maanantai 24. tammikuuta 2011

Ennakkoaavistuksia tulevasta?

Arja Jääskeläinen oli epäilemättä hämmentävä, harvinaislaatuinen persoona. Unohtumaton.

En muista näinkö Arjaa ensimmäistä tapaamistamme seuraavina kuukausina lainkaan. Ennen syksyllä 2001 pidettävää vuosikokousta hän joka tapauksessa soitti. Mitä Aktiivisissa Senioreissa oli viime kuukausina tapahtunut ja mitä tapahtui? Kokeneena järjestöihmisenä hän tiedusteli suoraan, tarvitaanko vuosikokouksen lähestyessä junttausta, taustapeliä. Hämmennyin. Menin hiljaiseksi. Minulla ei ollut kokemusta junttauksesta eikä tainnut olla taustapelistäkään. Hetken mietittyäni arvelin Arjan kuitenkin olevan oikeassa. Ehkä jotain pitäisi tehdä.

En kuitenkaan muista, että minä olisin tehnyt mitään. Menin puhtain, reiluin kortein vuosikokoukseen.

Enemmän kuin tuosta junttausehdotuksesta, hämmästyin kuitenkin Arjan kokemuksista rakennustyöryhmän kanssa, ryhmän jota Eila Raikaslehto ryhtyi keväällä 2001 vetämään. Arja ei ollut ilmoittautumisestaan huolimatta päässyt ryhmään. Syyksi Eila oli ilmoittanut sen, että se oli jo täysi. Sanoin Arjalle suoraan, ettei se voinut olla totta. Mikään työryhmä ei voinut olla heti alkuunsa täysi, ja Arja oli puhunut ryhmään haluamisestaan jo ensitapaamisellamme.

Kevään ja kesän 2001 aikana työryhmät käynnistyivät hyvin hitaasti, osa ei ollenkaan, eikä mikään ryhmä todellakaan tullut niin sanotusti täyteen. Yhdistykseen oli kevään aikana tulvahtanut suuri joukko uusia jäseniä, mutta heistä oli aika vaikea Eilan periaatteella muodostaa ryhmiä. Minun mielestäni kaikille halukkaille piti antaa mahdollisuus ja karsia ajan kanssa jyvät akanoista. Emmehän me voineet tietää tulokkaiden kykyjä ja kokemuksia, emme todellista halua toimia ja sitoutua. Siihen mennessä minulla oli jo kokemusta senioreista, jotka eivät tehneet muuta kuin maksoivat jäsenmaksunsa. Entä jos talo täyttyisi sellaisista? Minua pelotti.

Ilmeisesti Eila Raikaslehto koki Arja Jääskeläisen kilpailijakseen: tällä oli kadehdittavan paljon käytännön kokemusta, mutta koulutusta vain kauppateknikon verran, Eilalla taas oli keski-iässä suoritetut opinnot oikeustieteellisestä, mutta ei lainkaan kokemusta rakentamisesta, rakennuslautakunnasta, isännöinnistä. Eilan työhistoriassa oli rasitteena paitsi pitkä kotiäitiys, myös vuosien kokemus miehensä omaishoitajana ennen työttömäksi jäämistään. Arja Jääskeläinen hallitsi isännöitsijänä myös kirjanpidon. Siinä hän päihitti Terttu Putilankin, joka oli varhain eläkkeelle jäänyt entinen yrittäjä ja kauppakorkeakoulun kirjeenvaihtajalinjalta valmistunut "ekonomi". Tärkeintä oli kuitenkin se, että Arjalla oli sosiaalista ajattelukykyä ja käytännön ideoita yhdistyksen toiminnan helpottamiseksi. Tuohon aikaan Aktiivisiin Senioreihin kuului paljon sellaisia jäseniä, joilla ei ollut yhtään ainoaa ideaa tai ehdotusta hankkeen eteenpäinviemiseksi.

Arja oli toisenlainen. Hän hankki Kalliosta Kaarlenkadulta suhteidensa avulla yhdistykselle pienen toimistotilan, missä hallitus sitten piti kokouksiaan. Kännykän hän sai puhuttua Pertti Arajärveltä, jonka - samoin kuin presidentinkin - hän tunsi henkilökohtaisesti. Arja kuului Kallion demareihin, joiden kokousten sovittaminen Aktiivisten Senioreiden hallituksen tapaamisten kanssa muodostui suuremmaksi kompastuskiveksi kuin mitä olisi tarvinnut. Arja koki pakostakin jäävänsä syrjään. Mielestäni syy ei aina ollut Arjan: muillakin hallituksen jäsenillä oli menoja, joista he eivät halunneet tippaakaan tinkiä. Pirkko Tarvaisella oli joogan vetämistä, Marja Dahlströmillä yliopistoluentoja ja lastenlasten hoitoa, Terttu Putilalla matkoja Lappiin ja Algarveen, missä molemmissa paikoissa hänellä oli lomapaikat jne.

Arja valittiin Aktiivisten Senioreiden hallitukseen syksyllä 2001, mutta hän jätti meidät jo maalikuussa 2002. Erokirjeessä hän paljastaa muutamien hallituksen jäsenten häikäilemättömän intrigoinnin noiden kuukausien aikana. Yksin Arjaa ei tuolloin oltu sysäämässä syrjään yhteisöstä, vaan myös minut. Minulla oli yksi ratkaiseva rasite: halusin Loppukirin neliöhinnan pysyvän kurissa. Arja tuki minua tässä tavoitteessa. Olen tähän asti pitänyt Arjan lähdön ratkaisevana käynnistäjänä Kaarina Hughesia, mutta viime yönä kun selasin ajan kanssa Aktiivisten Senioreiden papereita, mielipiteeni muuttui. Ehkä ratkaisevin hämmentäjä yhdistyksen hallituksessa olikin Terttu Putila. Hän on luokkatoverini, jonka olin tyhmyyttäni pari vuotta aikaisemmin pyytänyt mukaan senioritalohankkeeseen.

Minulle Arjan mukana olo oli tärkeää. Hän tuki minua todella merkittävällä ja mieleenpainuvalla tavalla.Arjan erottua ajattelin, että hänen lyhyellä piipahduksellaan yhdistyksessä oli minulle suuri mentaalinen merkitys. Oli kai tarkoitettu, että hän oli hetken aikaa vierelläni.

Ei junttaussuunnitelmaa
Emme tehneet Arjan kanssa minkäänlaista junttaussuunnitelmaa vuosikokousta varten. En tehnyt muidenkaan kanssa. Olisimmekohan sillä jotain voittaneet? Vuosikokouksessa Marja Dahlström joka tapauksessa väistyi toivomuksensa mukaisesti puheenjohtajan paikalta, tilalle tuli Kaarina Hughes, josta myöhemmin enemmän. Espoolaiset Heli Jäderholm ja Eino Jantunen saivat pyytämänsä eron hallituksesta. Pian he lähtivät koko yhdistyksestä. Se tapahtui alkuvuodesta 2002. Jo aikaisemmin ennen heitä hallituksesta oli eronnut Anita Wetterstrand.

Eino Jantunen oli ainoa kaksilahkeinen, joka "pääsi" Aktiivisten Senioreiden hallitukseen yhdistyksen alkuaikoina. Lähtiessään hän kertoi eropäätöksen olevan Helin, ei hänen. Eino viihtyi hyvin joukossamme. Heli sen sijaan tuntui jo tässä vaiheessa aavistavan, että Loppukirin kustannusarvio karkaa käsistämme. Ihmeelliseltä tuntuu, että Marja Dahlström ja Sirkka Minkkinen ovat Loppukiri-kirjaa kirjoittaessaan tyystin unohtaneet mainita nämä kaksi hankkeen käynnistämisen kannalta tärkeää senioria.

Hallitukseen tulivat syksyllä 2001 uusina Kemirassa työuransa tehnyt Eila Puotila, joka käynnisti minun eroni yhdistyksestä kesän kynnyksellä 2002, sekä Sirkka Minkkinen ja Pirkko Tarvainen, joista kahdesta viimeksimainitusta olen kirjoittanut blogissani jo aikaisemminkin (9.9.2010). Sihteerin tehtävät olivat jo aikaisemmin siirtyneet Terttu Putilalta Sirkalle.

Marja Dahlström olisi epäilemättä halunnut kokonaan eroon hallituksesta, mutta minä en halunnut päästää häntä, vaikka hänen työpanoksensa puheenjohtajana oli jokseenkin mitätön. Tertun hallituksesta lähtöä sen sijaan toivoin, vaikka en tuohon aikaan aavistanutkaan hänen kaikkia konnankoukkujaan, osan ainoastaan.
Minun mielestäni alkuvuodesta 2001 Aktiivisiin Senioreihin liittyneillä ei ollut vielä riittävästi kokemusta hankkeestamme. He eivät olleet vielä ajaneet itseään kunnolla yhdistykseen sisään. Ajatus, että olisin ollut uudessa hallituksessa ainoa joka oli ollut perustamassa yhdistystä ja istunut sen jälkeen hallituksessa vuoden, tuntui kammottavalta. Minulla oli kädet täynnä työtä, tarvitsin rinnalleni ahkeria ja sitoutuvia ihmisiä.

