Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten

Sain tänään kutsun Helsingin Erilaisten Oppijoiden eli Heron esitelmätilaisuuteen. En ole ollut perustamassa Heroa, sen teki kollegani Airi Valkama yhteistyökumppaneineen 1980-luvun lopulla. Vaikutin kuitenkin omalta osaltani siihen, että yhdistys ylipäätään perustettiin. Tein useita radio-ohjelmia oppimisvaikeuksista siirryttyäni vuonna 1977 Yleisradioon ja vuonna 1985 ilmestyi lyhyessä ajassa loppuunmyyty kirjani "Kun aapiskukko ei muni". Siinä kun minä tein tunnetuksi lasten lukihäiriötä, kollegani Airi Valkama ja Jaani Viherluoto, molemmat Yleisradion opetusohjelmista, jatkoivat työtäni tehden selväksi sen, että myös aikuisilla voi olla lukihäiriö.

Myös Yhden Vanhemman Perheiden Liiton lehti "Muuttuva perhe" tipahti viime viikolla postiluukustani. Olin vuonna 1970 perustamassa Yksinhuoltajien yhdistystä, joka on neljänkymmenen vuoden aikana tehnyt todella hyvää työtä muuttamalla suomalaista perhelainsäädäntöä ja muokkaamalla asenteita.

En ole maksanut yksinhuoltajien yhdistyksen jäsenmaksua sitten 70-luvun, jolloin jättäydyin sen hallituksesta. Katsoin silloin, että olin osani tällä saralla tehnyt, nyt tehköön vuorostaan muut. Hyvin ovat tehneetkin. Helsingin Erilaisiin Oppijoihin en koskaan tainnut edes liittyä. Kuitenkin nämä molemmat yhdistykset eli yhteisöt ovat pitäneet minut kautta vuosien jäsenkirjeidensä avulla ajan tasalla, joten olen voinut seurata - jos olen halunnut - mitä näillä sektoreilla tapahtuu. Olen aina ymmärtänyt, että postia lähettämällä yhdistysten nykyiset - minulle tuntemattomat - toimijat osoittavat arvostavansa sitä työpanosta, jonka yhdistyksille niiden alkutaipaleella annoin.

Tein paljon enemmän työtä Aktiivisten Senioreiden ja Loppukirin hyvväksi kuin konsanaan yksinhuoltajien ja lukihäiriöisten eteen. Aktiiviset Seniorit, joka markkinoi itseään yhteisöllisenä yhdistyksenä, lopetti kuitenkin sisäisen postin lähettämisen minulle kesällä 2002 välittömästi eroilmoituksen jätettyäni. Olin kuitenkin maksanut jäsenmaksun vuoden loppuun asti. Ei niin, että olisin postia kovasti kaivannut, mutta kertoohan tällainen käyttäytyminen paljon yhdistyksen todellisesta yhteisölllisyydestä ja "arvopohjasta" - viimeksi mainittu on sana, jota varsinkin Marja Dahlström viljelee kirjassa Loppukiri ihan ärsyttävyydeksi asti.

En voi olla lainaamatta ruotsinkielen oppikirjassa ollutta sananlaskua tyhjistä tynnyreistä: tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Yhteisöllisyyttä ei aina ole runsaimmin siellä, missä siitä eniten puhutaan.