Puheenjohtajamme ei ollut shakin pelaaja

Aktiivisista Senioreista eroni jälkeen kirjoitin Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajan Pirkko Lahden kehoituksesta kokemuksistani Loppukiri-hankkeessa. Pirkko tosin pyysi pariakymmentä sivua, mutta minä kirjoitin liki sata (blogini 9.1.2010). Kirjoitin nuo sivut todella lyhyessä ajassa.

Kirjoitusprosessini aikana muistikuvani vuosien 1999-2002 ongelmista ja iloista vyöryivät tajuntaani. Sehän oli tarkoituskin. Kun yhdestä ongelmasta olimme hankkiutuneet eroon, heti kohta ilmeni uusi. Tällainenhan on tuttua perheiden parissa työskenteleville terapeuteillekin: kun yhteisössä yksi pääsee eroon esimerkiksi alkoholi- tai muusta riippuvuudestaan, toinen alkaa vuorostaan oireilla. Claes Andersson kirjoitti aiheesta aikoinaan Perhe-nimisen näytelmänkin. Ehkä tällainen dynamiikka on lujasti kiinni suomalaisten arjessa, kuuluu elämään.

Nautintoaineet eivät kuitenkaan olleet aktiivisten senioreiden ongelma. Viinilasi yhdessä silloin tällöin olisi ehkä tehnyt meille hyvääkin.

Ensimmäinen puheenjohtajamme Marja Dahlström pesi asemastaan huolimatta kätensä ristiriidoistamme. Hän ei kokenut, että asioihin puuttuminen tai ongelmien selvittely olisi kuulunut hänelle puheenjohtajana. Hän vältti vaikeista asioista puhumista. Marjalla oli tarve miellyttää, laasta ongelmat maton alle. Kauhukseni minulle selvisi sekin, että jos joku kääntyi hänen puoleensa yhdistystä vahingoittavinekin ajatuksineen, hän yllättävän usein valitsi sen tien, joka oli lyhyellä tähtäimella tarkasteltuna helpoin. Hän ei nähnyt pitkälle siirtojen taakse, hän ei ollut shakin pelaaja.

Niinpä minä kuulin vasta jälkeenpäin niistäkin valitettavista tapauksista, joissa Marja Dahlström oli valtuuttanut melko uusia - hallituksen ulkopuolisia - jäseniä menemään yksin Satoon neuvottelemaan. Ilmeisesti neuvottelumme eivät tulokkaiden mielestä edenneet riittävän nopeasti. En tänä päivänäkään tiedä, mitä noissa tapaamisissa puhuttiin.

Korostin hankkeessa alusta lähtien jo ennen yhdistyksen perustamista sitä, että neuvotteluissa piti Aktiivisista Senioreista olla paikalla aina useamman ihmisen. Syynä tähän päätökseeni oli se, että meiltä puuttui rakentamista koskevien ratkaisujen tekemisessa paitsi asiantuntemusta, myös kokemusta ja sitoutuneisuutta. Näin oli varsinkin alkuaikoina. Joukkomme ei silloin kuulunut yhtään arkkitehtia, ei juristia, yksi insinööri piipahti jäsenistöön muutamaksi kuukaudeksi (blogini 28.3.2010. Juristeja tuli myöhemmin, mutta minun aikanani heistä ei ollut yhdistykselle apua. Suoma Karjalainen, joka oli Kemiran lakinainen, liittyi alkuvuodesta 2001 joukkoihimme vielä työelämässä ollessaan eikä ilmeisesti siinä vaiheessa halunnut rasittua vapaaehtoistyöstä.Hallitukseen tulosta hän silloin kieltäytyi. Myöhemmin kuulin, että eläkkeelle jäätyään hänen äitinsä tarvitsi häntä. Suoman panos on sittemmin kuitenkin ollut Aktiivisissa Senioreissa merkittävä. Tiettävästi hän kuuluu siihen ryhmään aktiivisia senioreita, joka nyt rakennuttaa Helsingin Kalasatamaan "Loppukiri Kakkosta".

Sihteerimme oli valmistunut Helsingin Kauppakorkeakoulun kirjeenvaihtajalinjalta, mutta käytti ekonomin titteliä. Hän oli menestynyt hyvin yksityisyrittäjänä ja jäänyt eläkkeelle todella varhain, mutta en minä kyllä allekirjoita Marja Dahlströmin lausetta hänestä. Terttu Putilalla oli Marjan mielestä "teoreettista ja käytännön kokemuksen tuomaa taloudellisten realiteettien tajua, ja hän toimi alusta lähtien ryhmän sihteerinä ja taloudenhoitajana" (Loppukiri s. 33). Mitä Marja tarkoittaa sanoilla alusta asti? Anita Wetterstrand kirjoitti kaikki pöytäkirjamme, tosin todella niukat, ennen yhdistyksen perustamista. Terttu ehti vain pariin tapaamiseen ennen yhdistyksen perustamista (blogini 14.3.2010 ja 28.3.2010).

Taloudellisia neuvoja Terttu ei pystynyt antamaan. Kun minä pyysin häneltä laskelmia siitä, miten mahdolliset hakemamme tuet vaikuttaisivat tulevien asukkaiden laina- ja asumiskustannuksiin, sain todella naiveja vastauksia. Terttu ei ilmeisesti edes ymmärtänyt kysymystäni. Mielikuvituksen ja luovuuden puutettako? Olen tullut siihen tulokseen, että tuo Marjan määrittelemä taloudellisten reaaliteettien taju oli kantona kaskessani mm. Saton kanssa neuvotellessamme. Palaan noihin kantoihin lähemmin myöhemmin. Ekonomiltamme puuttui nimittäin täysin yhteiskunnallinen näkemys ikääntymiseen. Loppukiriä hän ei myöskään nähnyt yhteiskunnallisesti merkittävänä hankkeena.

Rahaa ei alkuaikoina ollut edes postimerkkeihin
Ollakseni rehellinen minun on tunnustettava, että Tertusta oli minulle Loppukiri-hankkeessa enemmän haittaa kuin hyötyä. Hän ei ollut aidosti kiinnostunut s i i t ä yhteisöllisestä senioritalosta, jota minä olin puuhaamassa. Taloudenhoitajan titteli on yliampuva siinäkin mielessä, että aktiiviset seniorit olivat vv. 2000-2001 köyhiä kuin kirkon rotat.

Ystäväpiirissäni on henkilö, joka on varoittanut minua kertomasta seuraavaa. Kerronpa kuitenkin, koska se kuvastaa hyvin sitä, millaisissa olosuhteissa yhdistystä ja hanketta käynnistin. Ja olenhan luvannut olla rehellinen ja kertoa mahdollisimman paljon.

Marja antaa Loppukiri-kirjassa ymmärtää, että Aktiiviset Seniorit lähetti aika lailla esittelymateriaalia postitse vv. 2001-2005 (Loppukiri s. 60). Hän ei näytä muistavan tai ei halua muistaa - vai eikö ole koskaan tiennytkään - että minä postitin jo vuonna 2000 aika kasan kirjeitä hankkeestamme kiinnostuneille virkamiehille, poliitikoille ja tutkijoille. Postimerkit olisivat tehneet aika loven kukkarooni, mutta keksin ratkaisun, josta ainakaan äitini ei olisi ylpeä, jos eläisi. Minä ajattelin tarkoituksen pyhittävän keinot, joten keinoni oli tämä: kävin tasaisin väliajoin läpi radiokuuntelijoiden Yleisradioon lähettämää postia. Sieltä sain leimaamattomia postimerkkejä, eikä minun siis ainakaan postimerkkien puutteesta tarvinnut kitsastella kirjeenvaihdossa.

Muutaman kerran muistan noihin aikoihin ihmetelleeni, miksi ketään aktiivisista senioreista ei kiinnostanut, miten minä yhdistyksen käyttövaroja hankin. Kukaan ei kysynyt: omasta pussistako otat? Palaan myöhemmin yhdistyksen varainhankintaan.

Jos en tietäisi, että ihmisten vaihtuvuus Aktiivisissa Senioreissa oli lähtöni jälkeenkin - aina talon valmistumiseen asti - erittäin suurta (mm. Loppukiri s. 131 ja s. 206) ja että ns. yhteisöllisyys on ollut talossa hakusessa (mm. Loppukiri s.218), voisin kuvitella itseni syylliseksi kaikkiin alkuaikojen ihmissuhdeongelmiin. Talosta on kuitenkin tihkunut koko ajan korviini sen verran tietoa, että voin elää tässä mielessä puhtaalla omallatunnolla.