Vaikenemalla ei kerrostaloja pystytetä

Monet asiat ovat jarruttaneet kirjoittamistani. Tänään ilmestyi Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla kirjoitukseni energian kulutuksesta ja säästöstä. Edellisen kirjoitukseni ilmestymisestä ei ehtinyt kulua kuukauttakaan, mitä aikaa lehti yleensä pitää rajana uuden julkaisemiselle. Energiakirjoitukseni ei kuitenkaan ole ollut ainoa hengen tuotteeni tällä viikolla. Minua kiinnostavat nyt perusterveydenhuollossa olevat ongelmat ja ratkaisut. Tätä blogiani varten en kuitenkaan taida noistä asioista kirjoittaa. Katsotaan.

Lisäksi täällä Roihuvuoressa, jonka Suomen Kotiseutuliitto valitsi vähän aikaa sitten Vuoden 2010 kaupunginosaksi, järjestetään 27.8.2010 alueen toiset kyläjuhlat. Saan juhlien merkeissä suuren joukon vieraita heti puolen päivän jälkeen, ja viiden maissa aiomme siirtyä kaduille ja kujille nauttimaan alueen taiteellisesta annista. Vieraideni joukossa on muuten useampi sellainen helsinkiläinen, johon tutustuin Loppukiri-hanketta käynnistäessäni. Toivottavasti sää ei ole perjantaina huonoin mahdollinen. Tilaisuuksia on toki sisätiloissakin, mutta keskeisenä paikkana toimii jälleen viehättävä Japanilainen puutarha.

Yhdistys kasvaa
Sitten Loppukiri-hankkeeseen. Ongelmat Aktiivisissa Senioreissa tulivat moninaisemmiksi, kun ihmisiä tuli sankoin joukoin mukaan ensimmäisen lehdistötilaisuuden jälkeen alkuvuonna 2001. Jäseniä saatiin lyhyessä ajassa enemmän kuin olisi kokonaisuuden kannalta ollut vielä tarpeellista. Monet passiiviset rivijäsenet eivät varmasti koskaan yhdistyksen ongelmista edes kuulleet, saati keskustelleet, mutta minun arkeani ne vaikeuttivat suunnattomasti.

Ympäristöministeriön Peter Fredriksson ennakoi kokeneena miehenä hyvissä ajoin tulossa olevia ongelmia, samoin Asuntohallituksen entinen johtaja Ulla Saarenheimo. Kerran kun seisoin tavaratalon vaateosaston sovituskopissa, Peter soitti ja varoitti: "Kokemuksesta tiedän, että rakennushankkeissa pitää olla tarkkana. Kun tällainen Loppukirin kaltainen projekti ohjautuu väärälle raiteelle, sitä ei mikään pysäytä." Soittikohan Peter minulle tuolloin vain tämän yhden asian kertoakseen? Muuta en puhelinkeskustelusta ilman muistiinpanojani muista.

Juuri sillä hetkellä väärästä raiteesta ei ollut pelkoa, mutta tiesin mitä mies tarkoitti: seikkalin aivan tuntemattomassa maastossa, lähes yksin. Asiat ja käsitteet olivat vieraita, neuvottelukumppanini puhuivat hebreaa. Muistan kuinka erään Satossa käymämme neuvottelun jälkeen yritin tavoittaa puheenjohtajaamme. Olisin halunnut vaihtaa ajatuksia kuulemastani ja kokemastani. Marja Dahlström ei ollut kotona, Harri Dahlström antoi niin kalsealla äänellä vastauksensa, etten hänen mielipiteitään enää koskaan kaivannut. Vastauksessaan Harri viestitti, että koska minä olin ollut neuvottelussa, mutta hän ei, minun pitäisi asia tietää, ymmärtää ja hallita. Kerrottakoon niille, jotka eivät vielä sitä tiedä, että kaikkina niinä vuosina, jotka hankkeessa mukana olin, lobbasin noin 200 virkamiestä, päättäjää ja vaikuttajaa ja soitin satoja - jos en vallan tuhansia - puheluja. Laiska en siis ollut. Harri Dahlströmin panos sen sijaan oli keväästä 2001 lähtien heiluttaa puheenjohtajan nuijaa kaksi kertaa vuodessa. Vuoden 2000 aikana häön ei tehnyt mitään. Anteeksi, sitten oli tietysti se yhteydenotto prof. Mirja Salkinoja-Saloseen koskien Arabianrannan maapohjan saastumista.

Tiedonkulku takkuilee, vaikeuksia povataan
Ulla Saarenheimo povasi jo joulun alla 2000 yhdistyksellemme koituvan suuria vaikeuksia heikon puheenjohtajamme takia. Marja Dahlström oli ensimmäiseltä Färdknäppenin reissultamme palattuamme haudannut Ullalta saaman informatiivisen kirjeen papereihinsa toimittamatta sitä minulle tai vastaamatta Ullalle. Lukikohan Marja kirjettä koskaan? Vai kävikö läpi hätäisesti ymmärtämättä sanomaa? Asiat, joista Ulla kirjoitti, olivat kuitenkin ajankohtaisia ja tärkeitä. Lisäksi hän oli nähnyt selvästi vaivaa kaivaessaan avuksemme tilastotietoja rakennusalalta, mm. sinä vuonna valmistuneiden talojen neliönhinnoista. Numeroja tarvittiin neuvotteluissa. Mielestäni Marjan puheenjohtajana olisi pitänyt paitsi kiittää Ullaa tämän oma-aloitteisesta aktiivisuudesta myös toimittaa kirje välittömästi minulle, joka olin varapuheenjohtaja ja tein hankkeessa moninkertaisesti sen mitä hän. Niin ei tapahtunut. Sain kirjeen luettavakseni vasta viikkojen jälkeen Ullan otettua minuun ensin yhteyttä. Tottahan häntä moinen vaikeneminen kummastutti. Olihan kysymys sentään monien miljoonien hankkeesta.

Keskustelua ei synny
Aktiivisissa Senioreissa ei paljoa keskusteltu. Jos ei aukaise suutaan, ei sano mitään tyhmääkään. Epäilemättä vaikeneminen on joissakin tapauksissa viisastakin, mutta ei sillä lailla kerrostaloja pystytetä. Minulle jäi puhujan rooli - valitettavasti. Pirkko Tarvainen arvosteli puhetulvaani eroni kynnyksellä. Aihetta varmasti oli, mutta eikö hänkään huomannut, että puhuin paljon, koska olin paniikissa. Palaan noihin loppuaikojen tunnelmiini myöhemmin.

Väärässä paikassa suunsa avaamisesta voin kertoa esimerkkinä Anita Wetterstrandin päivittelyn yksiöiden neliönhinnoista. Olimme keväällä 2000 kiinteistövirastossa tapaamassa tonttiasiamies Tuomas Kivelää. Yritin tavoittaa Anitan jalan pöydän alta pysäyttääkseni hänen ihmettelynsä, miksi yksiön neliöhinnat ovat kautta linjan perheasuntojen neliöhintoja kalliimpia. Seniori piti sitä pelkkänä sinkkujen kiusaamisena. Hän ei siis ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että asuinneliöiden hinnanmuodostuksessa kylpyhuoneella ja keittiöllä on suurempi vaikutus pienen asunnon hintaan kuin suuren.

Tuo Anitan puhe ei kai loppujen lopuksi paljoakaan voinut yhdistystä neuvottelukumppanina vahingoittaa. Paljon raunioittavampia olivat entisen luokkatoverini Terttu Putilan huomautukset vv. 2001-2002. Minulle ei koskaan selvinnyt niiden laukomisien todellinen tarkoitus, motiivi. Halusiko Terttu ainoastaan heittää kiviä tielleni? Loukata? Saatoin ärsyttää häntä. Olimme niin erilaisia - kuin yö ja päivä. Tiesin kuitenkin jo hyvin varhain, ettei Terttu kovin vakavasti Loppukiriin muuttamista harkinnut. Hänelle ei myöskään merkinnyt mitään se, kuinka korkeiksi Loppukirin neliönhinnat nousisivat. Hänen ei pitkään eläkkeellä olleena entisenä yrittäjänä tarvinnut monien muiden senioreiden lailla miettiä, riittäisivätkö entisestä asunnosta saadut rahat Loppukiriin muuttoon. Tärkeämpää kuin Loppukiriin pääseminen hänelle oli pysyä yhteisön toiminnassa mukana. Monien muiden senioreiden tavoin hänkin oli yksinäinen ja tarvitsi verkostoja.

Terttu ei koskaan muuttanut yhteisölliseen senioritaloon. Hän osti Arabianrannasta läheltä Loppukiriä yksityisiltä markkinoilta asunnon. Toivottavasti hän nyt kykenee hyötymään Aktiivisten Senioreiden jäsenyydesta ja nauttimaan talon yhteisöllisyydestä. Hän voi esimerkiksi arkipäivisin käydä Loppukirissä aterioimassa ja tapaamassa tuttuja.