lauantai 8. syyskuuta 2012

Mielipiteeni



Kommentoin heinäkuun puolessa välissä HS:n Mielipide-sivulla uutista, joka kertoi pään ja kaulan syöpien hoidossa menestyksellä käytetystä VTT:n reaktorista. Laitetta oltiin poistamassa käytöstä. Vaadin järkevää selitystä suunnitelmalle. En saanut toivomaani vastausta. Pari päivää sitten kerrottiin kuitenkin uutisissa, että viisikymmentä vuotta menestyksellä käytettyä reaktoria ei aiotakaan poistaa käytössä. Sadat potilaat saavat siitä siis jatkossakin hyödyn.
Mitä opimme tästä? Sen minä ainakin opin, että HS:n Mielipide-sivulle kannattaa kirjoittaa tärkeistä aiheista. Tässä heinäkuun puolessa välissä julkaistu mielipiteeni:
MIKÄ TEKEE YDINREAKTORIN KÄYTÖN KALLIIKSI?
Maallikkona luin hämmentyneenä Päivi Revon kirjoitusta "Reaktorin lopettaminen haittaa syöpäpotilaita" (14.7.). Kirjoituksesta kävi ilmi, että VTT:n pään ja kaulan syövän hoidossa käyttämä ydinreaktori poistuu käytöstä ja että syynä on sillä annetun syöpähoidon kalleus. Reaktori on kuitenkin ollut käytössä 50 vuotta ja sillä on hoidettu  tuhansia syöpäsairaita, joiden sairauteen muut hoidot eivät ole tehonneet. Mikä nyt yhtäkkiä tekee reaktorin käytön niin kalliiksi, että se pitää "ajaa alas"? Jos kone on ollut puoli vuosisataa käytössä, se lienee tullut jo moneen kertaan maksetuksikin. Mikä siis käytössä maksaa? Ministeriökään ei ole ojentanut auttavaa kättään, vaikka sitä on pyydetty. Vaadin järkevää selitystä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti