Reijo Pesonen kertoi siis maaliskuussa 2002 Jyväskylän Aktiivisiin Senioreihin kuuluvan
26 perhettä, iältään vajaasta 60:sta yli 80:een. Joukko oli puheenjohtajan mielestä harmoninen eikä sellaisia ristiriitoja kuin meillä helsinkiläisillä ollut. Edellisessä kirjoituksessani unohdin mainita, että hyvästä ja harmonisesta alusta huolimatta yhteisöllistä senioritaloa ei koskaan rakennettu Jyväskylään. Syyksi Reijo mainitsi minulle vuosia sitten sen, etteivät talosta haaveilleet ihmiset koskaan sitoutunet siihen kunnolla. Reijolle taakka kävi liian raskaaksi ja niin yhdistys lakkautettiin.
Nykyisin Reijo on rakentamassa yhteisöllistä senioritaloa Saarijärvelle. Aloite talon rakentamiseen tuli Saarijärven vanhusneuvostolta.
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Jyväskylän Aktiivisista Senioreista
Maaliskuu 2002 oli Aktiivisissa Senioreissa todella kiireistä aikaa. Tehokas tiedottaminen sekä lukuisten ihmisten tapaamiset olivat alkaneet poikia mm. monenlaisia seminaarikutsuja. Siikarannan omaa viikonloppuseminaaria (2.-3.3.) seurasi heti alkuviikosta pienimuotoinen jäsentilaisuus Annalassa. Siellä oli koolla melkein sama joukko kuin Siikarannassakin. Puheenjohtaja Kaarina Hughes teki selväksi käsityksensä Loppukirin rahoitusvaihtoehdoista. Esityksen sävy oli pessimistinen, siitä sai myös vaikutelman, että puheenjohtajamme oli kallistumassa osaomistusasuntojen kannalle. Miksi? Onneksi sain kuitenkin jo saman viikon aikana napakan viestin Päiviö Salolta. Mies näki minun laillani omistusasunnot pitkässä juoksussa edullismmiksi. Pidin Kaarinan sinänsä arvokasta pohdintaa vastikään yhdistykseen liittyneelle Päiviölle puutteellisena ja kirjoitin hänelle vapaamuotoisen selvityksen Aktiivisista Senioreista ja Loppukliristä. Päiviö oli osoittautumassa aktiiviseksi jäseneksi, sellaiseksi jonka kokemukset ja taidot projektityöskentelystä oli syytä jatkossa tarkasti hyödyntää.
Loppuviikosta hallituksen jäsenet saivat vastaanottaa puheenjohtajamme selontekoa täydentävän paperin Päiviöltä. Sitä oli todella ilo lukea. Asiaan vihkiytymättömällekin asiat aukenivat sen avulla helposti.
Siikarannassa Päiviö oli kiteyttänyt osuvasti mukanaolon ja sitoutumisen eron. Yhdistyksessämme oli tuolloin noin 60 jäsenmaksun maksanutta, mutta ainoa mitä monet olivat Loppukirin hyväksi tehneet, oli jäsenmaksun suorittaminen.
Tiistaina 5.3. hallitus kokoontui Kaarlenkadun uudessa toimistotilassa, jonka Arja Jääskeläinen oli meille löytänyt. Palkaton konsulttimme Reijo Pesonen tuli tilaisuuteen ja esitteli Jyväskylän Aktiivisten Senioreiden toimintaa. Hänen hankkeeseensa oli ilmoittautunut mukaan 26 perhettä, ikähaitari liki kuudestakymmenestä yli kahdeksaankymmeneen. Joukon Reijo kuvasi Helsingin Aktiivisia Senioreita homogeenisemmaksi ja harmonisemmaksi. Ja mikä parasta: mukaan mahtui myös rakentamisen asiantuntijoita. Neuvottelut VVO:n kanssa heillä olivat vielä kesken ja yhtiömuodosta piti päättää lähiaikoina. Seuraavalla viikolla yhdistyksen oli tarkoitus päättää ensimmäisestä lehdistötilaisuudesta.
Kateellisena kuuntelin Reijon selostusta
Reijo oli paras mahdollinen ihminen potkaisemaan alulle ensimmäisen yhteisöllisen senioritalon Helsingin ulkopuolelle. Hän oli jo 1980-luvulla ollut mukana ensimmäisissä yhteisöllisyyskokeiluissa Suomessa. Tämä entinen pankinjohtaja oli ollut puuhaamassa opiskelijoille tarkoitettuja Tuulenkylää ja Vastatuulta Jyväskylän seudulle. Puhuessaan nyt projektinsa yhteistiloista Reijo oli kuitenkin varovainen. Tuulenkylän yhteisössä, joka aikoinaan käynnistyi myötätuulessa ja jossa nyt asui jo toinen sukupolvi asukkaita, oli viime vuosina ollut ongelmia yhteistilojen käytössä. Taloihin valmistui aikoinaan paljon yhteistiloja, joita on viime vuosina jouduttu remontoimaan senioriasunnoiksi.
Jyväskyläläiset kävivät siis neuvotteluja Reijon johdolla VVO:n kanssa, me Helsingissä taas Saton kanssa Reijon ohjailemina. Sirkka Minkkisen tekemän keskustelumuistion (5.3.2002) mukaan meidän ei tässä vaiheessa kannattanut enää lähteä neuvottelemaan muiden rakennusliikkeiden kanssa. "Hallitus hyväksyi aikanaan Saton tarjouksen ja suullinen hyväksyntä on Pesosen mukaan yhtä sitova kuin kirjallinenkin." Minun mielestäni neuvotteluasemamme oli alusta lähtien huono. Aktiiviset Seniorit ja Sato eivät olleet neuvottelijoina tasavertaisia, joten Saton Jaana Närö, juristi, vei meitä kuin pässiä narussa. Siinä hallituksessa, joka alkuvuodesta 2001 Reijon mielestä hyväksyi sopimuksen, istuivat minun lisäkseni seuraavat seniorit: Marja Dahlström, 63, ent. opettaja, Terttu Putila, Kauppakorkeakoulun kirjeenvaihtajalinjalta valmistunut ent. yrittäjä, 60, Heli Jäderholm, vaatetusalan yrittäjä Tapiolasta, 71, ja Eino Jantunen häntä muutaman vuoden vanhempi armeijasta eläköitynyt mies(blogini 10.2.2010). Anita Wetterstrandista ei liioin ollut neuvotteluissa mitään apua. Hän oli alle kuusikymppinen keskikoulun käynyt musiikkitoimittaja Yleisradiosta. Hänelle kuitenkin kuuluu kiitos ja kunnia siitä, että hän ohjasi minut ensimmäisen kerran Färdknäppeniin, missä hänen sisustusarkkitehtisisarensa asui. Yhdistyksestä Anita erosi 2001. Itse olin valtiotieteen maisteri,63, pääaineenani poliittinen historia.
Yksikään meistä leikkiin ryhtynneistä ei ollut aikaisemmin rakentanut edes leikkimökkiä.
Oletteko kuulleet toisesta porukasta, joka näillä eväillä olisi potkaissut käyntiin ison uudenlaisen senioritalon, josta on sitten ollut malliksi muillekin?
Loppuviikosta hallituksen jäsenet saivat vastaanottaa puheenjohtajamme selontekoa täydentävän paperin Päiviöltä. Sitä oli todella ilo lukea. Asiaan vihkiytymättömällekin asiat aukenivat sen avulla helposti.
Siikarannassa Päiviö oli kiteyttänyt osuvasti mukanaolon ja sitoutumisen eron. Yhdistyksessämme oli tuolloin noin 60 jäsenmaksun maksanutta, mutta ainoa mitä monet olivat Loppukirin hyväksi tehneet, oli jäsenmaksun suorittaminen.
Tiistaina 5.3. hallitus kokoontui Kaarlenkadun uudessa toimistotilassa, jonka Arja Jääskeläinen oli meille löytänyt. Palkaton konsulttimme Reijo Pesonen tuli tilaisuuteen ja esitteli Jyväskylän Aktiivisten Senioreiden toimintaa. Hänen hankkeeseensa oli ilmoittautunut mukaan 26 perhettä, ikähaitari liki kuudestakymmenestä yli kahdeksaankymmeneen. Joukon Reijo kuvasi Helsingin Aktiivisia Senioreita homogeenisemmaksi ja harmonisemmaksi. Ja mikä parasta: mukaan mahtui myös rakentamisen asiantuntijoita. Neuvottelut VVO:n kanssa heillä olivat vielä kesken ja yhtiömuodosta piti päättää lähiaikoina. Seuraavalla viikolla yhdistyksen oli tarkoitus päättää ensimmäisestä lehdistötilaisuudesta.
Kateellisena kuuntelin Reijon selostusta
Reijo oli paras mahdollinen ihminen potkaisemaan alulle ensimmäisen yhteisöllisen senioritalon Helsingin ulkopuolelle. Hän oli jo 1980-luvulla ollut mukana ensimmäisissä yhteisöllisyyskokeiluissa Suomessa. Tämä entinen pankinjohtaja oli ollut puuhaamassa opiskelijoille tarkoitettuja Tuulenkylää ja Vastatuulta Jyväskylän seudulle. Puhuessaan nyt projektinsa yhteistiloista Reijo oli kuitenkin varovainen. Tuulenkylän yhteisössä, joka aikoinaan käynnistyi myötätuulessa ja jossa nyt asui jo toinen sukupolvi asukkaita, oli viime vuosina ollut ongelmia yhteistilojen käytössä. Taloihin valmistui aikoinaan paljon yhteistiloja, joita on viime vuosina jouduttu remontoimaan senioriasunnoiksi.
Jyväskyläläiset kävivät siis neuvotteluja Reijon johdolla VVO:n kanssa, me Helsingissä taas Saton kanssa Reijon ohjailemina. Sirkka Minkkisen tekemän keskustelumuistion (5.3.2002) mukaan meidän ei tässä vaiheessa kannattanut enää lähteä neuvottelemaan muiden rakennusliikkeiden kanssa. "Hallitus hyväksyi aikanaan Saton tarjouksen ja suullinen hyväksyntä on Pesosen mukaan yhtä sitova kuin kirjallinenkin." Minun mielestäni neuvotteluasemamme oli alusta lähtien huono. Aktiiviset Seniorit ja Sato eivät olleet neuvottelijoina tasavertaisia, joten Saton Jaana Närö, juristi, vei meitä kuin pässiä narussa. Siinä hallituksessa, joka alkuvuodesta 2001 Reijon mielestä hyväksyi sopimuksen, istuivat minun lisäkseni seuraavat seniorit: Marja Dahlström, 63, ent. opettaja, Terttu Putila, Kauppakorkeakoulun kirjeenvaihtajalinjalta valmistunut ent. yrittäjä, 60, Heli Jäderholm, vaatetusalan yrittäjä Tapiolasta, 71, ja Eino Jantunen häntä muutaman vuoden vanhempi armeijasta eläköitynyt mies(blogini 10.2.2010). Anita Wetterstrandista ei liioin ollut neuvotteluissa mitään apua. Hän oli alle kuusikymppinen keskikoulun käynyt musiikkitoimittaja Yleisradiosta. Hänelle kuitenkin kuuluu kiitos ja kunnia siitä, että hän ohjasi minut ensimmäisen kerran Färdknäppeniin, missä hänen sisustusarkkitehtisisarensa asui. Yhdistyksestä Anita erosi 2001. Itse olin valtiotieteen maisteri,63, pääaineenani poliittinen historia.
Yksikään meistä leikkiin ryhtynneistä ei ollut aikaisemmin rakentanut edes leikkimökkiä.
Oletteko kuulleet toisesta porukasta, joka näillä eväillä olisi potkaissut käyntiin ison uudenlaisen senioritalon, josta on sitten ollut malliksi muillekin?
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Yksimielisyys ei ole tärkeintä
Tannoin kurkkasin saarejärveläisen Reijo Pesosen talohankkeiden kotisivuille tai vastaaville. Silmääni osui miehen teksti vuosien takaa, jolloin hän oli perustamassa Arabianrannan Loppukiriä vastaavaa taloa Jyväskylään. Reijo kirjoitti löytämässäni tekstissä hankkeesta, että siinä mukana olevat ihmiset olivat yksimielisiä. Rivien välistä luin, että Reijo vertasi yhteistyökumppaneitaan Helsingin Aktiivisiin Senuioreihin. Meillähän erimielyyksiä riitti (kts ed. kirjoitus).
Reijon tekstin luettuani totesin itsekseni, ettei yksimielisyys ja hyvä sopu mitään takaa. Reijon hanke Jyväskylässä ei toteutunut koskaan. Mies koki jäävänsä suunnitelmiensa kanssa yksin. Minun mielestäni yksimielisyys ei ole lopputuloksen kannalta kaikista tärkeintä. Täytyyhän projektissa kuin projektissa eriävien mielipiteiden päästä esille. Mitä suurempi ja ennen näkemättömämpi hanke on, sitä enemmän onnistuminen vaati mielipide-eroja.
Olen muuan viikko sitten ilmoittanut, että saan blogini pian loppuun. En ole edennyt suunnitelmieni mukaisesti. Olen ollut matkoilla ja sitä ennen taloani remontoivat rakennusmiehet katkaisivat nettiyhteydelle tärkeät piuhani. Siis kärsivällisyyttä, hyvät naiset ja herrat!
Reijon tekstin luettuani totesin itsekseni, ettei yksimielisyys ja hyvä sopu mitään takaa. Reijon hanke Jyväskylässä ei toteutunut koskaan. Mies koki jäävänsä suunnitelmiensa kanssa yksin. Minun mielestäni yksimielisyys ei ole lopputuloksen kannalta kaikista tärkeintä. Täytyyhän projektissa kuin projektissa eriävien mielipiteiden päästä esille. Mitä suurempi ja ennen näkemättömämpi hanke on, sitä enemmän onnistuminen vaati mielipide-eroja.
Olen muuan viikko sitten ilmoittanut, että saan blogini pian loppuun. En ole edennyt suunnitelmieni mukaisesti. Olen ollut matkoilla ja sitä ennen taloani remontoivat rakennusmiehet katkaisivat nettiyhteydelle tärkeät piuhani. Siis kärsivällisyyttä, hyvät naiset ja herrat!
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Erimielisyydet - riitelyäkö?
Arja Jääskeläinen erosi siis Aktiivisista Senioreista maaliskuussa 2002. Hänen pitkästä erokirjeestään olen kertonut jo blogissani 18.2.2012.
Erotessaan Arja kuului sekä Aktiivisten Senioreiden hallitukseen että rakennustyöryhmään. Alusta alkaen hän oli halunnut nimenomaan rakennustyöryhmään. Keväällä 2001 Eila Raikaslehto oli kuitenkin torjunut hänen rakennustyöryhmään tulonsa (blogini 16.1.2011;25.1.2011). Tultuaan saman vuoden syksyllä (2001) valituksi Kaarina Hughesin ehdotuksesta Aktiivisten Senioreiden hallitukseen, Arja ilmaisi uudestaan halunsa päästä rakennustyöryhmään.
Aktiivisten Senioreiden hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi Kaarina Hughes päätti vetää jonkin aikaa myös rakennustyöryhmää. Ilmeisesti hän halusi saada sen vihdoinkin toimimaan. Tarkoituksena kuitenkin oli, että hän luopuisi ryhmän vetämisestä kevään aikana. Se ei kuitenkaan onnistunut. Ainakaan minä en muista, että hän olisi luopunut tehtävästä sinä aikana kun minä vielä olin yhdistyksessä mukana. Sen sijaan muistan hyvin, että hän pian puheenjohtajuuden otettuaan valitti uupumustaan.(Kaiken kaikkiaan Kaarina Hughes ei ollut puheenjohtajana täytttä vuottakaan ja syksyllä 2002 miesvihamielisen hallituksen oli myönnettävä, että Päiviö Salo olisi kuitenkin paras vaihtoehto puheenjohtajaksi. Joulun alla 2002 mies joka tapauksessa neuvotteli loppuun sopimuksen Saton kanssa - ilman Jaana Näröä, joka oli siirretty toisiin tehtäviin. Niille, jotka ovat Närön vaiheista kiinnostuneita, voin kertoa että Helsingin Uutisissa oli mm. 4.7.2012 suuri juttu Jaana Närön nykyiseltä työmaalta: "Remonttikiista jätti vuokratalon liki tyhjilleen". Jaana Närö on ollut jo jonkin aikaa Helsingin kaupungin asunnot -konsernin palveluksessa.)
Sekä Aktiivisten Senioreiden hallituksessa että rakennustyöryhmässä Arja Jääskeläinen koki kuitenkin kohtelunsa epäoikeudenmukaiseksi. Olen aikaisemminkin maininnut siitä, kuinka vaikeaa meidän oli löytää kokousaikoja, jotka olisivat sopineet kaikille. Arjan osallistumista rajoitti se, että hän oli vielä työelämässä mukana ja lisäksi hän lähti jo perjantaisin mökilleen. Lisäksi hän kuului Kallion demareihin, joka kokoontui kerran kuussa. Marja Dahlström taas oli lähes samanaikaisesti kun yhdistyksemme perustettiin, aktivoitunut taidehistorian opinnoissaan. Hänen osallistumistaan rajoittivat paitsi akateemiset opinnot, myös niihin liittyvät harrastukset. Muistan kuinka hän kerran ilmoitti poissaolonsa syyksi muraalinäyttelyyn menon. Minua se ihmetytti. Myös lastenlapset vaativat Marjan aikaa. Epäilen kyllä, että Marja myös tarkoituksella jäi tulematta sellaisiin tapaamisiin, jotka koki aiheen takia itselleen ylivoimaisiksi. Hän ei ollut taistelija. Muistan hänen ainakin kerran todenneen, ettei hän ymmärrä rakentamisesta, rahoituksesta tms mitään, mutta ei liioin aio ottaa asioista selvääkään. Hän siis sysäsi vaikeat asiat muille, aivan samoin kuin hänen miehensä Harri sysäsi KAIKKI asiat naisille! Loppukiri-hankkeessa oli kuitenkin paljon ongelmallisia asioita hoidettavana.
Pirkko Tarvainen oli myös edelleen työelämässä, mutta lisäksi hänellä oli paljon joogaan liittyviä menoja. Terttu Putilalla taas oli sekä Lapissa että Algarvessa talot, eikä ollut harvinaista, että hän hiihti ja golfasi yhteen menoon kolmekin viikkoa lomakohteissaan. Kesällä 2001 hän myös keksi tuoda Portugalista löytökoiran. Se oli muutosta niin häiriintynyt, ettei emännällä ollut aikaa istua kokouksissa kerrallaan kuin 30-45 minuuttia. Ilmeisesti koira olisi tarvinnut psykiatrin!
Sirkka Minkkisen ja Eila Puotilan oli minun lisäkseni ongelmattominta osallistua kokouksiin ja tapaamisiin. Minä olin tuohon mennessä luopunut kaikista harrastuksistani ja omistauduin yksinomaan Aktiivisille Senioreille. Kaarina Hughesin oli tietysti puhenjohtajana pakko olla paikalla tapaamisissa, mutta ennen kuin hän tammikuun puolessa välissä 2002 aloitti puheenjohtajuutensa, hän vietti 2-3 kuukautta Skotlannissa. Sitoutumisessamme oli siis kaiken kaikkiaan toivomisen varaa.
Ärsyttävää toimintaa
Takaisin Arjan erokirjeeseen. Hänenkin kohdallaan Aktiiviset Seniorit syyllistyi eristämiseen/syrjäyttämiseen. Kaarina löi lukkoon kokouspäiviä toteamalla Arjalle vain, että sinähän et sitten pääse paikalle. Lopulta tilanne meni niin pahaksi, ettei Arja erokirjeen mukaan kuullut mitään tapaamisistamme. Myös rakennustyöryhmä koottiin häntä kuulematta. Missä kokoonpanossa, Arja erokirjeessään ihmetteli. Olisihan Arjan pitänyt saada tieto viimeistään kokouspöytäkirjasta. Mutta ei. Erokirjeessä Arja ihmettelikin, milloin ja missä yhdistyksen asioista ylipäätään päätettiin.
Arja kirjoitti kirjeessään myös Satossa käynnistä. Ne tapaamiset kuuluivat Arjan mielestä rakennustyöryhmälle, mutta hänelle ei ainakaan ilmoitettu aina tapaamisaikaa etukäteen, vaikka hän oli työryhmän jäsen. Hän oli kuitenkin kertonut kahden viikon ajalta itselleen sopivat päivät, joten yhteinen aika olisi pitänyt löytyä. Ennen pitkää Arja tuli siihen johtopäätökseen, ettei hänen mukanaoloaan pidetty toivottavana. Kuultuaan lopulta muutama päivä ennen Satoon menoa tapaamisen ajankohdan hän ihmetteli, miksi Terttu Putila osallistui käyntiin, jos minäkään, varapuheenjohtaja, en saanut olla mukana. Missä Tertun mukaan tulosta päätettiin? Missä ylipäätään tehtiin päätöksiä? Tällaisia kysymyksia pyöri Arjan päässä keväällä 2002.
Erokirjeen loppupuolella Arja kirjoitti Aktiivisten Senioreiden ärsyttävimmistä puolista, joiden takia hän ei katsonut enää kuuluvansa joukkoomme. Hän ei saanut osallistua rakennushanketta koskevaan keskusteluun. Terttu Putila oli myös jossakin vaiheessa soittanut Arjalle ja kysynyt, miksi tällä oli niin kielteinen asenne Satoon. Terttu varoitti riitelystä. Arja ei kirjeessään erittele "riitelyn" syitä, mutta kysymys oli mm. Loppukirin neliöhinnasta. Tertulle oli yhdentekevää, kuinka suureksi Loppukirin neliöhinta lopulta muodostuisi. Arja taas ajatteli minun laillani, että muidenkin kuin kaikista varakkaimpien yhdistyksen jäsenten olisi pitänyt voida muuttaa Loppukiriin. Se mikä oli siis Tertulle riitelyä, oli Arjalle - samoin kuin minulle - keskustelua ja peräänantamattomuutta.
Arja muisteli kirjeessä myös projektijohtaja Heikki Somervuon luona käyntiä. Tilaisuuden päätyttyä Terttu oli tullut tiukkaamaan Arjalta, miksi tämä oli ottanut tapaamisessa puheeksi Saton neuvottelut. Näin pitkälle oli siis menty! Yhdistyksessamme ei voinut edes ajatuksiaan sanoiksi pukea.
Mitä tuli Loppukirin neliöhintaan, minua olivat kuukausien saatossa monet varoittaneet Saton ahneudesta. Kun yritin viedä varoituksia perille, minua ei kuunneltu.
Ennen näkemätön ajojahti
Arja tunnusti myös, ettei hän ollut missään yhteisössä aikaisemmin törmännyt sellaiseen ajojahtiin, joka minuun Aktiivisissa Senioreissa kohdistui. Hän ihmetteli Eila Puotilan minua panettelevia viestejä hallituksen muille jäsenille. Arjan mielestä asiat olisi pitänyt selvittää hallituksen kokouksessa kasvotusten. Jos puheenjohtaja Kaarina Hughes olisi ollut ajan tasalla, hän olisi ottanut asian esille ja vaatinut Eilalta asiallista käytöstä. Arja koki Eilan viestit kohtuuttomiksi senkin takia, että minä olin tehnyt Loppukirin eteen eniten vapaaehtoistyötä ja uhrannut kaikista eniten omaa aikaani. Arjan mielestä kukaan ei voinut kiistää minun panostani hankkeessa.
Tuntuu ihmeelliseltä, että Arjan erokirjeestä sen kummemmin kuin Heikki ja Anja Siréninkään yhdeksän päivää aikaisemmin päivätystä kirjeestä ei hallituksen kokouksessa keskusteltu lainkaan, ei halaistua sanaa. Käsittämätöntä!
Vielä Terttu Arjalle soittamasta puhelinsoitosta. Samanlaisen puhelun Terttu soitti myös sisarelleni Kaisulle ilmoittaen, että minä olin jäämässä vaatimuksineni yksin hallituksessa. Se oli tosiasia. Minä olin kuitenkin siinä vaiheessa jo niin loppuun palanut, etten kyennyt tekemään enää mitään. Maaliskuussa minua painoi ja työllisti rahankeruuseminaari, jota olin optimistina ehdottanut ja joka pidettiin huhtikuussa. Ja kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, minä en enää viikkoihin ollut uskaltautunut hallituksen kokouksiin ilman että otin Hakaniemen torilla Diapamin kieleni alle jaksaakseni kävellä Kaarlenkadulle (blogini 5.10.2010).
Sato - eli Jaana Närö - oli ihmeen innokas hyötymään Aktiivisten Senioreiden Loppukiri-ideasta ja jäsenten työpanoksesta. Se oli ilmeistä ensitapaamisestamme lähtien. Sain kyllä suurella työllä ja vaivalla puserrettua yhteistyökumppaniltamme pienen summan rahaa yhdistyksellemme, mutta summa oli aivan liian mitätön työpanokseemme nähden. Päivää ennen sitä kokousta, jossa pusersin "palkkaa" ponnisteluistamme, puhuin puhelimessa sekä Terttu Putilan että palkattoman konsulttimme Reijo Pesosen kanssa. Terttu, joka on kaupallisen koulutuksen saanut ja entinen yrittäjä, sanoi minulle jotenkin tähän tapaan: "Etkö sinä nyt yksinkertaisesti ymmärrä, ettei Saton tarvitse meille mitään maksaa. Sehän on liikeyritys. Lopeta palkkiosta puhuminen!" Heti sen jälkeen juttelin vielä Reijon kanssa, joka ei pitänyt korvauksen saamista mahdottomana. Mutta se summa, jota päädyin Reijon suosituksesta pyytämään, oli siis aivan liian mitätön. Mutta olihan se rikka rokassa! Ja rokkaa oli paljon.
Palaverissa, jossa Sato lupautui pienellä summalla korvaamaan ponnistelujamme, oli läsnä viitisen senioria. Ainoa, joka pöydästä noustessamme löi kätensä kiitokseksi olalleni, oli Eila Raikaslehto, joka erosi yhdistyksestämme jo ennen Arja Jääskeläistä ja Heikki ja Anja Siréniä. Terttu Putila ei kommentoinut sanallakaan jälkeenpäin sitä, että hän oli ollut väärässä ja minä oikeassa.
Ylioppilasasunnot
Aktiiviset seniorit kävivät useamman kerran Asuntorahastossa. Loppukeväästä 2002 otin siellä puheeksi Helsinkiin rakennetut ja rakenteilla olevat ylioppilasasunnot. Niitä oli tulossa myös Arabianrantaan. Miksi niiden neliöhinnat olivat paljon edullisemmat kuin mitä meille siinä vaiheessa väläyteltiin? Terttu ei pitänyt siitä, että Loppukiriä verrattiin opiskelija-asuntoihin. Hän halusi laatua. En tiedä oliko laatu osasyynä siihen, ettei hän lopulta ostanut yhteisöllisestä senioritalosta asuntoa vaan valitsi Arabianrannasta oman - arvatenkin - tilavan luukkunsa. Erään hallituksen kokouksen päätteeksi vähän ennen eroani kysyin Tertulta, milloin hän oli viimeksi käynyt ylioppilasasuntolassa. Tiesikö hän, millaisia nuorten asunnot nykyisin ovat? Kysymystäni seurasi pitkä hiljaisuus. Tein lisäkysymyksen: "Onko siitä ylioppilasasunnossa käynnistäsi kulunut 40 vai 50 vuotta?" Terttu myönsi, että siitä oli pitkä aika - siis liki 50 vuotta, jolloin me molemmet olimme nuoria pohjoisesta tulleita opiskelijoita. En tiedä, asuiko Terttu koskaan ylioppilasasuntolassa, mutta minä muutin 1960 Domukseen, missä viihdyin. Ilman aktiivista toimintaa osakunnassa en olisi huonetta sieltä saanut.
Ylioppilasasunnot ovat varmasti suuresti muuttuneet sitten minun nuoruuteni. Minun on myönnettävänä, että Tertun äykkäröinti sai minut uteliaaksi. Halusin nähdä, millaisia asuntoja HOAS kymmenen vuotta sitten rakennutti. Ehdotinkin Päiviö Salolle, jonka sisäänajo Aktiivisiin Senioreihin oli miesvihamielisyyden takia valitettavan hidasta, että lähtisimme kahdestaan katsomaan HOASin asuntoja. Se järjestyi vaivatta. Mutta muistaakseni en koskaan kertonut hallitukselle mitään tästä ekskursiosta. Olisin kuitenkin vetänyt kortin hihastani jossakin sopivassa vaiheessa, jos en olisi eronnut yhdistyksestä.
Erotessaan Arja kuului sekä Aktiivisten Senioreiden hallitukseen että rakennustyöryhmään. Alusta alkaen hän oli halunnut nimenomaan rakennustyöryhmään. Keväällä 2001 Eila Raikaslehto oli kuitenkin torjunut hänen rakennustyöryhmään tulonsa (blogini 16.1.2011;25.1.2011). Tultuaan saman vuoden syksyllä (2001) valituksi Kaarina Hughesin ehdotuksesta Aktiivisten Senioreiden hallitukseen, Arja ilmaisi uudestaan halunsa päästä rakennustyöryhmään.
Aktiivisten Senioreiden hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi Kaarina Hughes päätti vetää jonkin aikaa myös rakennustyöryhmää. Ilmeisesti hän halusi saada sen vihdoinkin toimimaan. Tarkoituksena kuitenkin oli, että hän luopuisi ryhmän vetämisestä kevään aikana. Se ei kuitenkaan onnistunut. Ainakaan minä en muista, että hän olisi luopunut tehtävästä sinä aikana kun minä vielä olin yhdistyksessä mukana. Sen sijaan muistan hyvin, että hän pian puheenjohtajuuden otettuaan valitti uupumustaan.(Kaiken kaikkiaan Kaarina Hughes ei ollut puheenjohtajana täytttä vuottakaan ja syksyllä 2002 miesvihamielisen hallituksen oli myönnettävä, että Päiviö Salo olisi kuitenkin paras vaihtoehto puheenjohtajaksi. Joulun alla 2002 mies joka tapauksessa neuvotteli loppuun sopimuksen Saton kanssa - ilman Jaana Näröä, joka oli siirretty toisiin tehtäviin. Niille, jotka ovat Närön vaiheista kiinnostuneita, voin kertoa että Helsingin Uutisissa oli mm. 4.7.2012 suuri juttu Jaana Närön nykyiseltä työmaalta: "Remonttikiista jätti vuokratalon liki tyhjilleen". Jaana Närö on ollut jo jonkin aikaa Helsingin kaupungin asunnot -konsernin palveluksessa.)
Sekä Aktiivisten Senioreiden hallituksessa että rakennustyöryhmässä Arja Jääskeläinen koki kuitenkin kohtelunsa epäoikeudenmukaiseksi. Olen aikaisemminkin maininnut siitä, kuinka vaikeaa meidän oli löytää kokousaikoja, jotka olisivat sopineet kaikille. Arjan osallistumista rajoitti se, että hän oli vielä työelämässä mukana ja lisäksi hän lähti jo perjantaisin mökilleen. Lisäksi hän kuului Kallion demareihin, joka kokoontui kerran kuussa. Marja Dahlström taas oli lähes samanaikaisesti kun yhdistyksemme perustettiin, aktivoitunut taidehistorian opinnoissaan. Hänen osallistumistaan rajoittivat paitsi akateemiset opinnot, myös niihin liittyvät harrastukset. Muistan kuinka hän kerran ilmoitti poissaolonsa syyksi muraalinäyttelyyn menon. Minua se ihmetytti. Myös lastenlapset vaativat Marjan aikaa. Epäilen kyllä, että Marja myös tarkoituksella jäi tulematta sellaisiin tapaamisiin, jotka koki aiheen takia itselleen ylivoimaisiksi. Hän ei ollut taistelija. Muistan hänen ainakin kerran todenneen, ettei hän ymmärrä rakentamisesta, rahoituksesta tms mitään, mutta ei liioin aio ottaa asioista selvääkään. Hän siis sysäsi vaikeat asiat muille, aivan samoin kuin hänen miehensä Harri sysäsi KAIKKI asiat naisille! Loppukiri-hankkeessa oli kuitenkin paljon ongelmallisia asioita hoidettavana.
Pirkko Tarvainen oli myös edelleen työelämässä, mutta lisäksi hänellä oli paljon joogaan liittyviä menoja. Terttu Putilalla taas oli sekä Lapissa että Algarvessa talot, eikä ollut harvinaista, että hän hiihti ja golfasi yhteen menoon kolmekin viikkoa lomakohteissaan. Kesällä 2001 hän myös keksi tuoda Portugalista löytökoiran. Se oli muutosta niin häiriintynyt, ettei emännällä ollut aikaa istua kokouksissa kerrallaan kuin 30-45 minuuttia. Ilmeisesti koira olisi tarvinnut psykiatrin!
Sirkka Minkkisen ja Eila Puotilan oli minun lisäkseni ongelmattominta osallistua kokouksiin ja tapaamisiin. Minä olin tuohon mennessä luopunut kaikista harrastuksistani ja omistauduin yksinomaan Aktiivisille Senioreille. Kaarina Hughesin oli tietysti puhenjohtajana pakko olla paikalla tapaamisissa, mutta ennen kuin hän tammikuun puolessa välissä 2002 aloitti puheenjohtajuutensa, hän vietti 2-3 kuukautta Skotlannissa. Sitoutumisessamme oli siis kaiken kaikkiaan toivomisen varaa.
Ärsyttävää toimintaa
Takaisin Arjan erokirjeeseen. Hänenkin kohdallaan Aktiiviset Seniorit syyllistyi eristämiseen/syrjäyttämiseen. Kaarina löi lukkoon kokouspäiviä toteamalla Arjalle vain, että sinähän et sitten pääse paikalle. Lopulta tilanne meni niin pahaksi, ettei Arja erokirjeen mukaan kuullut mitään tapaamisistamme. Myös rakennustyöryhmä koottiin häntä kuulematta. Missä kokoonpanossa, Arja erokirjeessään ihmetteli. Olisihan Arjan pitänyt saada tieto viimeistään kokouspöytäkirjasta. Mutta ei. Erokirjeessä Arja ihmettelikin, milloin ja missä yhdistyksen asioista ylipäätään päätettiin.
Arja kirjoitti kirjeessään myös Satossa käynnistä. Ne tapaamiset kuuluivat Arjan mielestä rakennustyöryhmälle, mutta hänelle ei ainakaan ilmoitettu aina tapaamisaikaa etukäteen, vaikka hän oli työryhmän jäsen. Hän oli kuitenkin kertonut kahden viikon ajalta itselleen sopivat päivät, joten yhteinen aika olisi pitänyt löytyä. Ennen pitkää Arja tuli siihen johtopäätökseen, ettei hänen mukanaoloaan pidetty toivottavana. Kuultuaan lopulta muutama päivä ennen Satoon menoa tapaamisen ajankohdan hän ihmetteli, miksi Terttu Putila osallistui käyntiin, jos minäkään, varapuheenjohtaja, en saanut olla mukana. Missä Tertun mukaan tulosta päätettiin? Missä ylipäätään tehtiin päätöksiä? Tällaisia kysymyksia pyöri Arjan päässä keväällä 2002.
Erokirjeen loppupuolella Arja kirjoitti Aktiivisten Senioreiden ärsyttävimmistä puolista, joiden takia hän ei katsonut enää kuuluvansa joukkoomme. Hän ei saanut osallistua rakennushanketta koskevaan keskusteluun. Terttu Putila oli myös jossakin vaiheessa soittanut Arjalle ja kysynyt, miksi tällä oli niin kielteinen asenne Satoon. Terttu varoitti riitelystä. Arja ei kirjeessään erittele "riitelyn" syitä, mutta kysymys oli mm. Loppukirin neliöhinnasta. Tertulle oli yhdentekevää, kuinka suureksi Loppukirin neliöhinta lopulta muodostuisi. Arja taas ajatteli minun laillani, että muidenkin kuin kaikista varakkaimpien yhdistyksen jäsenten olisi pitänyt voida muuttaa Loppukiriin. Se mikä oli siis Tertulle riitelyä, oli Arjalle - samoin kuin minulle - keskustelua ja peräänantamattomuutta.
Arja muisteli kirjeessä myös projektijohtaja Heikki Somervuon luona käyntiä. Tilaisuuden päätyttyä Terttu oli tullut tiukkaamaan Arjalta, miksi tämä oli ottanut tapaamisessa puheeksi Saton neuvottelut. Näin pitkälle oli siis menty! Yhdistyksessamme ei voinut edes ajatuksiaan sanoiksi pukea.
Mitä tuli Loppukirin neliöhintaan, minua olivat kuukausien saatossa monet varoittaneet Saton ahneudesta. Kun yritin viedä varoituksia perille, minua ei kuunneltu.
