sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Ladun avaaminen ei aina ole helppoa


Kirkko ja kaupunki -lehdessä on siis toimittaja Eira Serkkolan juttu Koti kaupungissa -yhdistyksen Jätkäsaareen ideoimasta yhteisöllisestä talosta (20.6.2012). Taloon, josta tulee 9-kerroksinen, tulee 61 asuntoa kooltaan 30-150 neliömetriä. Asukasjoukko on heterogeeninen, on perheitä ja sinkkuja, keski-ikäisiä ja lapsia sekä iäkkäämpiä. Määräysten mukaisten yhteistilojen lisäksi taloon tulee vielä 500 neliömetriä yhteisöllisiä tiloja, joista ylimpään kerrokseen viherhuone, takkatila, saunaosasto ja pieni keittiö, pohjakerrokseen iso keittiö, monikäyttösali, tekstiilityötila ja pyöränkorjausverstas. Muistuttaa hyvin paljon Loppukiriä, johon hain mallin Tukholman Färdknäppenistä tammikuussa 2000. Tutustuin yhteisölliseen senioritaloon ohjelmantekomatkalla, jonka hedelmät - kaksi pitkää radio-ohjelmaa - Suomen kansa kuuli helmikuussa 2000 (blogini 16.1.2010).

Taloon tulee myös kaksi liiketilaa, joita tiloja aktiiviset senioritkin harkitsivat, mutta luopuivat ajatuksesta. Maltan kustannuksia pudottavat niin ikään autopaikat: niitä tulee vähemmän kuin tähän asti on tämän kokoisilta taloilta Helsingissä edellytetty. Ne Maltan vähäiset autopaikat eivät myöskään sisälly asunnon hintaan, mitä pidän merkittävänä edistysaskeleena helsinkiläisessä asuntopolitiikassa. Asukkaat suosivat joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kimppa-autoilua. Aktiivisia senioreitakin autopaikat pohdituttivat, mutta aika oli vielä toinen vuonna 2001, jolloin asiasta ensimmäisen kerran keskusteltiin. Onneksi edistystä tapahtuu (blogini 16.9.2011 ja 22.9.201).

Eira Serkkolan
mukaan uusi kerrostaloneliö Helsingissä maksoi alkuvuodesta keskimäärin 4797 euroa. Jätkäsaari on on ykköskalleusaluetta ja Maltan neliöhinta tulee olemaan luokkaa 5000 euroa. Tulevat asukkaat sitoutettiin projektiin jo 2009 varausmaksulla, joka oli 30 euroa neliöltä. Sillä rahalla he palkkasivat ensin arkkitehdin ja sitten projektijohtajan ja erikoissuunnittelijan. Maaliskuuhun 2011 mennessä tulevat asukkaat olivat maksaneet asunnoistaan jo 180 euroa neliöltä. Siinä vaiheessa heillä ei ollut vielä hankepäätöstä, tonttisopimusta eikä urakoitsijaa rakennusaikaisesta lainasta puhumattakaan. Rahoituksesta he neuvottelivat monen pankin kanssa, mutta yhdessä vaiheessa pankit vetivät kaikki lainatarjoukset pois. Ryhmärakennuttaminen pelotti pankkejakin. Ladun aukaisijalla ei aina ole helppoa!

Maltalaiset ovat taloaan suunnitellessaan olleet monessa mielessä viisaampia kuin Aktiiviset Seniorit. Kaksi asiaa ainakin rasittivat Loppukiri-projektia: talon rakennuttivat seniori-ikäiset ja etenkin Aktiivisten Senioreiden kahdelta ensimmäiseltä hallitukselta puuttui sellaisia kykyjä, joita Maltan hallituksessa istuvilla on ollut ja on. Maltasta on varannut asunnon myös muutama politiikassa toiminut/toimiva ihminen. Myös pitkälle lukeneiden osuus on suurempi kuin Aktiivisten Senioreiden alkuaikojen hallituksissa oli. Asukkaiden mukanaan tuomat verkostot ovat Jätkäsaaren hankkeessakin olleet suureksi avuksi ideointi- ja suunnitteluvaiheessa.

Maltan ja Loppukirin ideointi ja suunnittelu eroavat monessa kohdin merkittävästi toisistaan. Maltahan on ryhmärakennushanke. Me uhrasimme paljon aikaa esimerkiksi RAY:n avustuksen saamiseen - turhaan. Kun erosin kesän kynnyksellä 2002 Aktiivisista Senioreista, olin kuitenkin ehtinyt naputtaa useamman raha-anomuksen eri tahoille. Joku kantoi hedelmääkin, mm. ARA ja Terveyden edistämisenkeskus kannustivat senioripilottiamme. Lisäksi Helsingin kaupunki antoi meille - ainakin alkuaikoina - pikkaraisen rahaa juokseviin menoihin. Kiitos kaikille lahjoittajille! Lähtöni kynnyksellä saimme euroja myös järjestämästämme varainhankintaseminaarista. Vaikka se ei onnistunut niin hyvin kuin odotimme, minä kaavailin, että olisimme jatkossakin pitäneet vielä muutaman seminaarin. Ehdotukseni kaatui kuitenkin Eila Puotilan vastustukseen (blogini 30.6.2012).

Vielä yksi asia: Asunto-osakeyhtiö Helsingin Maltan rakennusurakkakilpailun voitti Hartela. Sitä kaavoittaja Mikael Sundman ehdotti meillekin, mutta ottikohan sihteerimme Terttu Putila Hartelaan edes yhteyttä. Saimme heti alkuvuodesta 2001 lupauksen tontista ja jostain syystä Aktiivisten Senioreiden hallituksella oli tulipalokiire saada urakkakilpailu ratkaistua mahdollisimman nopeasti. Me saimme tontin Arabianrannasta viisi kuukautta yhdistyksen perustamisesta, maltalaisilla meni paljon kauemmin tontin saamiseen Jätkäsaaresta.

Eira Serkkolan juttu "Unelmien talo nousee" löytyy netistä osoitteesta www.kotijakaupunki.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti