Seuraavana kopioituna se kirje, jonka lähetin Aktiivisten Senioreiden hallituksen jäsenille saatuani Eila Puotilalta useamman sävyltään negatiivisen viestin. Ratkaiseva kimmoke kirjeeni lähettämiseen oli kuitenkin Eilan jokaiselle hallituksen jäsenelle lähettämä kirje, jonka viime kerralla (22.9.) julkistin. Siis tässä minun kirjoittamani impulsiivinen tuotokseni, joka aiheutti myrskyn vesilasissa:
Hei, olipa hyvä että saan mahdollisuuden vastata sähköpostitse niin jää sekä Eilan kirje että tämä minun vastaukseni arkistoon seuraavien sukupolvien tutkailtavaksi. E n s i n n ä sanon sen, että on melkeinpä sääntö - eikä siis poikkeus - että Eila nousee takajaloilleen ehdotinpa tai teenpä minä mitä tahansa. Jos Eila olisi kuulunut edelliseen hallitukseen, tontti olisi jäänyt saamatta, samoin moni muu asia tekemättä Loppukiri-hankkeen toteuttamiseksi.
T o i s e k s i kerron miksi rupesin kiirehtimään seuraavaa seminaaria ilman hallituksen virallista päätöstä. Hallitus oli alkuvuodesta 2002 pistänyt minut varainhankintaryhmään, kaiken lisäksi vetäjäksi. Käsittääkseni oli päätetty, että näitä rahankeruuseminaareja pidetään, mutta sitä ei voi etukäteen tarkalleen päättää, millaisia niistä tulee. Terttu Putila totesi kuitenkin passiivia käyttäen pari viikkoa sitten, että seuraavan seminaarin valmistelemiseen on varattava enemmän aikaa kuin mitä huhtikuun 19. päivän seminaariin jäi. Tietäen sen tuntimäärän, minkä seminaari "Miten suuret ikäluokat tulevaisuudessa asuvat" meille teetti - ainakin minulle ja sisarelleni Kaisulle - haluan delegoida seminaarin valmistelemisen suuremman joukon tehtäväksi.
Koska minä sain puhuttua ilmaisen tilan edellistä rahankeruuseminaaria varten, tiedän kokemuksesta kuinka hyvissä ajoin ja pitkällä tähtäimellä näitä seminaaritiloja on ruvettava pyytämään. Myös niille, jotka voivat tiloista jotain maksaakin, jonotusaika on pitkä - puhumattakaan niistä, jotka meidän laillamme pyytävät tiloja ilmaiseksi. Kuten hallituksen kokouksessa sanoin, tilan saaminen marraskuulle ei nytkään ollut itsestään selvää. Se vaati LEL:n viestintäpäällikön motivoimista. Ennen kuin soitin LEL:iin, istuin MarjaDahlströmin ja Sirkka Minkkisen kanssa vaihtamassa ajatuksia viinilasin ääressä ja siellä marraskuu ja LEL:ltä luvatut tilat olivat puheenaiheena. Samoin keskustelussa mainittiin kuukausikokouksiinkin puhujiksi lupautuneet psykologi, luennoitsija, tietokirjailija Tony Dunderfelt ja prof. Sirkka-Liisa Kivelä, joille kuukausikokousten ajankohdat eivät ole sopineet mutta joille nyt ehdottamani varainkeruuseminaari marraskuussa sopisi. Näitä poikkeuksellisen valovoimaisia puhujia sekä LEL:n ilmaista seminaaritilaa on mahdoton saada kokoon muutaman kuukauden varoitusajalla. Siksi minä olin aikaisin liikkeellä, siksi minä entisiltä haastateltaviltani Tonylta ja Sirkka-Liisalta suostumukset saatuani soitin välittömästi LEL:iin sekä myös Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajalle Pirkko Lahdelle. Tässä ja nyt voin jo sanoa, että jos nyt soittaisimme uuden kierroksen näille ilmaiseksi lupautuneille ihmisille, uusia esteitä olisi jo voinut tulla ja vaatisi taas todella paljon työtä ja aikaa saada sama ajankohta sopimaan kaikille kolmelle puhujalle ja lisäksi LEL:lle.
Siis yhdistyksen ja hallituksen - ja ennen kaikkea itseni - parasta ajatellen ryhdyin asialle heti. Minullakin on yksityiselämää ja omat rajoittavat aikatauluni. En voi olla Aktiivisten Senioreiden käytätettävissä ympäri vuorokauden. Haluan myös päästä tänä kesänä huomattavasti helpommalla kuin viime kesänä, jolloin seniorit kaikkosivat mökeilleen ja ulkomaille ja minä jäin melkein ainoana Helsinkiin.
K o l m a n n e k s i kerron tässä e-mailissani asioita, jotka olin toivonut voivani jättää kertomatta näin sähköpostitse, mutta jotka nyt Eilan kirjeen saatuani haluan kaikkien tietävän. En halua pitää niitä sisässäni energiaani syömässä. Myönnän, että Eila on ollut hyvin halukas yhteistyöhön kanssani. Esimerkiksi kun viime vuoden lopulla kerroin suunnittelevani joulun ja uuden vuoden väliin vapaamuotoista tilaisuutta kotonani, Eila oli ainoa joka aktiivisesti osoitti kiinnostuksensa järjestelyäni kohtaan ja lähetteli sähköviestejä. Tilaisuus jäi pitämättä. Marraskuussa, kun Ryhmätyö ry:n 40-vuotisjuhlat olivat ajankohtaiset, sain tilaisuuteen kutsun toimittajana. Kun Eila kuuli kutsusta, hän pyysi päästä mukaan. Kauhistuin. En ole koskaan käyttänyt toimittajan asemaani tällä lailla väärin. En ole koskaan vienyt sen kummemmin lapsiani kuin ystäviänikään tällaisiin tilaisuuksiin, vaikka tiedän monien kollegoideni tekevän niin. Pyytäessään päästä mukaani Eila osoitti, ettei tunne minua. Vielä pahemmin hän vinksahti ollessamme Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen tutkijan Mervi Lehdon luona. Mukana oli myös Heikki Kettunen, jonka olin halunnut paikalle hänen ATK-asiantuntemuksensa takia. Eila taas itse pyysi päästä mukaan. Tilaisuuden ollessa loppumaisillaan Eila alkoi puhua siitä, kuinka Aktiivisten Senioreiden hallituksen jäseniä on pian jäämässä eläkkeelle ja työstä erotessaan he jäävät ilman internet-yhteyksiään. Eila johdatteli sanoja tavalla, josta ei ollut epäilystäkään: hän halusi ilmaiset koneet pian eläkkeelle jääville eli Sirkka Minkkiselle ja itselleen. Ja minä kuulemma voisin tehdä juttua siitä firmasta, joka koneet lahjoittaisi. Pöyristyttävää! Pidin sitä aikamoisena kähmintänä - etten sanoisi huoraamisena, jota ilmaisua olen kuullut ammattikuntani muutamien ihmisten tällaisen tilanteen yhteydessä käyttävän.
Eilasta hallituksen työskentely on syöksähtelevää. Edellinen hallitus on saanut kohtuuttomasti moitteita työskentelytavoistaan ottaen huomioon, mitä se sai aikaiseksi. Kaikkihan tuloksia ihmettelevät: virkamiehet, tutkijat, poliitikot. Nyt Eila jatkaa uudenkin hallituksen arvostelemista, vaikka sekin on saanut paljon aikaiseksi. Kädet helmassa emme ole istuneet. Nimenomaan haluan esittää tässä ihailuni Karinalle, joka tekee uutterasti perusteellista työtä. Me edellisessä hallituksessa töitä paiskineet tiedämme sen. Mutta me Marja Dahlströmin kanssa tiedämme myös tehneemme arvokasta työtä. Liian paljonko, liian lyhyessä ajassako? Kyllä minulle on koko ajan riittänyt tasaiseen tahtiin töitä ja tehtäviä, mutta muistelen edellisessä hallituksessa muutaman jäsenen hämmästyksekseni todenneen, että "eihän tässä ole kiirettä ennen kuin..." Se ei mielestäni pitänyt paikkaansa. Väkisin puurtamista? Väsymystä? Kyllä kai. Jos on vaikeista asioista kysymys ja pitää saada aikaan jotakin muutakin kuin pöytäkirjoja ja liturgista puhetta, väsymys on ansaittua. Turhautuneisuus? Ehkä sitäkin. Mistähän se tulee itse kullekin? Eila kirjoittaa, että kaksi jäsentä on hallituksesta eronnut ja kolmas uhannut erolla. Minä en ole Arja Jääskeläisen enkä Heikki Sirénin eroa aiheuttanut, hallituksen toiminta kyllä. Pirkko Tarvaisen eron sentään estin. Vai miten se meni? Turha näistä eroista on puhua enää tässä vaiheessa. Kaarina Hughes osoitti suurta rohkeutta ehdottaessaan aikanaan johtokuntaan Arjaa, jota ei alkujaan kovin helposti joukkoomme hyväksytty. Uskon, että Arjan piipahtamisella hallituksessa oli tarkoituksensa. Minulle hän oli tärkeä. Minä pidän häntä omana hengenheimolaisenani ja pidämme edelleen yhteyttä hänen erostaan huolimatta. Harvinaisen rehellinen ja suorapuheinen ihminen. Peloton. Hänen piti tulla tänään luokseni käymään, mutta Suvi-Anne Siimeksen tapaaminen eduskunnassa ajoi meidän treffien yli. Siispä Arja tulee luokseni ensi viikolla.
Mitä tulee Eila Raikaslehtoon, meidän välillä ei ollut luottamusta. Hän istui hetken hallituksessa ja työskenteli muutamassa työryhmässä mutta erosi aika pian. Luottamus todellakin puuttui ja sitähän pitäisi olla ihmisten välillä, jotka tällaista hanketta puuhaavat. Olen kirjoittanut Eilasta useampaankin kertaan, enkä rupea nyt asioita kertaamaan. Eila Puotilankin suhteen olen menettänyt luottamukseni. Valtaosa hänen aloittamistaan asioista lopahtaa. Kokoustiloja hän ei onnistunut koskaan hankkimaan, vaikka kovasti ja pitkään yritti. Annalan tilaisuuksissa, joita hän järjesti, on ollut yleisökato. Tutustumismatkasta Tampereen senioritaloihin ihmisiä ei saatu kiinnostumaan ja niin hanke siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Siikarantakin poti osanottajapulaa ja tuli kohtuuttoman kalliiksi antiinsa nähden. Kysymys on minun mielestäni ollut huonosta markkinoinnista. Myös kotisivujen hyödyntäminen on jäänyt kesken Eilan mahtipontisista sanoista ja hallituksen asiattomasta arvostelusta huolimatta. Eilalle sanoisin: enemmän tekoja, vähemmän sanahelinää. Hänhän puhuu niin paljon yhteisöllisyydestä. Missä hänen yhteisöllisyytensä on? V i e l ä : Miksi seminaarin valmistelijat pitäisi valita hallituksen ulkopuolelta? En vastusta jos siellä on kapasiteettia, mutta ihmisissä joita emme tunne on vaaransa. Tutustuminen uusiin ihmisiin ei ole tapahtunut toivotulla nopeudella. Syynä on ainakin omalta osaltani ollut yletön kiire. En ole voinut revetä joka paikkaan.
Missään tapauksessa en halua hallituksesta pelkkää kumileimasinta, enkä myöskään hallituksen tilaisuuksista ikäviä kuivia istujaisia, joissa vain yhdensortin huumorille on tilaa. Kiitos Britta Ljundellille hallituksen kokoukseen osallistumisesta. Ehdin jo muutamalle ihmiselle kertoakin, että Eila Puotila ei ollut niin hyökkäävä minua kohtaan kuin yleensä ja että se ilmeisesti johtui Brittasta.
Haluan vielä kertoa sen, että Eila joka työssä ollessaan käytti hyvin paljon aikaa päätteensä ääressä, on sulostuttanut minun elämääni myös sellaisilla kirjeillä, jotka hän on lähettänyt ainoastaan minulle. Ne ovat ikävää luettavaa. Kuvittelen, että kun sellaisia tulee useampi, monet ihmiset saattaisivat jopa nostaa niistä oikeusjutun. Viimeisessä hän kirjoitti rustaavansa kirjettä silläkin uhalla, että siitä mahdollisesti seuraa jotakin. Mitähän? En vastannut siihen. Mutta olen näyttänyt kirjeen ja keskustellut asiasta psykologi-ystäväni kanssa. Toivon nyt, että Eila jättää minut rauhaan ikävältä sanahelinältään ja tuloksettomalta kritiikiltään. Kuten hallituksen kokouksissa olen useampaan kertaan sanonut, ihminen on kokonaisuus. Myös sellaiset luonteenpiirteeni, joita jotkut teistä eivät voi sovinnaisina tai kateellisina tai muista syistä hyväksyä, ovat osa minua. En aio luopua niistä. Ilman tiettyä rämäkkyyttä, jota jotkut teistä minussa arvostelevat, Loppukiri-hanke olisi jäänyt alkion asteelle. Samoin monet muutkin - tosin pienemmät - projektini.
Elämässä ei voi poimia pullasta pelkkiä rusinoita. Silottelun ja selän takana puhumiseen minä en usko.
Terv. Anna-Liisa
Onhan tämä pitkä ja välillä vaikeastikin luettava kirje. Hiukan olen sitä muuttanut helpottaakseni ymmärtämistä. Sanoma on kuitenkin sama, joka räjäytti pankin. Seuraavalla kerralla näette, miten Kaarina Hughes minulle vastasi - ja aiheutti samalla koko muu Aktiivisten Senioreiden hallitus tukenaan minun yhdistyksestä eroamiseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti