keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Loppukirissä on edullista asua - kunhan sinne ensin pääsee

Aloittaessani tätä blogia olin siinä vakaassa luulossa, että kaikki tänne sivuille osuvat tietävät yhteisöllisen senioritalo Loppukirin toimintaperiaatteet. Helmikuusta 2001 lähtien taloa on esitelty mediassa lähes sata kertaa. Nyt kun "Vanhan naisen kompurointia" on kuukauden sisällä käyty lukemassa liki 900 kertaa, olen yllätyksekseni saanut kainoja toivomuksia siitä, että jospa kuitenkin kirjoittaisin jotain talon toimintaperiaatteista eli tuon ideologiapaperin sisällöstä
Loppukirin konsepti on haettu Ruotsista (kts blogini16.1.2000). Talo ei ole palvelutalo eikä hoivakoti eikä kommuuni. Se on yhteisöllinen senioritalo. Sinne muutetaan suhteellisen hyvässä kunnossa, joskin puolisona taloon on päässyt ainakin yksi elämänsä loppusuoralla ollut vakavasti sairas mies. Vajaan neljän vuoden aikana Loppukirissä on ollut kahdet hautajaiset. Nuorimmat asukkaat ovat vielä työelämässä mukana. Yläikärajaa ei ole.

Vuonna 1993 perustetussa Tukholman Färdknäppenissä oli kokemusta asukkaista, jotka saattoivat elää senioritalossa varsin pitkään sairastelustaankin huolimatta. Tiedän ainakin yhden vanhuksen, joka siirtyi sairaalaan vain päivä ennen kuolemaansa. Sellainen tulee yhteiskunnalle edulliseksi. Siihen minäkin vetosin, kun aloin Loppukiriä puuhata ja halusin virkamiehiä ja päättäjiä hankkeen taakse.

Yksiössä yksinasumista edullisemmaksi tulee Loppukirissä moni muukin seikka ja ne olivat kyllä yleisesti tiedossa jo Sirkka-Liisa Kärkkäiselle ja Mirja Höysniemelle hanketta esitellessäni (kts blogini 25.1.2000). Toin tämän seikan esille - päinvastoin kuin Marja Dahlström antaa Loppukiri-kirjassa (s.16) ymmärtää - heti kun aloin kirjoittaa ideologiapaperia. Talon yhteisöllisyyttä voimistetaan paitsi yhteisruokailulla myös talon yhteistilojen siivoamisella sekä yhteisillä harrastuksilla. Talosta löytyvät omasta takaa erilaisten kerhojen vetäjät. Paljousalennukset samoin kuin kodinkoneiden ja -tarvikkeiden yhteiskäyttö pienentävät myös kuluja. Jokaisen ei tarvitse omistaa omaa silitysrautaa! Kotiavustajia Loppukirissä ei minun käsitykseni mukaan juuri tarvita - paitsi aivan elämän loppusuoralla. Asukkaat on jaettu pysyviin työryhmiin.

Yhteistiloja talossa on paljon: keittiö, ruokasali, olohuone-kirjasto, pesula, kaksi saunaa, takka-, kuntoilu-,ja vierashuone, joka viimeksimainittu tukee asukkaiden ystävyys- ja perhesuhteiden ylläpitämistä. Yksityisyys toteutuu pienehköissä asunnoissa, joissa on keittiöt ja parvekkeet, mutta ei saunoja.

Suurin ero Loppukirin ja Färdknäppenin välillä on se, että ensiksi mainitussa on vain omistusasuntoja, viimeksimainitussa taas vuokrahuoneistoja. Minä henkilökohtaisesti vaikutin siihen, että päädyimme omistuspohjaan. Laskin heti tammikuussa 2000, että Helsingissä on vuokralla asuminen niin kallista, että Loppukiriin muuttajat "söisivät" entiset asuntonsa 25-30 vuodessa ja se kehitys aiheuttaisi pientä eläkettä saaville turvattomuutta. Alkuaikoina väläytettiin tosin sellaistakin mahdollisuutta, että taloon olisi tullut sekä omistus- että vuokra-asuntoja.

Jos olisin puoltanut vuokra-asuntoja, talo olisi todennäköisesti täyttynyt toisenlaisilla asukkailla kuin nyt. Talon neliöhinnat nousivat rakennusvaiheen aikana huomattavasti ja se aiheutti pitkin matkaa paitsi sanaharkkoja myös monen taloon tulossa olleen vetäytymisen. Marja Dahlströmin huomautus, että Loppukirissä asujat eivät ole rikkaita (s.17), on huteralla pohjalla. Rikkaus on suhteellista. Minä näin Loppukirin alun alkaen talona, jonne myös yksinäiset farmaseutit, lastentarhanopettajat ja kirjastovirkailijat pääsisivät. Nythän he eivät omin avuin sinne päässeet - olisi pitänyt olla takataskussa perintöä: joko vanhemmilta tai entiseltä puolisolta. Pariskuntien Loppukiriin pääsy oli monessa tapauksessa taloudellisesti helpompaa kuin yksinäisten. Lisäksi muutamat avioparit tuntuivat ajattelevan, että riittää kun perheestä toinen toimii yhteiseksi hyväksi. Yksittäistä sinkkua kai ei kauan katsottaisi, jos hän ottaisi yhtä löysin rantein kuin muutamat puolisot sairauden tai vetämättömyytensä takia.

Kyllä raha ratkaisi monen hankkeesta vetäytymisen - muodossa tai toisessa. Muuan päivä sitten eräs toista vuotta Aktiivisissa Senioreissa mukana ollut soitti ja kertoi, että häntä rupesi ärsyttämään varakas eronnut seniori, jonka ainoa huoli oli, miten estää entistä miestä saamasta haltuun arvokiinteistöä Kulosaaressa. Taloon pääsyn esteet olivat kaiken kaikkiaan siis moninaiset.

Monet nyt Loppukirissä asuvat saivat olla mukana suunnittelemassa asuntojensa loppusilausta. Kesken rakennusvaiheen projektista irtaantuneiden tilalle valitut uudet asukkaat joutuivat ymmärrettävästi tyytymään edellisen varaajan ideoihin ja värivalintoihin.

Marja Dahlströmin ja Sirkka Minkkisen kirjassa Loppukiri pohdiskellaan, kuka esitti ensimmäisenä ns. myötäsuunnitteluidean. Minä luulen muistavani, siis muistan, että se oli Helsingin kaupungin kaavoittaja, projektipäällikkö Mikael Sundman, jolla oli sormensa pelissa myös arkkitehtivalinnassa. Runsaasti palkintoja niittäneeseen Kirsti Sivéniin päädyimme kaavoittajan ehdotuksesta. Sato tarjosi meille arkkitehdiksi miestä, mutta Sundman näki Loppukirin voittopuolisesti "naisten talona". Hänen mielestään suunnittelu onnistuisi siis parhaiten naisarkkitehdiltä. Olin Marja Dahlströmin kanssa tapaamassa Kirsi Sivéniä 19.4.2001 ja hän teki meihin heti ensi tapaamisella suuren vaikutuksen. Päiväkirjamerkinnöistäni löydän häntä kuvailevan lauseen: "Tämä nainen osaa kuunnella."

Loppukirissä asuu toki miehiäkin, mutta Mikael Sundman ei tainnut heistä moneen ennen huhtikuuta 2001 törmätä. Pitkään eläkkeellä ollut espoolainen Eikka Jantunen suostui pyynnöstäni tulemaan ensimmäiseen hallitukseen. En tuntenut häntä kovin hyvin ennen hänen yhdistykseen liittymistään. Puolisonsa Heli Jäderholmin kanssa hän kuitenkin mahdollisti sen, että yhdistys ylipäätään saatiin perustettua elokuussa 2000. Ihmeelliseltä nyt tuntuukin, että Marja Dahlström ja Sirkka Minkkinen eivät kirjassaan edes mainitse näitä kahta hankkeen käynnistämisen kannalta tärkeätä ihmistä. Totuus on, että jos alkumetrit senioritalohankkeessa olisivat kovasti kangerrelleet, silmäni olisivat ehtineet avautua - ja hanke olisi kuivunut kokoon heti alkuvaiheessa. Olisiko Marja Dahlström siinä tapauksessa hypännyt saappaisiini ja ruvennut vetämääm hanketta eteenpäin?

Harri Dahlströmin nimi keikkui jäsenlistoissa jo ennen Eikka Jantusta, mutta hän ei alkuaikoina tehnyt mitään hankkeen eteen ja myöhemminkin hänen panoksensa oli vähäinen. Tästä huomauteltiin minulle jatkuvasti. Itse en Dahlströmiä juurikaan Aktiivisissa Senioreissa ollessani nähnyt. Jossakin vaiheessa hän alkoi johtaa kokouksissa puhetta kaksi kertaa vuodessa, ei juuri muuta. Tätä nyt kirjoittaessani muistiini on palautunut se, että miehen piti jossakin vaiheessa soittaa prof. Mirja Salkinoja-Saloselle Arabianrannan maapohjan mahdollisesta myrkyllisyydestä. En muista nähneeni siitä mitään paperia, mutta käsittääkseni siihen joku vastaus tuli.

Minusta Harri Dahlsrömin kaltaiselle kookkaalle miehelle olisi ollut käyttöä esimerkiksi Saton kanssa neuvoteltaessa. Olisin toivonut, että hänkin olisi muutaman kerran jyrähtänyt Aktiivisten Senioreiden puolesta todella vaikeissa neuvotteluissa. Perustavaan kokoukseen hän ei liioin ilmestynyt. Näin jälkikäteen ajateltuna se tuntuu ihmeelliseltä, kun meillä oli pulaa jäsenistä, varsinkin akateemisista miehistä, jotka ovat tottuneet ottamaan asioista selvää lukemalla.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, todella mielenkiintoista! Seurasin aika läheltä hankkeen etenemistä yhdistyksen perustamisesta lähtien. Tähän mennessä Anna-Liisa Mikkelän blogi on paljastanut mielenkiintoisia yksityiskohtia. Mitähän kaikkea tiedämmekään, kun vuosi on lopullaan? Kauanko aiot kirjoitella, Anna-Liisa? Olen ulkomailla enkä hallitse kommentin lähettämistä, joten merkitsen itseni Nimettömäksi.

    VastaaPoista
  2. Kauanko aion kirjoitella? Ei tämä lyhyeen lopu. Palaute innostaa kyllä jatkamaan. Olisihan kiva, jos ihmiset uskaltaisivat kirjoittaa kommenttejaan tänne blogiinkin eikä vain sähköpostiini. Päivä ei kuitenkaan voi alkaa paremmin kuin blogini parissa ilmeisen hyvin viihtyvien ihmisten sähköpostiviesteillä. Ensinhän minä sähköpostini avaan ja vasta sitten blogini. Kiitoksia, ystävät - entiset, nykyiset ja uudet.

    VastaaPoista
  3. -niin ei näiden senioreiden ongelmat olleet rahoissa vaan aivan muussa...

    VastaaPoista
  4. Minä kyllä ihmettelen, että niin moneen aktiiviseen senioriin en onnistunut tutustua niinä vuosina kun Aktiivisissa Senioreissa läähätin. Mutta toisaalta sain kyllä noina vuosina myös uusia ystäviä. Saldo näyttää tällä hetkellä plussaa!

    VastaaPoista