ASIATTOMAN TEKSTIN SEASSA. YHDISTYSMÄISTÄ TOIMINTAA ON, ETTÄ TEET ASIOISTA ASIALLISIA JA PERUSTELTUJA JA MUUHUN KOKONAISUUTEEN ISTUVIA ALOITTEITA. ASIA KERRALLAAN. Vielä nytkin kymmenen vuotta myöhemmin muistan, miksi kirjoitin kirjeessäni uudella teknologialla ja yhdistyksellämme olevaan saman ongelman. Noihin aikoihin oli jo selvinnyt, etteivät suomalaiset, vaikka tietotekniikkaa hallitsivatkin, osanneet istuttaa sitä käytäntöön. Ensimmäiset uutiset terveyskeskusten ongelmista oli julkistettu. Eilalta vain oli jäänyt lehti lukematta - tai ainakin ymmärtämättä - ja nyt minä sain vetta niskaani, kun en ehtinyt selittää viestissäni kaikkia asioita alusta alkaen niin että tietämättömimmätkin olisivat ymmärtäneet.

Hallituksen jäsenten panokset hankkeelle
Sen varmaan olen jo monta kertaa tehnyt selväksi, ettei kukaan Aktiivisissa Senioreissa hallituksessa tehnyt yhtä pitkää työpäivää hankkeen hyväksi kuin minä. Ilmeisesti naiset eivät edes pohtineet rakentavasti sitä mihin minun ajankäyttöni johtaisi (loppuun palamiseen). Tästä on todistuksena mm. Terveyden edistämisen keskukselle Kaarina Hughesin lähettämä kuvaus hankkeemme voimavaroista alkukeväällä 2002: "Yhdistys toimii toistaiseksi kokonaan vapaaehtoistyön varassa ja esimerkiksi johtokunta käyttää viikottain noin 10-20 työtuntia hankkeen eteenpäin viemiseksi." Koko sen ajan kun olin Aktiivisissa Senioreissa, viikottainen työaikani oli moninkertainen Kaarina Hughesin antamiin lukuihin verrattuna. Väitän, että yhteisöllinen senioritalo ei tällä hetkellä seisoisi Arabianrannassa, jos töitä olisi puskettu ainoastaan 10-20 tuntia viikossa per henki. Se ei olisi riittänyt alkuunkaan, hanke olisi jäänyt kesken. Mutta epäilemättä hallituksessa istui ihmisiä, jotka uhrasivat Loppukirille ainoastaan Kaarina Hughesin mainitseman 10-20 tuntia viikossa.

Takaisin Eilan ja minun kirjeenvaihtooni: Kun minä olen kirjoittanut hallituksen jäsenille, että käytin (jossakin) kokouksessa puheenvuoron, mutta hyvätkään hankkeet eivät edenneet koska nykyiset rakenteet eivät olleet ajan tasalla, Eila kirjoitti MIKSIKÖHÄN RAKENNEKESKUSTELULLE EI OLE OLLUT TILAA. Siis Aktiivisissa Senioreissa. Tajusin sen silloin heti ja huomaan nytkin, ettei Eila ymmärtänyt meidän puhuvan eri rakenteista. Minä tarkoitin yhteiskunnan rakenteita, pykäliä ja paragrafeja, joihin monta kertaa hankkeemme kanssa törmäsimme. Pykälistä ja niiden tulkinnioistahan silloinkin oli kysymys, kun meiltä evättiin RAY:n avustus vedoten siihen, että vääristimme kilpailua. Vielä nytkään en ymmärrä miten Loppukiri olisi vääristänyt kilpailua.

Kun minä siis puhuin yhteiskunnan rakenteista, Eila luuli minun puhuvan Aktiivisten Senioreiden rakenteista. Koko sen ajan kun Eila Puotilan tunsin, näimme asiat eri lailla. Tuntui kuin olisimme ollet itä ja länsi, jotka eivät koskaan kohtaa. Asioiden olisi voinut antaa olla niin. Olisimme olleet mahdollisimman vähän tekemisissä keskenämme. Ongelmana oli kuitenkin se, että Eila oli hyvin aktiivinen. Parhaiten häntä kuvaa juuri tuo sana aktiivinen. Sitä en tiedä, kuinka paljon hän loppujen lopuksi teki Aktiivisten Senioirien eteen, paljonko sai aikaseksi, mutta aktiivinen hän oli. Sen muistan, että useampi tapaaminen, joita hän järjesteli, eivät olleet mitään yleisömenestyksiä. Esimerkiksi keväällä 2002 hän yritti Marja Dahlströmin kanssa järjestää teatteri- ja ekskursiomatkaa Tampareelle. Tiesin, että Tampereella oli pari mielenkiintoista vanhusten palvelutalokokeilua. Pidin niitä teatteria tärkeämpänä. Useammalle seniorille olisi kuitenkin riittänyt pelkkä teatteri. Tietoisesti päätin, etten sekaannu matkajärjestelyihin tekivätpä naiset mitä tahansa. Matka kuivui kokoon osanottajajoukon kutistuessa sitä pienemmäksi, mitä lähemmäksi matkapäivä tuli.

Eila oli siinäkin mielessä aktiivinen, että hän ilmaisi halunsa lähteä tilaisuuksiin, joihin minä menin puhumaan tai vain tapaamaan ihmisiä. Kun lähdin esitelmöimään Aktiivisista Senioreista Kimmo Röngän järjestämään seminaariin, Eila istui yleisön joukossa. Olimme ainoat, jotka edustimme yhdistystämme. Minä olin puhujana, Eila ei sanonut halaistua sanaa koko aikana eli ei osallistunut yleisökeskusteluun. Kyllä minä olisin toivonut, että hän olisi lausunut jonkun rakentavan sanan seminaarin aiheista - pelkästä kiitollisuudesta seminaarin järjestäjääkin kohtaan. Kuulleessaan, että minut oli kutsuttu Ryhmätyö ry:n tilaisuuteen - muistaakseni pikkujouluun - Eila myös ilmoitti haluavansa mukaan. Torjuin ehdotuksen, koska minä en mennyt sinne Aktiivisten Senioreiden varapuheenjohtajan ominaisuudessa vaan toimittajan. En siis pitänyt korrektina ottaa kuokkavierasta mukaani. Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä.

Lopuksi vielä yksi lause Eilan kirjeestä, jota voitte itseksenne miettiä: MITÄ SANOISIT SUHTEESTASI MUIHIN IHMISIIN? Siis sitä Eila kysyi minulta.

Tämä on blogini lopun alkua. En voi enää hyssytellä ja vain todeta tulleeni kiusatuksi. Minulla pitää olla konkretiaa. Ja sitähän minulla on.