Marja Dahlströmin, Terttu Putilan ja minun lisäkseni hallitukseen tulivat siis uusina jäseninä seuraavat viisi: Kaarina Hughes, Sirkka Minkkinen, Pirkko Tarvainen, Eila Puotila ja Arja Jääskeläinen. Kaikki muut paitsi Kaarina olivat vielä työelämässä mukana. Uusi puheenjohtajamme oli työtön. Kaikki olivat minua nuorempia. Minä en Arjaa uskaltanut ehdottaa, ehdotuksen teki uusi puheenjohtaja, mistä hänelle kaikki kunnioitus ja kiitos.

Arja Jääskeläisen ero maaliskuussa 2002 tuli luultavasti kaikille yllätyksena. Samoihin aikoihin yhdistyksestä lähtivät myös työryhmiin aktiivisesti hakeutuneet Heikki ja Anja Siren, jotka olivat todella senioritalohankkeestamme innostuneita ne muutamat kuukaudet, jotka mukana olivat. Heikin rasitteena oli kuitenkin se, että hän oli mies. Kuten olen aikaisemmin (12.9.2010) kirjoittanut Aktiivisten Senioreiden toinen hallitus oli todella miesvihamielinen.

Sekä Arjan että Heikin ero oli suuri menetys yhdistyksellemme. Kysyin itseltäni, miksi juuri ne joilla oli eniten kokemusta rakentamiseen liittyvistä asioista,lähtivät pois. Heikki Siren oli entinen yrittäjä, jolla olisi ollut Loppukiri-hankkeessa kovasti tuota kaivattua alan asiantuntemusta ja kokemusta.

2 kommenttia:

  1. Haaveilen yhteisöllisestä asumisesta "vanhana". Kirjoituksesi saavat minut kuitenkin miettimään. Onko valittava yksinäisyys tai ristiriidat ihmisten kanssa. Aika masentavaa luettavaa on kertomasi.

    VastaaPoista
  2. Eve hyvä, masennuinhan minäkin niistä tapahtumista, joista kirjoitan. Heräilin aamuyöstä - ainoastaan ikävät muistot kymmenen vuoden takaa pyörivät päässäni. Seuraavaksi muisti alkoi pätkiä. Kun menin pyytämään lääkäriltä uni- ja masennuslääkkeitä hoitaakseni kymmenen vuoden takaista työstämätöntä traumaani,jonka olin saanut Aktiivisista Senioreista, sain lähetteen myös Alzheimer-tutkimuksiin. Lääkkeitä en saanutkaan viisaan lääkärini ansiosta. Vapauttavat tulokset tutkimuksista eivät ehtineet valmistua kun jo aloin nukkua kuin tukki.

    Kuvittele tilanteeni omalle kohdallesi: annat hankkeelle miljoonien eurojen vapaaehtoistyöpanoksesi ja kiitokseksi saat ala-arvoista kohtelua. Suomen Mielenterveysseuran Pirkko Lahti sanoi tilanteestani: et ikinä selviä siitä yksin.
    Onneksi ovat ystävät, joita ei koskaan ole liikaa. Tutustuin myös talohanketta vetäessäni moniin uusiin ihmisiin. Monien kanssa olen edelleenkin tekemisissä. Blogini kirjoittaminen on kuitenkin ollut ratkaisevinta tervehtymisessäni.

    Pahimmat loukkaukset noilta vuosilta ovat vielä kertomatta. Olen säästänyt ne tarinan loppuun.

    Toivotan menestystä yhteisön luomisessa. Mutta kuten jo olen antanut ymmärtää: helppoa se ei ole. Jos pelkäät yksinäistä vanhuutta, avioliitto jonka eteen teet paljon työtä, on helpompi ratkaisu kuin suurin osa yhteisöistä. Ainakin jos alat nyhjäistä taloa niillä resursseilla, jotka minulla oli vuosina 1999-2002 käytössäni Loppukiriä synnyttäessäni.

    VastaaPoista