Loppukiriä ei ojennettu lautasella

Oleellinen ero Loppukirin ja tukholmalaisen Färdknäppenin välillä on talojen hallintamuodossa: Loppukirin asunnot ovat omistusasuntoja, Färdknäppenin taas vuokrahuoneistoja. Emme tainneet koskaan hankkeen alkumetreillä riittävän selvästi tajuta, kuinka paljon helpommalla ruotsalaiset kanssasisaremme ja -veljemme meihin verrattuna olivat päässeet, kun heidän ei koskaan tarvinnut itse rakennuttaa taloa. Liioin heidän ei tarvinnut meidän laillamme pohtia rahan riittävyyttä. Voidaan kai sanoa, että asumisen asiantuntijat ja virkamiehet ojensivat Färdknäppeniin haluaville valmiin senioritalon - kuin lautasella. Juuri tämä hallintamuotojen erilaisuus selittää senkin, mikä teki Loppukiri-hankkeesta niin raskaan, mikä uuvutti minut, mikä vei yöuneni.

Kirjassa Loppukiri vuonna 2001 yhdistykseen liittynyt Sirkka Minkkinen kirjoittaa : "Maaliskuussa 2002 tapasimme uudelleen yhdistyksen konsulttina toimineen Reijo Pesosen, joka suositteli yhdistykselle perusteellista hallintamuotojen tutkimista. ---Niinpä selvittelimme kevään 2002 aikana osakeyhtiö-, osuuskunta-, asumisoikeus- ja vuokratalomuotoisten vaihtoehtojen edut ja haitat. Laskimme eri vaihtoehtojen kustannuksia. Varsin pian totesimme, että vanhan asunnon hinta olisi pian "syöty", jos päätyisimme vuokrataloon, jota tosin mikään taho ei ollut valmis rahoittamaankaan" (s. 90).

Kyllä minä olin laskenut omistusasunnossa ja vuokralla asumisen kustannuserot heti ensimmäiseltä Färdknäppenin matkaltani palattuani (loppiaisen jälkeen 2000) ja tehnyt ratkaisuni. Olin puhunut laskelmistani kevään aikana muille mukana oleville ja kirjannut ajatukseni ainakin joihinkin ideologiapaperin versioihin. Keittiön pöytäni äärellä myöhäisillan hiljaisena hetkenä tajusin hallintamuodosta sen, minkä Sirkka sanoo keksityn vasta kaksi vuotta myöhemmin: vuokralla Loppukirissä asuen entisestä asunnosta saadut rahat eivät riittäisi vanhuksen viimeiselle loppusuoralle. Ne olisi vuokralla asuen siihen mennessä syöty. Olisi siis edullisempaa tehdä Loppukiristä omistuspohjainen talo. Tunnistan Sirkan tekstistä omakseni nimenomaan tuon "asunnon hinnan syömisen". Sen laskin tasan tarkkaan.

Ei siis ole totta - niin kuin Sirkka antaa ymmärtää - että Loppukirin hallintamuodosta olisi ensimmäisen kerran keskusteltu vasta maaliskuussa 2002 Reijo Pesosen kehoituksesta. Ehkä Reijo otti hallintamuoto-kysymyksen tuolloin jälleen esille, mutta aiheesta oli puhuttu varsin perusteellisesti jo Reijon ja minun ensimmäisessä tapaamisessa 15.3.2000 Helsingin Seurahuoneella (blogini 25.1.2010 ja 14.3.2010). Kuten olen kirjoittanut, silloin Seurahuoneelle tuli yllättäen myös Peter Fredriksson, joka oli jossakin vaiheessa peräti Lipposen hallituksen asuntostrategi ja tiesi siis paljon asumisesta ja asuntorakentamisesta.

Sirkan käyttämä uudestaan-sana Reijon tapaamisen yhteydessä on tekstissä hämäävä. Mies kuului yhteistyökumppaneihimme heti hankkeemme alkumetreiltä alkuvuodesta 2000 lähtien. Löysin hänet Saarijärveltä Stakesin tutkijan Sirkka-Liisa Kärkkäisen vinkistä: Reijolla oli kokemusta yhteisöllisistä asuntokokeiluista Jyväskylässä jo 1980-luvulla. Hän oli ollut elämänsä aikana monessa mukana. Tapasin miehen kevään 2000 aikana kaksi kertaa, seuraavana syksynä hän lähti mukanamme tutustumaan Färdknäppeniin ja toi silloin muutamaksi kuukaudeksi joukkoihimme myös Asuntohallituksen entisen johtajan Ulla Saarenheimon. Ullan "vierailu" yhdistyksessämme jäi valitettavan lyhyeksi. Kaiken kaikkiaan Reijo oli monta kertaa mukana neuvotellessamme eri tahojen kanssa. Mennessäni toista kertaa häntä tapaamaan en saanut muita senioreita mukaani. Olin yksin.

Reijolla oli tällä toisella tapaamiskerrallamme tarkoitus tavata Raha-automaattiyhdistyksen osastopäällikkö Henri Honkanen, jonka Marja Dahlström, Anita Wetterstrand ja minä olimme tavanneet suotuisissa merkeissä jo 20.4.2000. Honkasen tapaaminen oli itse asiassa kaikista myönteisin käyntimme Raha-automaattiyhdistyksessä. Myöhempiä neuvotteluja sävytti pessimismi, seinä tuntui nousevan aina enemmän tai vähemmän eteemme. Reijo ei kuitenkaan ollut menossa tapaamaan Honkasta yksinomaan meidän takiamme. Hän oli nopeasti ruvennut Jyväskylässä ottamaan selvää mahdollisuuksista rakentaa sinnekin yhteisöllinen senioritalo.

Toisesta Reijo Pesosen tapaamisesta minulle jäi mieleeni se, että hän kehotti minua pyytämään Saton Jaana Näröltä jonkinlaisen kustannusarvion Loppukiristä. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Nainen kiemurteli kuin mato koukussa, mutta oli minua - ja kaikkia muitakin senioreita - kokeneempi rakennuskuvioissa. Pyysin laskelmia lukuisia kertoja, koskaan en saanut. Mutta miksi Sato oli potentiaalinen rakennuttaja jo näin aikaisin? Siihen minun on palattava vielä moneen otteeseen.

Kaiken kaikkiaan Reijo Pesosen rooli Loppukiri-hankkeen käynnistämisessä oli merkittävä. Ikävää, että hänen Jyväskylään suunnittelemansa "loppukiri" jäi idean asteelle. Syynä oli se, että projektista tuntui lankeavan liian suuri vaiva ja vastuu käynnistäjälle - siis Reijolle. Yhteisöllisyyttä ei ollut kylliksi.