Asiantuntemusta puuttui

Kun Aktiiviset Seniorit elokuussa 2000 perustettiin, joukkoomme kuului ainoastaan vajaa kaksikymmentä jäsentä. Olimme väen vähyyden takia todella hätää kärsimässä. Verrattuna esimerkiksi vuosia myöhemmin perustetun "Koti kaupungissa" -yhdistyksen jäsenistöön (blogini 31.8.2011), me aktiiviset seniorit olimme yhdistyksen alkuaikoina rakentamisesta ja rakennuttamisesta mitään tietämättömiä harrastelijoita, jotka ikääntyivät kovaa vauhtia. Kuuden hengen hallituksestammekin kaksi oli jo yli seitsemänkymppisiä.

Kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, Loppukiri-hankkeen käynnistäminen olisi ollut paljon helpompaa, jos joukkoomme olisi eksynyt edes yksi arkkitehti, lakimies, insinööri, ekonomi tai järjestöelämässä kannuksensa hankkinut virkamies. Mutta ei eksynyt. Terttu Putila tosin käytti ekonomin titteliä, mutta oppinsa hän oli aikoinaan saanut Kauppakorkeakoulun kirjeenvaihtajalinjalta.

Lähes kaikki ne yksityiset ihmiset ja virkamiehet, jotka hankkeesta kiinnostuivat ottivat yhteyttä minuun eikä Marja Dahlströmiin, joka kuitenkin oli puheenjohtaja. Näin ollen Marja ei tiennyt monista tapahtumista ja asioista mitään. Vaikka tapahtumista ja ennen kaikkea ongelmista keskusteltiinkin, se ei tarkoittanut, että tieto olisi aina mennyt perille. Kuvaavaa on, että Marja kirjoitti "Loppukiri"-kirjassa Aktiivisten Senioreiden anoneen tonttia kaupungilta heti kun yhdistys oli perustettu (elokuussa 2000). Todellisuudessa tonttianomus lähti kaupungille jo kaksi kuukautta aikaisemmin eli juhannuksen alla (blogini 16.1.2010). En ymmärrä, miten Marja on voinut unohtaa yhdistyksen kannalta näin oleellisen tapahtuman. Viimeistään tammikuussa 2001 hän on yhdistyksen puheenjohtajana myös saanut eteensä kaupungilta tulleet tonttia koskevat viralliset asiakirjat. Ensimmäisen puheenjohtajamme väärin ajoittama kertomus paljastaa puheenjohtajamme olleen kaikkea muuta kuin tapahtumien tasalla.

Yhdistyksessä ei myöskään ollut puhelimessa kommunikoimisen kulttuuria. Koska kännykät eivät vielä silloin olleet niin tavallisia kuin nykyään, Dahlströmitkin vastasivat vuosina 1999-2001 lankapuhelimeen. Usein kun Marja ei ollut kotona, Harri Dahlström vastasi. Valitettavasti jouduin pian huomaamaan, että jättämäni viestit eivät aina kulkeutuneet Marjalle asti. Miksi hän niin usein jätti soittamatta minulle, vaikka jätin soittopyynnön? Joskus mietin halusiko puheenjohtajamme näin säästää puhelinkulujaan. Miksi ihmeessä minun piti huomattavasti useammin pyörittää Dahlströmien numero kuin Marjan minun numeroni?

Kun en saanut Marjaa kiinni ja ajatukseni askartelivat Saton kanssa käymissämme ikävissä junnaavissa neuvotteluissa, olisin välttämättä tarvinnut joskus kuulijan. Tai paremminkin keskustelukumppanin. Valittaessani Harrille sitä, että asiat ovat vaikeita enkä ymmärrä kaikkea, mies tokaisi: "Itsehän sinä siellä Satossa olit." Niinhän minä olin. Hän ei ollut. Hän ei tietääkseni lobannut yhtäkään ihmistä niinä vuosina kun minä lobbasin 200 tahoa.

Harrin passiivisuus ihmetytti yhtä sun toista senioria ja sain kuulla toistamiseen kysymyksen: "Mikä tämä mies on miehiään?" Se ainakin on varmaa, että ilman vaimoaan hän ei olisi päässyt Suomen ensimmäiseen yhteisölliseen senioritaloon asumaan. Mutta onko oikeudenmukaista, että kaksijäsenisestä perheestä vain toinen osallistuu talkoisiin ja toisen panos on minimaalinen?

Vaikka Marja ei sitoutunut hankkeeseen niin paljon kuin olin toivonut - ja Harri vielä vähemmän - en koskaan epäillyt, etteivätkö he vakavissaan halunneet asumaan Loppukiriin. Terttu Putilan yhdistykseen liittymisen vaikuttimista en sen sijaan ollut varma ja se mitä aavistelin, toteutuikin talon valmistuessa: Terttu ei halunnut yhteisöön vaan muutti Maunulasta Arabianrantaan ihan lähelle Loppukiriä.

Tapanani ei ole käydä Aktiivisten Senioreiden ja Loppukirin kotisivuilla. Kuulen kuitenkin pakostakin silloin tällöin uutisia talosta: Terttu ei hyödynnä Loppukirin ruokailua vaikka lähellä asuukin. Muitakin talon ulkopuolisia ihmisiä käy talossa vain harvoin syömässä jos ollenkaan. Siinä suhteessa Loppukiri ilmeisesti eroaa ratkaisevasti Tukholman Färdknäppenistä.

Uskon kuitenkin, että ne aktiiviset seniorit, jotka eivät ostaneet asuntoa Loppukiristä ja jotka nyt rakennuttavat toista samanlaista Kalasatamaan, pitävät tiivistä kontaktia talon asukkaisiin. Se on heidän etunsa mukaista.