perjantai 17. elokuuta 2012

Virheitä ja valheita

Sain toisella puolella Suomea asuvalta blogini lukijalta seuraavan linkin:
http://wsoy.fi/yk/products/show/77922

Linkin takaa paljastuu Marja Dahlströmin ja Sirkka Minkkisen kirjan mainosteksti. Siinä on samanlaisia virheitä ja valheita, jollaisia olen löytänyt itse kirjastakin. Sekä Marja että Sirkka olivat kuulemma mukana Loppukiri-hankkeessa alusta loppuun. Sehän ei ole totta! Käynnistin hanketta vuosina 1999-2000 kuukausia ennen Marjan mukaan tuloa ja Sirkka liittyi Aktiivisiin Senioreihin vasta keväällä 2001.

Marjasta kertovassa tekstissä on toinenkin virhe: häntä tituleerataan taidehistorioitsijaksi. Hän jatkoi nuoruudessaan keskenjääneitä taidehistorian opintojaan vuonna 2000 eläkkeelle jäätyään Helsingin yliopistossa. Samanaikaisesti hän toimi yhdistyksemme ensimmäisenä puheenjohtajana. Opintonsa hän sai loppuun jossakin vaiheessa 2000-lukua. Mutta se, että nainen on tehnyt gradunsa taidehistoriasta ja saanut maisterin paperit, ei vielä riitä taidehistorioitsijaksi asti. Missä hän on uransa taidehistorian alalla tehnyt?

Minusta tuntuu uskomattomalta, että opettajana elämäntyönsä tehnyt ihminen valehtelee jatkuvasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti