Vielä isonvihan aikaisista ihmiskohtaloista

Palaan vielä isonvihan aikaisiin ihmiskohtaloihin. Kaikille Venäjälle orjiksi viedyille ei käynyt niin hyvin kuin esi-isälleni Jaakko Puustille ja Sakari Topeliuksen Koivu ja tähti -sadun lapsille. Kustaa H. J. Vilkunan "Paholaisen sodassa" (Teos 2006) yhdeksi keskeiseksi henkilöksi nousee Kustaa Lillbäck, jonka isä oli Iin ja Pudasjärven nimismies. Venäjälle pakotettaessa (1715) poika oli viidentoista. Hänen kaksi veljeään jäivät vangeiksi heti kotinurkilla, mutta Kustaa ehti hiihtää ennen kiinnijäämistään viisikymmentä kilometriä ratsastavat kasakat kintereillään.

Rajuilla otteilla Kustaa kastettiin ortodoksiksi ja kasvatettiin "ryssienrengiksi". Hänestä koulutettiin armeijan tulkki, ja seuraavana vuonna hän oli jo Suomessa tekemässä venäläisten mukana julmuuksiaan: rosvoamassa, kiduttamassa ja murhaamassa siviilejä. Muutamassa kuukaudessa hänestä tuli pahamaineisin sotarosvo Pohjanmaalla. Kustaa Lillbäckin elämä päättyi (1721) vain vähän päälle parikymppisenä Tukholmassa, missä hänen rikoksiaan ennen sitä ehdittiin puida 2,5 vuotta oikeudessa.

Samoihin aikoihin kun Kustaa Lillbäck veljineen jäi venäläisten vangiksi, saman kohtalon koki myös heidän serkkunsa Kristoffer Toppelius. Hänen elämänsä kulki kuitenkin toisenlaisia raiteita. Hän palasi Venäjältä Suomeen ja suuntasi kulkunsa edelleen Tukholmaan, mistä löysi kaupungin pyykkirannasta äitinsä. Tämä tarina kulkee perimätietona. Kristoffer Toppeliuksesta tuli myöhemmin Oulun kaupungin tullikirjuri ja kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen isä. Koko Suomen kansan tuntema satusetä Sakari Topelius, joka kirjoitti sadun Koivusta ja tähdestäkin, oli Kristofferin pojanpojanpoika.

Kustaa H. J. Vilkunalta on loppuunmyytyjen isostavihasta kertovien kirjojen ("Viha" ja "Paholaisen sota") lisäksi ilmestynyt kolmaskin teos "Neljä ruumista" (Teos 2009). Se pohjautuu samaan tutkimusaineistoon kuin edellisetkin kirjat.

Seuraavalla kerralla palaan 2000-luvulle...