Mihin meillä oli kiire?

Mitä pitemmälle kevät 2002 eteni, sitä niukemmin kirjasin Aktiivisten Senioreiden tapahtumia "päiväkirjaani". Sen sijaan kirjoitin ja sain pitkiä kirjeitä läheisiltäni. Niissä sivusimme toistamiseen yhdistyksen tilaa.

 

Eila Puotilan aloittama takaa-ajoni oli käynnistynyt heti naisen tultua valituksi Aktiivisten Senioreiden hallitukseen loppuvuodesta 2001. Minä en ollut valintahetkellä vakuuttunut Eilan kyvyistä hallituksen jäsenenä, mutta Sirkka Minkkinen oli toista mieltä. Sirkan mielestä nimenomaan hänen sydänystävänsä kyvyillä ja taidoilla oli käyttöä yhdistyksessämme. Voihan olla, että Sirkka ajattelee edelleen niin. Tukihan Eila Sirkankin tavoitteita. Minun mielestäni Sirkka on taktikoimisen mestari, joka pelaa varman päälle. Idearikkaana tai luovana en häntä nähnyt.

 

Olisin myös halunnut vaihtaa Terttu Putilan johonkin hankkeeseemme enemmän sitoutuneeseen ihmiseen, mutta ajatukseni eivät saaneet vastakaikua. Koko talven 2001-2002 minulla oli tunne, että Tertulla oli vain yksi päämäärä: saada rakennuttasjasopimus Saton kanssa mahdollisimman nopeasti kirjoitettua. Kiire, kiire, tulipalokiire! Mutta mihin meillä oli kiire? Talo valmistui lopulta vasta keväällä 2006 ja sopimus Saton kanssa allekirjoitettiin vasta eroni jälkeen joulun alla 2002. Neuvottelut saattoi päätökseen silloinen puheenjohtaja Päiviö Salo, joka oli Herran lahja yhdistykselle - ja ennen kaikkea Loppukirin nykyisille asukkaille.

 

ATK-opettaja (?) Heikki Kettunen, joka vaimoineen asuu nyt Loppukirissä, oli yhdistyksen nuorimpia toimivia jäseniä. Hän oli jäänyt työttömäksi opettajan toimestaan ja oli lisäksi mukana vihreässä liikkeessä. Vaikka Heikki istui samassa työryhmässä Eila Puotilan kanssa, minä sain vasta loppukeväästä tietää Heikin poliittisesta urasta.

Miksi Eila ei kertonut siitä - ainakaan minulle? Aktiivisten Senioreiden olisi minun mielestäni pitänyt hyödyntää Heikin kokemusta ja suhteita. Kaipasimmehan toimivia verkostoja todella kipeästi. 

 

Yritin saada Heikille tilaa yhdistyksessä. Ilmeisesti hänellä olisi ollut kapasiteettia aktiiviseen toimintaan, mutta muistan kuinka hallituksessa istuvat naiset tyrmäsivät ehdotukseni toistamiseen. Äänekkäimmin Heikkiä arvosteli Terttu Putila, milloin mistäkin pikkujutusta, kuten tapaamisesta myöhästymisistä. Tertun suusta kuultuna se tuntui epäoikeudenmukaiselta. Terttu itse oli usein poissa hallituksen kokouksista, koska vietti pitkiä aikoja Lapissa ja Algarvessa. Jossakin vaiheessa hän myös törmäsi etelänmatkallaan löytökoiraan, jonka toi Suomeen. Häiriintynyt koira terrorisoi kuukausia yhdistyksen kokouksia, koska emäntä ei voinut lemmikkinsä takia viipyä Helsingin keskustassa kuin hetken. Kuten olen sanonut, koira olisi tarvinnut psykiatrin. Mutta niinhän minäkin olisin tarvinnut. Elin sietämättömissä paineissa.

 

Minulla on muistikuva Päiviö Salon kanssa käymästäni puhelinkeskustelusta joskus vuoden 2002 vuosikokouksen jälkeen. Silloin hallitukseen kai valittiin Päiviön lisäksi pari miestäkin. Heikki Kettunen ja joku toinen? Kuten olen pariinkin otteeseen kirjoittanut Aktiivisissa Senioreilla ei kuitenkaan ollut tilaa miehille. 

 

Siihen aikaan kun Loppukiri-hanketta käynnistettiin, Suomessa ei vielä ollut tapana puhua ja kirjoittaa miesten syrjinnästä, ei liioin yhteisöissä tapahtuvasta raadollisesta kiusaamisesta. Kaikki se pahuus, mikä ihmisessa voi piillä, oli syvällä tavoittamattomissa. Puhuttiin mieluummin vuoden 1918 sodan aikaisista raakuuksista ja torjuttiin keskustelu tämän päivän julmuuksista.

 

Suoraan sanoen: minua kuvottaa se keskustelu, mitä mediassa tällä hetkellä käydään 8-vuotiaan helsinkiläistytön kuolemaan johtaneesta kiusaamisesta ja kurittamisesta. Aivan kuin tyttö olisi asunut aivan toisella planetalla kuin hänen sukulaisensa, naapurinsa, leikkitoverinsa, viranomaiset koulusta sosiaalitoimeen  ja lastensuojeluun. 

Muttra median palkkalistoilla on tietysti koko loppukesän ollut tyytyväisiä toimittajia, kun saavat suuria otsikoita ilman mitään varsinaisia ponnistuksia. Raakuus ja julmuus myyvät, ei tule lehtikuolemia eikä lomautuksia