tiistai 22. kesäkuuta 2010

Loppukirin neliöhinnasta

Loppukirin neliöiden hintakehitys oli yksi, mutta vain yksi asia monien joukossa, joka vaikutti Aktiivisista Senioreista erooni. Olin eri linjoilla useimpien hallituksen jäsenten kanssa. Vastustajiani oli myös rivijäsenissä. Mielestäni yhteistyökumppaneillani ei ollut todellista taistelutahtoa. Ei liioin pitkäjänteisyyttä. Minun maalaisjärkeni sanoi, että jos aloitamme hintaneuvottelut rakennusfirman esittämien lukujen pohjalta, neliöhinta ehtii vuosien kulkuessa nousta aina vain korkeammaksi ja korkeammaksi. Sillä tavalla, millä Sato meidät keksi ja sillä sinnikkyydellä, jolla se pysyi kyljessämme, meillä olisi tuntunut olevan paremmat neuvotteluasemat.

Kuten olen kirjoittanut, yritin Reijo Pesosen kehoituksesta saada touko-kesäkuussa Jaana Näröltä jonkinlaisen kustannusarvion Loppukirin neliöhinnasta. Siinä vaiheessa yhdistystä ei vielä ollut edes perustettu ja uskoimme kaikki vakaasti siihen, että yhteiskunnalle merkityksellisenä pilottina Loppukiri tulisi saamaan avustusta RAY:lta. Koska en pystynyt näkemään poliitikkojen, päättäjien ja virkamiesten päiden sisälle, en liioin poliittisten ym. kulissien taakse, en tänäkään päivänä tiedä totuutta rahoituskuvioista. Sen kuitenkin tiedän, että neuvottelut rakennusfirmojen kanssa edellyttivät sellaista erityisosaamista, jota meillä ei ollut. Sitä varten olisimme tarvinneet virkamiehiltä asiantuntemusta ja ohjausta.

Tavatessamme Eila Raikaslehdon kanssa ensimmäisen kerran kaavoittaja Mikael Sundmanin, otimme puheeksi myös neliöhinta-arviot. Siihen mennessä en ollut saanutt Jaana Näröltä kunnollista vastausta hintatiedusteluihini. Ei arvioita, ei laskelmia.Taidokkaita heittoja vain. Taitavasti Närö kiemurteli kuin mato ongenkoulussani ja toivoi pääsevänsä otteestamme. Kaipa hän koki yhdistyksestä eroni jonkinlaisena voittona. Kauan ei kuitenkaan mennyt, kun hänet - kuulemani mukaan - siirrettiin Saton toimesta muihin tehtäviin ja joku toinen jatkoi neuvotteluja.

Itsenäisyyspäivän alla 2000 Mikael Sundman arveli Loppukirin neliöhinnaksi tulevan 12.500 markkaa. Talon piti kuitenkin valmistua jo 2-3 vuoden kuluessa, mikä aika venyi sitten (tontin saamisesta laskettuna) kuudeksi vuodeksi. Sundman ei ensimmäisen tapaamisemme aikoihin uskonut enää hintojen nousevan, päinvastoin laskevan. Raikaslehto oli yllätyksekseni päinvastaista mieltä. Mutta pitikö sitä sanoa ääneen neuvotteluissa? Minun mielestäni ei.

Neliöhinnassa oli yksi tulevien erimielisyyksien aihe. Minä pidin kiinni kaavoittajan arviosta niin kauan kuin olin yhdistyksessä. Se oli taktiikkaa. Samanlaisia neliöhintoja minulle esitti seuraavana vuonna projektijohtaja Heikki Somervuo ja vielä alhaisempia suunnitteluosaston kehityspäällikkö Jussi Kautto, jota kävin loppukesällä 2001 yksin tapaamassa. Muut seniorit olivat "kesälomillaan".

Kautolla oli työhuoneensa seinällä suhdannekäyriä. "Kerro omat neliösi 11 000:lla ja yhteistilat 12 000:lla", mies sanoi. Optimistisesti mies arveli, että hinnat saattavat vielä laskeakin. Hän kaivoi esille paperin, josta ilmeni, että sosiaalivirasto oli antanut meistä hyvin myönteisen lausunnon RAY:lle. "Sinä et varmaan edes ymmärrä, kuinka merkittävä tämä lausunto teille on", hän sanoi lämpimästi.

Mutta emmehän me hyvästä lausunnosta huolimatta syksyn 2001 jaossa saaneet rahaa RAY:lta. Emmekä myöhemminkään. Uskon kuitenkin, että virkamiehissä oli optimisteja. Muistan kuinka Mikael Sundman sanoi kerran, ettemme tule saamaan RAY:lta rahaa. Hän oli lähtemässä pois luotani, kun kääntyi vielä puoleeni tokaisten: "Ette te tule saamaan sitä rahaa, paitsi... Jos te sitä saatte, se on yksin sinun ansiotasi." Se vasta oli suuri kiitos siihen astisista ponnisteluistani. Ilmeisesti mies luotti minuun. Mutta eihän hän voinut tietää, millaisten ongelmien keskellä painin.

Näihin virkamiesten kanssa käymiini keskusteluihin tukeutuen yritin yhdistyksestä eroamiseeni asti pitää optimismia yllä. En epäillyt virkamiesten arvioita tuulesta temmatuiksi. Ne olivat ainoastaan ne luvut, joita meidän piti pitää esillä. Lähtöluvut. Aktiiviset seniorit eivät kuitenkaan tukeneet ponnistelujani pitää hinnan nousua kurissa - muutamaa harvaa lukuunottamatta. Tunsin kuinka minulta vedettiin mattoa jalkojeni alla. Ne, jotka olivat samoilla linjoilla kanssani, Marja Dahlströmin jälkeen puheenjohtajaksi valittu Kaarina Hughes savusti hallituksineen yhdistyksestä ulos alkuvuodesta 2002.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti