Vielä Loppukirin neliöhinnoista

Asuntohallituksen entinen johtaja Ulla Saarenheimo, joka kiinnostui Loppukiri-hankkeestamme Färdknäppenin matkamme alla, esitti samanlaisia arvioita neliöhinnoista kuin kaupungin virkamiehet Kautto, Somervuo ja Sundman (blogini 21.6.2010).

Marraskuun 5. päivänä 2000 päivätyssä pitkässä kirjeessään Marja Dahlströmille (5.11.2000) Ulla Saarenheimo kertoi saaneensa Asuntorahaston rakennuskustannuksia koskevan tuoreen raportin. Sen mukaan rakennuskustannukset pääkaupunkiseudulla olivat syys-lokakuussa 2000 hieman vajaa 9000 markkaa asuinneliömetriä kohden. Erityiskohteissa, esim. vanhustentaloissa, rakennuskustannukset olivat noin 1000 mk/m2 korkeammat. Saarenheimo piti tuolloin varsin realistisena kokonaishinta-arviona Loppukirille 11 000 mk/m2.
Myös Vanhus- ja lähimmäispalveluliiton toiminnanjohtaja Marja-Liisa Kunnas arvioi Färdknäppenin matkamme aikana neliön hinnaksi 11.000 markkaa(Saarenheimon kirje 5.11.2000).

Sain Ullan Marjalle lähettämän kirjeen koneelleni 5.12. eli samana päivänä kun olimme Mikael Sundmanin luona Eila Raikaslehdon kanssa. Ilmeisesti olen informoinut Ullaa kaavoittajan luona käynnistämme heti, koska häneltä nyt saamassani saatekirjeessä on korjaus edelliseen neliöhinta-arvioon: "Niin Asuntorahaston raportissa olevat arviot kuin Kunnaksenkin esittämät luvut olivat todennäköisesti vanhentuneet, joten Sundmanin esittämää 12.500 markkaa voidaan varmaan pitää realistisena."

Marja Dahlström ei koskaan lähettänyt - tai edes maininnut - Ullalta saamastaan kirjeestä minulle. Miksi? Mainitsiko hän koskaan siitä muillekaan? Edes miehelleen Harrille? Tuskin. Ei ihme, että Ulla ennusti yhdistyksellämme olevan edessään suuria vaikeuksia. Eikä ihme, että nukuin päivä päivältä huonommin. Olin astunut liian suuriin saappaisiin, Marja Dahlström - jos mahdollista - vieläkin suurempiin.

Yhdistyksemme ongelmaksi muodostuivat Saton johtajan Jaana Närön suullisesti esittämät hinta-arviot, jotka keikkuivat ensitapaamisestamme lähtien huomattavasti korkeammalla kuin muiden tekemät arviot. Hänen taktiikkaansa yksinkertaisesti kuului pantata tietoja/laskelmia mahdollisimman pitkään. Se oli minusta uhkaavaa ja hälyyttävää. Pelottavaakin. Hallituksemme oli hampaaton. Me ajelehdimme. Näin jälkikäteen ajatellen tuntuu ihmeelliseltä, että yhdistys sai tontin haluamaltaan alueelta Arabianrannasta ja hanke etenikin.

Heti yhdistyksestä eroni jälkeen muistan Rakennusviestin jo maininneen Loppukiriä käsittelevässä artikkelissaan tuntuvasti virkamiesten arvioista nousseet hinta-arviot. Haastattelun oli antanut Päiviö Salo, mies jonka yhdistykseen liittymisestä alkuvuonna 2002 olin erityisen ilahtunut. Hän oli Finnairin entinen projektipäällikkö ja muistan selvästi, mitä hän melkein heti alkuunsa sanoi: teidän on opittava pilkkomaan tätä projektia.

Päiviö Salo alkoi johtaa määrätietoisesti neuvotteluja niin ARAN kuin Satonkin kanssa kesällä 2002. Mitähän olisi tapahtunut, jos häntä ei olisi ollut? Asiat olivat tuolloin aika puuroutuneessa tilassa. Minä olin täysin loppuunpalanut. Rakennustyöryhmä, johon yllättävän monet halusivat, ei ollut päässyt alkua pitemmälle. Se taidettiin perustaa useampaan kertaankin. Erotessani sitä johti yhdistyksen puheenjohtaja Kaarina Hughes, joka vuoden vaihteessa tehtävän vastaan ottaessaan oli luvannut delegoida sen jollekin toiselle.

Yllättävän lähtöni takia Aktiivisten Senioreiden hallituksen oli pakko hyväksyä Päiviö hallitukseen. Hän sai paikkani varapuheenjohtajana vaikka oli mies. Päiviö tunnusti minulle kirjeessään kesällä 2002, ettei ikinä olisi päässyt "sisäpiiriin" ilman minun yhtäkkistä eroani. Hän oli aistinut ilmapiirin: pelkistä naisista koostuva silloinen hallitus ei mielellään antanut jalansijaa pätevillekään kaksilahkeisille. Sen huomasi Saarijärveltä silloin tällöin avuksemme piipahteleva Reijo Pesonenkin. Hän aiheutti todellisen naurunremakan sanailtuaan muutaman kerran toimistossamme naisvallasta. Kansan kielellä sanottuna se oli räkästä naurua. Minä en pitänyt siitä. Minä en vihannut enkä vältellyt miehiä.

Siinä saumassa missä minä erosin, naisten oli pakko myöntää Päiviön monet taidot, mm. neuvottelijana.

Satolta Aktiiviset Seniorit saivat ensimmäisen laskelman asuinneliön hinnasta vasta huhtikuussa 2003. Hinta-arvio oli silloin 14.900 markkaa eli 2506 euroa (Loppukiri s. 94). Paljon ehti siis virrata vettä läheisessä Vantaassa ennen kuin yhdistys siihen pisteeseen pääsi, että sai laskelman. Ymmärrettävää oli, että arvio säikäytti monet Loppukiriin muutosta haaveilleet. Taloon oli valmistumassa 58 asuntoa, kesän kynnyksellä 2003 vain 36 henkeä teki varauksen asunnosta (Loppukiri s. 95).

Lopullisen neliöhinnan laskenta kesti ja kesti, kirjoittaa Sirkka Minkkinenkin kirjassa Loppukiri. Lopulliset hinnat Sato julkisti lokakuussa 2004. Silloin asuntoneliön hinta oli 2935 euroa, asukasmuutokset ja yhteistilojen irtaimisto mukaan lukien 3055 euroa (s. 124).

Talon suunnittelu- ja rakennusaikana Aktiivisissa Senioreissa oli jäseniä 80-100. Jäsenet kuitenkin vaihtuivat koko ajan. Ihmisiä tuli ja meni. Minkkisen mukaan peräti kolmannes jäsenistöstä vaihtui vuosittain (s. 131). Se panee kyllä miettimään.