Ennen näkemätön ajojahti
Arja tunnusti myös, ettei hän ollut missään yhteisössä aikaisemmin törmännyt sellaiseen ajojahtiin, joka minuun Aktiivisissa Senioreissa kohdistui. Hän ihmetteli Eila Puotilan minua panettelevia viestejä hallituksen muille jäsenille. Arjan mielestä asiat olisi pitänyt selvittää hallituksen kokouksessa kasvotusten. Jos puheenjohtaja Kaarina Hughes olisi ollut ajan tasalla, hän olisi ottanut asian esille ja vaatinut Eilalta asiallista käytöstä. Arja koki Eilan viestit kohtuuttomiksi senkin takia, että minä olin tehnyt Loppukirin eteen eniten vapaaehtoistyötä ja uhrannut kaikista eniten omaa aikaani. Arjan mielestä kukaan ei voinut kiistää minun panostani hankkeessa.
Tuntuu ihmeelliseltä, että Arjan erokirjeestä sen kummemmin kuin Heikki ja Anja Siréninkään yhdeksän päivää aikaisemmin päivätystä kirjeestä ei hallituksen kokouksessa keskusteltu lainkaan, ei halaistua sanaa. Käsittämätöntä!
Vielä Terttu Arjalle soittamasta puhelinsoitosta. Samanlaisen puhelun Terttu soitti myös sisarelleni Kaisulle ilmoittaen, että minä olin jäämässä vaatimuksineni yksin hallituksessa. Se oli tosiasia. Minä olin kuitenkin siinä vaiheessa jo niin loppuun palanut, etten kyennyt tekemään enää mitään. Maaliskuussa minua painoi ja työllisti rahankeruuseminaari, jota olin optimistina ehdottanut ja joka pidettiin huhtikuussa. Ja kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, minä en enää viikkoihin ollut uskaltautunut hallituksen kokouksiin ilman että otin Hakaniemen torilla Diapamin kieleni alle jaksaakseni kävellä Kaarlenkadulle (blogini 5.10.2010).
Sato - eli Jaana Närö - oli ihmeen innokas hyötymään Aktiivisten Senioreiden Loppukiri-ideasta ja jäsenten työpanoksesta. Se oli ilmeistä ensitapaamisestamme lähtien. Sain kyllä suurella työllä ja vaivalla puserrettua yhteistyökumppaniltamme pienen summan rahaa yhdistyksellemme, mutta summa oli aivan liian mitätön työpanokseemme nähden. Päivää ennen sitä kokousta, jossa pusersin "palkkaa" ponnisteluistamme, puhuin puhelimessa sekä Terttu Putilan että palkattoman konsulttimme Reijo Pesosen kanssa. Terttu, joka on kaupallisen koulutuksen saanut ja entinen yrittäjä, sanoi minulle jotenkin tähän tapaan: "Etkö sinä nyt yksinkertaisesti ymmärrä, ettei Saton tarvitse meille mitään maksaa. Sehän on liikeyritys. Lopeta palkkiosta puhuminen!" Heti sen jälkeen juttelin vielä Reijon kanssa, joka ei pitänyt korvauksen saamista mahdottomana. Mutta se summa, jota päädyin Reijon suosituksesta pyytämään, oli siis aivan liian mitätön. Mutta olihan se rikka rokassa! Ja rokkaa oli paljon.
Palaverissa, jossa Sato lupautui pienellä summalla korvaamaan ponnistelujamme, oli läsnä viitisen senioria. Ainoa, joka pöydästä noustessamme löi kätensä kiitokseksi olalleni, oli Eila Raikaslehto, joka erosi yhdistyksestämme jo ennen Arja Jääskeläistä ja Heikki ja Anja Siréniä. Terttu Putila ei kommentoinut sanallakaan jälkeenpäin sitä, että hän oli ollut väärässä ja minä oikeassa.
Ylioppilasasunnot
Aktiiviset seniorit kävivät useamman kerran Asuntorahastossa. Loppukeväästä 2002 otin siellä puheeksi Helsinkiin rakennetut ja rakenteilla olevat ylioppilasasunnot. Niitä oli tulossa myös Arabianrantaan. Miksi niiden neliöhinnat olivat paljon edullisemmat kuin mitä meille siinä vaiheessa väläyteltiin? Terttu ei pitänyt siitä, että Loppukiriä verrattiin opiskelija-asuntoihin. Hän halusi laatua. En tiedä oliko laatu osasyynä siihen, ettei hän lopulta ostanut yhteisöllisestä senioritalosta asuntoa vaan valitsi Arabianrannasta oman - arvatenkin - tilavan luukkunsa. Erään hallituksen kokouksen päätteeksi vähän ennen eroani kysyin Tertulta, milloin hän oli viimeksi käynyt ylioppilasasuntolassa. Tiesikö hän, millaisia nuorten asunnot nykyisin ovat? Kysymystäni seurasi pitkä hiljaisuus. Tein lisäkysymyksen: "Onko siitä ylioppilasasunnossa käynnistäsi kulunut 40 vai 50 vuotta?" Terttu myönsi, että siitä oli pitkä aika - siis liki 50 vuotta, jolloin me molemmet olimme nuoria pohjoisesta tulleita opiskelijoita. En tiedä, asuiko Terttu koskaan ylioppilasasuntolassa, mutta minä muutin 1960 Domukseen, missä viihdyin. Ilman aktiivista toimintaa osakunnassa en olisi huonetta sieltä saanut.
Ylioppilasasunnot ovat varmasti suuresti muuttuneet sitten minun nuoruuteni. Minun on myönnettävänä, että Tertun äykkäröinti sai minut uteliaaksi. Halusin nähdä, millaisia asuntoja HOAS kymmenen vuotta sitten rakennutti. Ehdotinkin Päiviö Salolle, jonka sisäänajo Aktiivisiin Senioreihin oli miesvihamielisyyden takia valitettavan hidasta, että lähtisimme kahdestaan katsomaan HOASin asuntoja. Se järjestyi vaivatta. Mutta muistaakseni en koskaan kertonut hallitukselle mitään tästä ekskursiosta. Olisin kuitenkin vetänyt kortin hihastani jossakin sopivassa vaiheessa, jos en olisi eronnut yhdistyksestä.
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Jokaisessa lantissa on kaksi puolta
Arja Jääskeläinen erosi Aktiivisista Senioreista 25.3.2002, vain yhdeksän päivää Heikki ja Anja Sirénin eron jälkeen. Vaikka Arja soitteli minulle tasaisin välein, hän ei ollut puhunut minulle halaistua sanaa suunnittelmistaan. Se kertoo mielestänmi paljon sekä Arjan luonteesta että yhteistyömme laadusta. Meillä ei ollut tapana pitää "kokouksia" hallituksen muiden jäsenten selän takana. Sanoimme aina suoraan sen mitä ajattelimme. Minä saatoin olla napakkakielinenkin sanomisissani, mutta klikkiytymisestä ja intrigoinnista minua ei voitu syyttää.
Arjan erokirjeen saatuani en lukenut sitä edes kunnolla läpi, en jaksanut. Päähäni ei edes pälkähtänyt ryhtyä taivuttelemaan häntä perumaan päätös. Sitä paitsi Arja oli yhdistykseen liittyessään sanonut, ettei ollut kiinnostunut muuttamaan Loppukiriin, sen sijaan häntä kiinnosti Loppukiri prosessina. Kaiken lisäksi hänellä oli vanhuuden asunto Sörnäisten nurkilta jo valmiiksi katsottuna.
Olin suoran sanoen liian väsynyt surrakseni kunnolla Arjan lähtöä. Masentunutkin olin. Sitä paitsi Arja ei lähtenyt lopullisesti elämästäni yhdistyksestä erotessaan.
Arjan eroa seuranneena iltana olin nyt jo edesmenneen ystäväni kanssa teatterissa katsomassa Daniel Katzin kirjoittamaa näytelmää "Mies se on kuollutkin mies" ja väistämättä oli mieleeni tullut äitini puoleisen sukuni suorapuheiset naiset, suvun joka polveutuu sekä Martti Lutherin läheisestä yhteistyökumppanista, uskonnollisesta uudistajasta, että Kustaa Vaasan lasten kummisedästä, mutta myös Skotlannista Pohjanlahden perukoille purjehtineesta punatukkaisesta seikkalijaesi-isästä. Päiväkirjaani olin kirjoittanut lauseen: "Jokaisessa lantissa on aina kaksi puolta." Ne molemmet täytyy hyväksyä, jos aikoo rahaa maksuvälineenä käyttää. Totta totisesti.
Seuraavana iltana tein pitkäksi venyneen ravintolamierroksen miehen kanssa, joka oli ollut minulle vuosia erityinen, ja puhunut kuin puuropata välillä itkua pirautellen. Pitkään aikaan konjakin tuoma humala ei ollut tuntunut niin armeliaalta. Seuraavana yönä näin unen - vai oliko se vain unen rajamailla olevaa pohdiskelua? - että erosin Aktiivisista Senioreista ja lähdin aurinkorannalle makaamaan.
Kun aamulla heräsin siitä unesta, ajattelin ensiksi pyytää audienssia kahdelta kaupungin herralta ja pyytää heiltä apua. Ottakaa käsistäni tämä koko projekti, jos haluatte? Mitä minä enää tässä vaiheessa mitään menettäisin? Monet ovat tässä maailmassa luvanneet yhtä ja toista ja syöneet sanansa ja pettäneet lupauksensa. Miksi minun pitäisi seisoa pystyssä kuin Kiinan muuri ja raataa toisten hyväksi vain sen tähden että satuin olemaan ensimmäine joka keksi esittää idean yhteisöllisestä senioritalosta? Kaupungin herrat unohtuivat kun avasin tietokoneeni. Siellä oli suuri määrä viestejä, monta Päiviö Salolta, joka oli miettinyt minun puolestani monta asiaa Aktiivisissa Senioreissa suoriksi. Viestit luettuani ajattelin, että silloin kun on kaikista vaikeinta, jostakin alkaa pilkottaa valoa ja niin sitä taas jaksaa eteenpäin. Kuultuani nyt Arja Jääskeläisen erosta ja selvittyäni ensi säikähdyksestä ymmärsin, että hänellä oli oma merkityksensä maailman kaikkeudessa. Ilman häneen tutustumistaan en olisi jaksanut viimeisiä viikkoja ja kuukausia intriogoivan, selän takana puuhastelevan naisjoukon kanssa. Arja piipahti yhdistyksessämme juuri silloin, kun häntä eniten tarvitsin. Hän kannatteli minua ratkaisevasti, piti pinnan yläpuolella. Ilman häntä en olisi syksyä ja keskitalvea jaksanut. Kun hän poistui, tilalle oli juuri ehtinyt ilmaantua Päiviö Salo, mies jollaista en ole kuvitellut olevan olemassakaan. Hän sanoi minulle monta kertaa, että en saa luovuttaa. Minun mukanani kaatuisi kuulemma koko projekti. Oli se mannaa korville Eila Puotilan lähettämien ilkeiden viestien jälkeen.
Vasta nyt kymmenen vuotta myöhemmin lukiessani kirjeenvaihtoani ja muistiinpanojani tajuan senkin seikan, ettei Eila Puotila suinkaan lähettänyt kaikkia viestejään koko hallitukselle, vaan osa oli osoitettu yksin minulle. Miksihän minä en puhunut niistä muille? Miksi kannoin taakkaa yksin? Vai olisiko Marja Dahlströmistä tai Terttu Putilasta tai Sirkka Minkkisestä ollut Eilan viestien kriittisiksi arvioijiksi?
Kesällä 2002 Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti luki noin 70 sivua kirjoittamaani Aktiivisten Senioreiden historiaa. Sitä ennen hän oli minua tovin kuunneltuaan sanonut: "Et ikinä selviä noista kokemuksista ilman että kirjaat ne paperille. Kirjoita siis kaikki kokemasi ikävät mutta myös myönteiset asiat paperille..." Sillä tiellä olen tälläkin hetkellä.
Arjan erokirjeen saatuani en lukenut sitä edes kunnolla läpi, en jaksanut. Päähäni ei edes pälkähtänyt ryhtyä taivuttelemaan häntä perumaan päätös. Sitä paitsi Arja oli yhdistykseen liittyessään sanonut, ettei ollut kiinnostunut muuttamaan Loppukiriin, sen sijaan häntä kiinnosti Loppukiri prosessina. Kaiken lisäksi hänellä oli vanhuuden asunto Sörnäisten nurkilta jo valmiiksi katsottuna.
Olin suoran sanoen liian väsynyt surrakseni kunnolla Arjan lähtöä. Masentunutkin olin. Sitä paitsi Arja ei lähtenyt lopullisesti elämästäni yhdistyksestä erotessaan.
Arjan eroa seuranneena iltana olin nyt jo edesmenneen ystäväni kanssa teatterissa katsomassa Daniel Katzin kirjoittamaa näytelmää "Mies se on kuollutkin mies" ja väistämättä oli mieleeni tullut äitini puoleisen sukuni suorapuheiset naiset, suvun joka polveutuu sekä Martti Lutherin läheisestä yhteistyökumppanista, uskonnollisesta uudistajasta, että Kustaa Vaasan lasten kummisedästä, mutta myös Skotlannista Pohjanlahden perukoille purjehtineesta punatukkaisesta seikkalijaesi-isästä. Päiväkirjaani olin kirjoittanut lauseen: "Jokaisessa lantissa on aina kaksi puolta." Ne molemmet täytyy hyväksyä, jos aikoo rahaa maksuvälineenä käyttää. Totta totisesti.
Seuraavana iltana tein pitkäksi venyneen ravintolamierroksen miehen kanssa, joka oli ollut minulle vuosia erityinen, ja puhunut kuin puuropata välillä itkua pirautellen. Pitkään aikaan konjakin tuoma humala ei ollut tuntunut niin armeliaalta. Seuraavana yönä näin unen - vai oliko se vain unen rajamailla olevaa pohdiskelua? - että erosin Aktiivisista Senioreista ja lähdin aurinkorannalle makaamaan.
Kun aamulla heräsin siitä unesta, ajattelin ensiksi pyytää audienssia kahdelta kaupungin herralta ja pyytää heiltä apua. Ottakaa käsistäni tämä koko projekti, jos haluatte? Mitä minä enää tässä vaiheessa mitään menettäisin? Monet ovat tässä maailmassa luvanneet yhtä ja toista ja syöneet sanansa ja pettäneet lupauksensa. Miksi minun pitäisi seisoa pystyssä kuin Kiinan muuri ja raataa toisten hyväksi vain sen tähden että satuin olemaan ensimmäine joka keksi esittää idean yhteisöllisestä senioritalosta? Kaupungin herrat unohtuivat kun avasin tietokoneeni. Siellä oli suuri määrä viestejä, monta Päiviö Salolta, joka oli miettinyt minun puolestani monta asiaa Aktiivisissa Senioreissa suoriksi. Viestit luettuani ajattelin, että silloin kun on kaikista vaikeinta, jostakin alkaa pilkottaa valoa ja niin sitä taas jaksaa eteenpäin. Kuultuani nyt Arja Jääskeläisen erosta ja selvittyäni ensi säikähdyksestä ymmärsin, että hänellä oli oma merkityksensä maailman kaikkeudessa. Ilman häneen tutustumistaan en olisi jaksanut viimeisiä viikkoja ja kuukausia intriogoivan, selän takana puuhastelevan naisjoukon kanssa. Arja piipahti yhdistyksessämme juuri silloin, kun häntä eniten tarvitsin. Hän kannatteli minua ratkaisevasti, piti pinnan yläpuolella. Ilman häntä en olisi syksyä ja keskitalvea jaksanut. Kun hän poistui, tilalle oli juuri ehtinyt ilmaantua Päiviö Salo, mies jollaista en ole kuvitellut olevan olemassakaan. Hän sanoi minulle monta kertaa, että en saa luovuttaa. Minun mukanani kaatuisi kuulemma koko projekti. Oli se mannaa korville Eila Puotilan lähettämien ilkeiden viestien jälkeen.
Vasta nyt kymmenen vuotta myöhemmin lukiessani kirjeenvaihtoani ja muistiinpanojani tajuan senkin seikan, ettei Eila Puotila suinkaan lähettänyt kaikkia viestejään koko hallitukselle, vaan osa oli osoitettu yksin minulle. Miksihän minä en puhunut niistä muille? Miksi kannoin taakkaa yksin? Vai olisiko Marja Dahlströmistä tai Terttu Putilasta tai Sirkka Minkkisestä ollut Eilan viestien kriittisiksi arvioijiksi?
Kesällä 2002 Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti luki noin 70 sivua kirjoittamaani Aktiivisten Senioreiden historiaa. Sitä ennen hän oli minua tovin kuunneltuaan sanonut: "Et ikinä selviä noista kokemuksista ilman että kirjaat ne paperille. Kirjoita siis kaikki kokemasi ikävät mutta myös myönteiset asiat paperille..." Sillä tiellä olen tälläkin hetkellä.
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Ladun avaaminen ei aina ole helppoa
Kirkko ja kaupunki -lehdessä on siis toimittaja Eira Serkkolan juttu Koti kaupungissa -yhdistyksen Jätkäsaareen ideoimasta yhteisöllisestä talosta (20.6.2012). Taloon, josta tulee 9-kerroksinen, tulee 61 asuntoa kooltaan 30-150 neliömetriä. Asukasjoukko on heterogeeninen, on perheitä ja sinkkuja, keski-ikäisiä ja lapsia sekä iäkkäämpiä. Määräysten mukaisten yhteistilojen lisäksi taloon tulee vielä 500 neliömetriä yhteisöllisiä tiloja, joista ylimpään kerrokseen viherhuone, takkatila, saunaosasto ja pieni keittiö, pohjakerrokseen iso keittiö, monikäyttösali, tekstiilityötila ja pyöränkorjausverstas. Muistuttaa hyvin paljon Loppukiriä, johon hain mallin Tukholman Färdknäppenistä tammikuussa 2000. Tutustuin yhteisölliseen senioritaloon ohjelmantekomatkalla, jonka hedelmät - kaksi pitkää radio-ohjelmaa - Suomen kansa kuuli helmikuussa 2000 (blogini 16.1.2010).
Taloon tulee myös kaksi liiketilaa, joita tiloja aktiiviset senioritkin harkitsivat, mutta luopuivat ajatuksesta. Maltan kustannuksia pudottavat niin ikään autopaikat: niitä tulee vähemmän kuin tähän asti on tämän kokoisilta taloilta Helsingissä edellytetty. Ne Maltan vähäiset autopaikat eivät myöskään sisälly asunnon hintaan, mitä pidän merkittävänä edistysaskeleena helsinkiläisessä asuntopolitiikassa. Asukkaat suosivat joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kimppa-autoilua. Aktiivisia senioreitakin autopaikat pohdituttivat, mutta aika oli vielä toinen vuonna 2001, jolloin asiasta ensimmäisen kerran keskusteltiin. Onneksi edistystä tapahtuu (blogini 16.9.2011 ja 22.9.201).
Eira Serkkolan mukaan uusi kerrostaloneliö Helsingissä maksoi alkuvuodesta keskimäärin 4797 euroa. Jätkäsaari on on ykköskalleusaluetta ja Maltan neliöhinta tulee olemaan luokkaa 5000 euroa. Tulevat asukkaat sitoutettiin projektiin jo 2009 varausmaksulla, joka oli 30 euroa neliöltä. Sillä rahalla he palkkasivat ensin arkkitehdin ja sitten projektijohtajan ja erikoissuunnittelijan. Maaliskuuhun 2011 mennessä tulevat asukkaat olivat maksaneet asunnoistaan jo 180 euroa neliöltä. Siinä vaiheessa heillä ei ollut vielä hankepäätöstä, tonttisopimusta eikä urakoitsijaa rakennusaikaisesta lainasta puhumattakaan. Rahoituksesta he neuvottelivat monen pankin kanssa, mutta yhdessä vaiheessa pankit vetivät kaikki lainatarjoukset pois. Ryhmärakennuttaminen pelotti pankkejakin. Ladun aukaisijalla ei aina ole helppoa!
Maltalaiset ovat taloaan suunnitellessaan olleet monessa mielessä viisaampia kuin Aktiiviset Seniorit. Kaksi asiaa ainakin rasittivat Loppukiri-projektia: talon rakennuttivat seniori-ikäiset ja etenkin Aktiivisten Senioreiden kahdelta ensimmäiseltä hallitukselta puuttui sellaisia kykyjä, joita Maltan hallituksessa istuvilla on ollut ja on. Maltasta on varannut asunnon myös muutama politiikassa toiminut/toimiva ihminen. Myös pitkälle lukeneiden osuus on suurempi kuin Aktiivisten Senioreiden alkuaikojen hallituksissa oli. Asukkaiden mukanaan tuomat verkostot ovat Jätkäsaaren hankkeessakin olleet suureksi avuksi ideointi- ja suunnitteluvaiheessa.
Maltan ja Loppukirin ideointi ja suunnittelu eroavat monessa kohdin merkittävästi toisistaan. Maltahan on ryhmärakennushanke. Me uhrasimme paljon aikaa esimerkiksi RAY:n avustuksen saamiseen - turhaan. Kun erosin kesän kynnyksellä 2002 Aktiivisista Senioreista, olin kuitenkin ehtinyt naputtaa useamman raha-anomuksen eri tahoille. Joku kantoi hedelmääkin, mm. ARA ja Terveyden edistämisenkeskus kannustivat senioripilottiamme. Lisäksi Helsingin kaupunki antoi meille - ainakin alkuaikoina - pikkaraisen rahaa juokseviin menoihin. Kiitos kaikille lahjoittajille! Lähtöni kynnyksellä saimme euroja myös järjestämästämme varainhankintaseminaarista. Vaikka se ei onnistunut niin hyvin kuin odotimme, minä kaavailin, että olisimme jatkossakin pitäneet vielä muutaman seminaarin. Ehdotukseni kaatui kuitenkin Eila Puotilan vastustukseen (blogini 30.6.2012).
Vielä yksi asia: Asunto-osakeyhtiö Helsingin Maltan rakennusurakkakilpailun voitti Hartela. Sitä kaavoittaja Mikael Sundman ehdotti meillekin, mutta ottikohan sihteerimme Terttu Putila Hartelaan edes yhteyttä. Saimme heti alkuvuodesta 2001 lupauksen tontista ja jostain syystä Aktiivisten Senioreiden hallituksella oli tulipalokiire saada urakkakilpailu ratkaistua mahdollisimman nopeasti. Me saimme tontin Arabianrannasta viisi kuukautta yhdistyksen perustamisesta, maltalaisilla meni paljon kauemmin tontin saamiseen Jätkäsaaresta.
Eira Serkkolan juttu "Unelmien talo nousee" löytyy netistä osoitteesta www.kotijakaupunki.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)